16.4.2014

Karitsan sisäfile ja punaviinikastike

Karitsan sisäfilettä, punaviinikastiketta ja valkosipulikermaperunoita
Pääsiäiseenkin sopivaa ruokaa, karitsan sisäfilettä herkullisen kastikkeen ja valkosipulikermaperunoiden kanssa, olkaapa hyvä! Itse kokkasin tätä jo lähes pari viikkoa sitten, sillä minulla oli viikolla vapaapäivä, kaapeissa paljon herkullisia aineksia ja pöydällä punaviinipullo. Itse en punaviinejä pysty migreenin takia nautiskelemaan vaikka haluaisin, mutta ruoanlaitossa käytän punkkua sitten sitäkin mieluummin. Sain kutsun osallistua OivaPari-reseptikilpailuun (viime syksynä OivaPari-reseptikilpailusta muuten lohkesi voitto herkkutattirisotolleni), jonka järjestää Pernod Ricard Finland ja he lähettivät muutaman pullon maisteltavaksi sekä reseptikisassa käytettäväksi. Huomasin joitain viikkoja sitten, etten ole koskaan keittänyt itse kunnollista punaviinikastiketta, joten nytpä oli sen aika. Kastike keittyi parisen tuntia liedellä ja lopputuloksena olikin ihana, jopa siirappinen, kastike karitsanfileen kaveriksi. Voisinpa sanoa, että tästä ei paljoa enää ruoka parane!

2 annosta

n. 300 g karitsan sisäfilettä
merisuolaa
mustapippuria
3 rkl voita

punaviinikastike
5 dl Castillo de Molina -punaviiniä
5 dl hyvää lihalientä (Puljonki)
3 rkl balsamiviinietikkaa
2 rkl voita
1 sipuli
1 porkkana
3 valkosipulinkynttä
8 kokonaista mustapippuria
2 laakerinlehteä
½ rkl kuivattua rosmariinia
3 oksaa tuoretta timjamia
sokeria

valkosipulikermaperunat
4 pienehköä perunaa
3 valkosipulinkynttä
2 dl kuohukermaa
suolaa
mustapippuria

juomaksi
Castillo de Molina -punaviiniä
jäävettä

Ota pakastetut sisäfileet sulamaan edellisenä iltana jääkaappiin. Kokkauspäivänä ota fileet pari kolme tuntia ennen ruoanlaittoa huoneenlämpöön. Putsaa fileet irrottamalla ylimääräistä rasvaa ja poista kalvot, mausta ne reilulla suolalla ja mustapippurilla. Paista fileet juuri ennen tarjoilua.

Kuori ja pilko juurekset isoiksi lohkoiksi, paista niihin kaunis väri kattilassa voissa. Lisää päälle punaviini, lihaliemi sekä balsamico, lisää mausteet. Keitä kastiketta miedolla lämmöllä vajaa tunti. Siivilöi kastike puhtaaseen kattilaan, kun juurekset alkavat olla hajoamispisteessä. Anna kiehua miedolla lämmöllä lähes siirappiseksi eli kunnes kastike on tiivistynyt, muista hämmentää välillä.  Halutessasi voit keittää kastiketta vähemmän aikaa ja suurustaa sen esim. ruskealla maizena-kastikesuurusteella. Maista ja lisää sokeria taittamaan makeutta. Kastikkeessa saa olla hieman potkua ja suolaa se ei ainakaan minulla tarvinnut ollenkaan (lihaliemessä on suolaa). Pidä kastike lämpimänä tarjoiluun saakka.

Kuori perunat ja leikkaa ne ohuiksi siivuiksi, hienonna valkosipulinkynnet. Lado perunaviipaleita ja valkosipulihakkelusta kerroksittain suola- ja pippuriripausten kanssa annosvuokiin. Kaada kerma päälle ja paista 175-asteisessa uunissa noin tunti, tai kunnes perunat ovat kypsiä ja vuoat saaneet kauniin värin. 

