15.3.2024

Paahdettu paprikapiiras

Paahtoleipäpohjalle kasattu piiras maistuu paahdetuilta paprikoilta

Alunperin Soppa365:stä löydetty resepti paahdetuilla paprikoilla päällystetystä paahtoleipäpohjaisesta piirakasta kiinnitti heti huomioni. Niinpä kun edessäni oli viime keväänä leivontakurssin pito, nappasin reseptin talteen ja oppilaat pääsivät testaamaan reseptiä heti tuoreeltaan. Pieniä muutoksia tein reseptiin matkan varrella ja alla on paranneltu versio.

9-12 annosta / 22 x 22 cm irtopohjavuokaan

paahdetut paprikat
6 paprikaa (eri värisiä)
1-3 valkosipulinkynttä (maun mukaan)
1 dl oliiviöljyä
2 rkl valkoviinietikkaa
½ tl suolaa

pohja
9 isoa vehnäpaahtoleipäviipaletta (12 pientä tai gluteeniton)
½ dl oliiviöljyä

täyte
3 kananmunaa
2 dl kuohukermaa
200 g fetajuustoa
1 dl basilikaa ja timjamia hienonnettuna
½ tl mustapippuria

koristeluun
basilikanlehtiä

Valmista paahdetut paprikat. Kuumenna uuni grillivastuksilla 225-asteiseksi. Halkaise paprikat, poista siemenkodat ja valkoiset kalvot. Laita paprikat leivinpaperoidulle uunipellille kuoripinta ylöspäin. Paahda grillivastuksella, kunnes kuoret ovat lähes kokonaan mustuneet. Laske uunin lämpötila 175 asteeseen, kytke tasalämpö päälle ja ota paprikat uunista. Siirrä paprikat kulhoon tai lautaselle ja peitä paprikat muovikelmulla. Anna paprikoiden höyrystyä muutama minuutti ja irrota paprikoiden kuoret vetämällä, varo polttamasta sormiasi, tarvittaessa käytä apuna pientä veistä. Leikkaa paprikat suupalan kokoisiksi pienehköiksi paloiksi kulhoon. Hienonna tai raasta valkosipulit ja sekoita paprikoiden joukkoon, lisää myös öljy, etikka ja suola. Anna maustua kylmässä piirakan valmistamisen ajan.

Valmista pohja. Pingota leivinpaperi neliönmallisen 22 x 22 cm irtopohjavuoan pohjalle. Leikkaa leivistä ohuelti reunakantit irti. Vuoraa paahtoleipäviipaleilla vuoan pohja ja reilu sentti vuoan reunalta, paina kulma esim. voiveitsellä. Voitele leivät öljyllä, käytä pullasutia.

Valmista täyteseos. Sekoita kananmunat ja kerma kulhossa. Murustele fetajuusto joukkoon ja mausta seos hienonnetuilla yrteillä sekä pippurilla. Kaada täyte pohjalle ja kypsennä piirakkaa 175-asteisessa uunissa n. 35-40 minuuttia tai kunnes täyte on hyytynyt ja leivät saaneet väriä. Anna jäähtyä hetken ajan ja levitä päälle paahdetut paprikat. Koristele basilikanlehdillä ja rouhi päälle mustapippuria. Tarjoile välittömästi.

Piiras heti uunin jälkeen, kun paprikat on levitetty päälle

Ihanan maukasta! Kiva idea käyttää paahtoleipää pohjana. Kannattaa huomioida, että täyte kannattaa juuri pari sekuntia ennen piirakan uuniin nostamista, ettei leipä imaise liikaa täytettä sisäänsä ennen paistoa. Samoin paprikat kannattaa paahtaa reilusti mustiksi, jolloin niistä saa helpoiten kuoren rapsuteltua irti. Myös grillissä tai avoliekillä voisi paahtamisen tehdä, jos sellaisia on käytettävissä. Kuvassa on meillä hieman isompi leipämäärä käytössä uunipellillä, mutta vaikka suurennettiin jo alkuperäisestä paprikan määrää, olisi sitä voinut olla vähän enemmänkin. Niinpä reseptiä on muokattu vielä lisää. Samoin valkosipulia voi laittaa hieman enemmän ja halutessaan paprikat voi maustaa myös mustapippurilla. Kannattaa maistella paprikaseosta, saa olla pieni etikkaisuus ja mausteisuus!

Vinkki! Piirakasta saa gluteenittoman käyttämällä gluteenitonta paahtoleipää, oma suosikkini on Schärin jyväisät viipaleet. Silloin sitä menee ainakin yksi paketillinen, koska palat ovat pienempiä kuin tavallisessa pienessäkään paahtoleipäpaketissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti