21.5.2020

Gluteeniton banaanikakku

Banaanikakku gluteenittomana on maukas herkku
"Kun banskut uhkaavat mustua pöydällä, leivo kakku. Banaanikakun resepti on miun blogini suosituin resepti ja vaikka olen leiponut tätä gluteenittomanakin jo vuosia, sain aikaiseksi vasta nyt tehdä sen blogiin asti. Kokeile, et pety."

Sain yhteydenoton paikallisesta sanomalehti Karjalaisesta leivontaan liittyen edellisellä viikolla ja niinpä lopulta kuvaaja saapui ikuistamaan lehtijuttua varten viime lauantaina leivontaani. Leivoin lehteen banaanikakun gluteenittomana ja juttu ilmestyikin juuri lehdessä. Jutussa käsiteltiin poikkeuksellisen koronakevään aiheuttamaa leivontabuumia ja sitä, kuinka se näkyy miun keittiössä ja mitä mie olen tehnyt. No, mie olen tehnyt vähän vaikka mitä ja keskittynyt tekemään myös normaalia enemmän ruokaa, kun arkilounaat ravintoloissa ovat etätöiden ansiosta jääneet pois. Myös vehnäjuuri on pöhissyt aiempaa enemmän ja toisaalta herkkuja on ehkä tullut tehtyä vähemmän - paitsi banaanikakkua, sillä se on vakiokamaa. Ihan jo senkin takia, että se on paras keino välttää hävikin muodostumista. Ja tämä resepti on niin helppo ja nopea tehdä, ettei uskoisi!

1,5l kakkuvuokaan

taikina
2 kananmunaa
2½ dl sokeria
2 banaania muussattuna
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 tl vaniljasokeria
8 rkl kuohukermaa
150 g voita sulatettuna
3 dl gluteenitonta vaaleaa jauhoseosta
reilu tupsaus kanelia

vuokaan
nokare voita
gluteenitonta jauhoseosta

Kuori ja muussaa banaanit haarukalla lautasella. Sekoita kaikki aineet isolla lusikalla kulhossa, sekoita joukkoon oman maun mukaan kanelia (saa olla reilusti). Taikina on kuohkeaa ja löysähköä. Voitele ja jauhota vuoka (käytä samaa jauhoseosta, jota käytät kakkutaikinaan), kaada taikina vuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa noin tunnin ajan. Kakku tummuu päältä kauniisti, älä säikähdä. Kokeile kypsyyttä tikulla, kypsästä kakusta ei jää taikinaa tikkuun. Anna kakun jäähtyä ennen kumoamista 10 minuuttia. Tarjoile jäähtyneenä. Kakku säilyy hyvänä useita päiviä, varsinkin jääkaapissa. Gluteeniton kakku murustuu hieman, mutta se kuuluu asiaan.

Vinkki: Kakkuun käy parhaiten tummuneet, jopa mustuneet banaanit, sillä niissä on eniten makua. Hyvä Paras keino välttää hävikkiä on leipoa banaanikakku!

Banaanikakku on maustettu kanelilla
Reseptin pohjana toimi blogini suosituin resepti Maailman paras banaanikakku. Siitä voit kurkata ohjeen, jos haluat tehdä reseptin vehnäjauhoilla. Mittasuhteet ovat hieman erilaiset. Mie pidän tästä kakusta aivan valtavan paljon ja se on yksi käytetyimpiä reseptejä keittiössäni. Sitä pystyy tuunaamaan lähes loputtomiin. Olen maustanut taikinaa eri tavoin (kahvi, inkivääri, kardemumma, suklaarouhe), käyttänyt taikinaan erilaisia jauhoja, kaikkia mahdollisia sokereita ja niiden yhdistelmiä sekä käyttänyt kerman tilalla vaikka mitä maitotuotteita, mehuja ja nesteitä. Reseptin veganisointikin on kovassa vauhdissa. Siitä sitten myöhemmin lisää, kun tuotekehittely on päättynyt onnistuneesti.

13.5.2020

Mangojuustokakku

Mangojuustokakku saa ylleen mangokiilteen
Mangojuustokakku on hyydytettyjen juustokakkujen klassikko! Tämä kakku syntyi muutama viikko sitten talvilomallani, kun teki hurjan paljon mieli juustokakkua. Niinpä pikkukaupasta kakkutarpeet parissa minuutissa koriin ilman sen suurempaa miettimistä ja säveltämään keittiöön reseptiä. Käytin kakussa italialaista mascarpone-tuorejuustoa, joka on ihanan pehmeää ja maukasta. Muuten aika peruskaavalla mentiin ja käytin kaikkea sitä, mitä sattui eteen löytymään. Kaiken lisäksi tein kakun niin, että se oli meillä kahvipöydässä jo viiden tunnin päästä siitä, kun rupesin sitä tekemään eli varsin nopeastikin vielä. Yön yli tekeydyttyään kakun, tai sen mitä siitä oli enää jäljellä, rakenne oli toki tiiviimpi ja kakku kannattaa tietysti tehdäkin hyvissä ajoin, jos vaan kerkeää.

26 cm irtopohjavuokaan
12-16 annospalaa

keksipohja
200 g digestive-keksejä
1 rkl sokeria
100 g oivariinia

mangomousse
2 dl kuohukermaa
500 g mascarpone-tuorejuustoa
2 dl mangososetta
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
½ sitruunan raastettu kuori
1½ limen mehut
5 liivatelehteä

kiille
3 dl mangososetta
½ limen mehu
4 liivatetta

koristeeksi
1-2 digestiveä
sitruksia tms
minttua tai sitruunamelissaa

Valmista keksipohja. Murskaa keksit esim. perunasurvimella kattilassa. Sulata voi. Sekoita voisula ja sokeri keksimurskaan. Vuoraa 26-senttisen irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Voitele reunat kevyesti öljyllä tai oivariinilla ja jauhota reunat tomusokerilla. Painele keksimurska kevyesti vuoan pohjalle ja laita jääkaappiin kovettumaan mangomoussen valmistumisen ajaksi.

Valmista mousse. Vaahdota kuohukerma. Vispaa joukkoon mascarpone, sokeri, vaniljasokeri ja sitruunankuori. Lisää joukkoon nuolijalla käännellen mangosose. Liota liivatelehdet kylmässä vedessä. Purista limeistä mehut ja kuumenna kiehuvaksi, sulata joukkoon kuivaksi puristetut liivatteeet. Sekoita liivateseos pieneen määrään moussea ja sen jäkeen se koko moussen joukkoon, ettei mousse lässähdä tai juoksetu. Voit halutessasi myös jäähdyttää liivateseosta ja valuttaa sen ohuena norona koko ajan vispaten täytteen joukkoon. Kaada mousse keksipohjan päälle ja tasoita pinta tasaiseksi. Laita jääkaappiin hyytymään vähintään muutamaksi tunniksi.

Valmista kiille. Liota liivatelehdet kylmässä vedessä. Purista limenmehu ja kuumenna kiehuvaksi. Liota kuivaksi puristetut liivatelehdet mehuun ja sekoita mangomoussen joukkoon. Jäähdytä hetki ja valuta varovasti hyytyneen mangomoussen päälle. Anna hyytyä kovaksi jääkaapissa ennen tarjoilua, vähintään muutama tunti tai mieluiten yön yli.

Koristele kakku esim. keksimuruilla ja sitruslohkoilla. Tuore minttu tai sitruunamelissa olisi kaunis lisä, mutta mökillä leipoessani niitä ei ollut käytettävissä.

Kakun reunan saa tasaiseksi ja kauniisti irti vuoasta, kun vuoan sipaisee kevyesti voilla ja tomusokeroi.
Massa näköjään ei sitten levittynyt niin kauniisti vuokaan, vaan on jäänyt mutruja kun tarkemmin tarkastelee.
Niin hyvää! Meillä hupeni kakusta varmaan 3/4 heti ensi-istumalta, kun maalla sitä koko lähipiirin voimin syötiin. Kakku on todella pehmeän samettista ja siinä on mukava mangonmaku, jota piristää pieni sitruksisuus. Vähän enemmänkin olisi voinut sitrusta olla mukana, vaikka raastetun kuoren ominaisuudessa tai sitä olisi voinut raastaa kiilteen joukkoon pientä twistiä tuomaan. Miun lempparimaku on juustokakussa ehdottomasti mango. Sitten tulee sitruksiset maut. Mikä on siun lempparisi? Mitä sie tykkäät tehdä tai syödä?

Kakun kaunis rakenne pääsee oikeuksiinsa jo muutaman tunnin hyydytyksellä