Kuumenna hyvä pannu kuumaksi ja paista fileisiin voissa kaunis väri, noin kolmisen minuuttia per puoli. Anna fileiden vetäytyä hetki folion alla ja leikkaa ne vinottain muutamaan osaan. Asettele lautaselle annosvuoka perunalisuketta, mieleistä salaattia ja asettele lautaselle fileet. Kruunaa annos valuttamalla kastiketta päälle. Koristele halutessasi annos timjamilla.

Karitsanliha paistetaan nopeasti, sillä se kypsyy foliossa vielä hetken. Tämä meni melkein liian kypsäksi!
Taivaallisen hyvää! Koska tykkään ihan hirmuisen paljon kastikkeista, upposi tämä kokonaisuus makuhermoihini kuin kuuma veitsi voihin. Ja kuinka helppoa kastike onkaan tehdä itse, kunhan välillä muistaa kattilaa hämmennellä. Paahdetut juurekset tuovat paljon makua kastikkeeseen ja näin viineistä ymmärtämättömänä viini sopi mielestäni hyvin sekä kastikkeeseen että ruoan kumppaniksi. Liha oli erittäin laadukasta ja suli suussa, olen ostanut fileet läheiseltä pikkuiselta lammastilalta suoraan pakastimeen. Reseptissä voit käyttää fileen tilalla vaikkapa uunissa haudutettua lammaspaistia, ainakin meillä se kuuluu perinteiseen pääsiäispöytäämme. Ja punaviinikastike rakastaa kaikkia liharuokia! Minä muuten käytin kastikkeen jämät jauhelihakastikkeeseen, siitäpä ehkä myöhemmin lisää... :)


Osallistun tällä reseptilläni OivaPari-reseptikilpailuun, jonka päätuomarina toimii huippukokki Alex Nurmi. Te lukijat ratkaisette kuitenkin voittajan, sillä viiniteemakilpailuiden mielenkiintoisista resepteistä parhaat kisaavat keskenään alkukesällä alkavassa kisassa Facebookissa. Äänestysmahdollisuudesta infoan sitten lähempänä (vaikka en itse loppukilpailuun pääsisikään) - kannattaa siis seurata Cebicin keittiötä myös Facebookissa. Toivotan samalla onnea kaikille kanssabloggaajille hauskaan kisaan!


***
Viinit sponssasi Pernod Ricard Finland
Lihaliemestä kiitos Puljonki/Nestlé

11 kommenttia:

  1. Hyvää Pääsiäistä Cebic!

    VastaaPoista
  2. Miksu,

    Pääsiäistä myös sinne! :)

    VastaaPoista
  3. Herkullisen näköistä ja varmaan makuistakin karitsaa. Molina on 'tuttu' pihviviini :-)

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Oli kyllä makoisaa :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos! Todella hyvää :)

    VastaaPoista
  6. Kiva jos on maistunut :)

    VastaaPoista
  7. Mitä suosittelisit alku ja jälkiruuaksi pääsiäisaterialle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuruoaksi joku kiva kasvissosekeitto vaikka aurinkoisesta porkkanasta ja jälkkäriksi pannacottaa. Tai sitten alkuun sopii myös vaikka salaatti, jossa on väriä hedelmistä. Tulee niin keväiset värit pääsiäisestä mieleen! Huomenna tuleekin kiva pannacottaresepti blogiin :)

      Poista
  8. Kiitos resepteistä! Niitä mukaillen syntyi eräs mainioimmista lankalauntain herkkuaterioista kautta aikain! :P Karitsan paistoaikaa vähensin, mutten vieläkään ihan täydellisyyteen saakka. Kannattaa olla varovainen. Herkkua oli silti!

    VastaaPoista
  9. Kuinka paljon tästä reseptistä tulee kastiketta?

    VastaaPoista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista