30.10.2021

Vaniljapyörykät

 

Vaniljapyörykät eli vaniljapullat ovat superherkullisia

Näiden ihanien leivonnaisten nimi vaniljapyörykät eivät ensimmäisenä tuo mieleen suussa sulavia pullia, mutta kerran kokeiltuaan niitä ei voi olla leipomatta jatkuvasti! Keväällä eteeni tupsahti hauskan kuuloinen resepti, vaniljapyörykät. Tutustuin ohjeeseen tarkemmin ja totesin, että nämähän ovat varmasti suussa sulavia täytepullia, joita on ehdottomasti kokeiltava. Niinpä ohjetta oli testattava omassakin keittiössä ja sen jälkeen resepti on tullut hyvinkin tutuksi. Kaiken lisäksi ohjetta on tuntunut tulevan esiin netin leivontaryhmissä kiihtyvään tahtiin, joten ehkäpä taas on yksi vanha resepti päätynyt nykykeittiöihin käyttöön. Hieno juttu!

Taikinan juju on sekoittaa huoneenlämpöistä voita taikinaan ja jos se näyttää rakeiselta tai leikanneelta, ei hätää. Taikina kyllä ottaa kiinni ja tekeytyy, kun sekaan kippaa jauhot. Sama ilmiö on havaittavissa myös näissä ihanissa Rouva Aunion kakuissa, taikina näyttää lähinnä juoksettuneelta ennen jauhojen lisäämistä. Näissä pyöryköissä ei haittaa, jos voi jää pieniksi nokareiksi taikinaan, sillä se sulaa mehevöittämään taikinan sitten uunissa. Joten rohkeasti vaan eteenpäin, vaikka joku välivaihe vähän erikoiselta näyttäisikin.

Koristelu syntyy helposti tomusokerikuorrutteesta ja halutessaan leivoksiin saa lisää makua tekemällä kuorutteen sitruunamehuun tai lisäämällä täytteen sekaan raastettua sitruunankuorta. Parhaita nämä leivonnaiset ovat uunituoreina, joten ne kannattaa leipoa vasta tarjoilupäivänä ja mielellään juuri ennen syöntiä, jolloin ne ovat ehdottomasti parhaimmillaan. Mikäli niitä kuitenkin jää, niin nopea käyttäminen mikrossa ei tee pahaa. Voit tehdä vaniljapyöryköitä myös pakastimeen odottamaan yllätysvieraita. Voit samalla varautua siihen, että resepti tulee antaa vieraille kotiinviemisinä.

n. 25 kpl

taikina
25 g tuorehiivaa
2 dl kylmää maitoa
200 g huoneenlämpöistä voita
1 tl vaniljasokeria
1 rkl sokeria
½ tl suolaa
5-6 dl vehnäjauhoja

täyte
75 g huoneenlämpöistä voita
2 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria

voiteluun
kananmuna

kuorrutus
1 dl tomusokeria
1 rkl vettä

Valmista taikina. Murenna hiiva taikinakulhoon ja lisää päälle maito, sekoita vispilällä kunnes hiiva on liuennut maitoon. Lisää huoneenlämpöinen voi joukkoon pieninä nokareina, sokeri, vaniljasokeri, suola ja vehnäjauhot. Sekoita nopeasti sileäksi taikinaksi, vältä vaivaamista. Taikinan tulee irrota kulhosta ja käsistä. Kaulitse taikina jauhotetulla pöydällä n. 40 x 40 cm kokoinen levy ja jaa se taikinapyörällä n. 8 x 8 cm kokoisiksi neliöiksi.

Valmista täyte. Sekoita huoneenlämpöisen voin joukkoon sokeri ja vaniljasokeri. Jaa täyte tasaisesti nokareina keskelle taikinaneliöitä. Taita neliöiden kulmat täytteen päälle niin, että taikinaan jää pienet aukot joka sivulle. Nosta vaniljapyörykät paperisiin muffinivuokiin ja anna kohota noin kaksi tuntia vedottomassa lämpimässä paikassa. Voitele pyörykät kananmunalla ja paista 200-asteisessa uunissa n. 8-10 minuuttia. Jäähdytä. Sekoita tomusokerin joukkoon vesi ja valuta tomusokerikuorrutus ohuina raitoina valmiiden vaniljapyöryköiden päälle.

Vinkki: Voit pakastaa kohotetut, mutta paistamattomat pyörykät. Kun otat pyörykät pakastimesta, laita uuni kuumenemaan ja jatka ohjeen mukaisesti. Vaniljapyörykät ovat parhaita uunituoreina, samana päivänä tarjottuina, joten kovin paljoa etukäteen niitä ei kannata valmistaa.

Nämä ovat kyllä yksiä herkullisimpia pullia, mitä olen syönyt! Ihan valehtelematta. Kannattaa kokeilla, jos et usko. Tai vaikka uskoisit, kokeile silti. Minulla on keittiössä pieni rullamitta, jolla mittailen taikinoita ja sama mitta kulkee aina kansalaisopiston leivontakursseillani mukana. Vaikka olen melko suurpiirteinen keittiössä, niin joskus siitä mittaamisestakin on hyötyä. Kuvan viherkasvi on muuten kultaköynnös marble queen, aivan ihana väritys lehdissä. 

Resepti on julkaistu Karjalan Heilin ruokapalstallani 30.10.2021.

4.10.2021

Halloumi-kesäkurpitsapihvit ja valkosipulikastike

Ihanan rapeat ja maukkaat halloumi-kesäkurpitsapihvit tarjoillaan aavistuksen makean ja tuhdisti valkosipulisen kylmän kastikkeen kanssa. Kannattaa kokeilla!

Herkulliset halloumille ja kesäkurpitsalle maistuvat kasvispihvit on helppo valmistaa. Ainekset raastetaan ja silputaan, sekoitetaan ja hetken kuluttua paistetaan. Lisukkeeksi kannattaa valmistaa hieman makea ja vahvasti valkosipulinen sekä yrttinen kastike, joka tuo sopivaa kontrastia lempeille pihveille. Pihvien niksi on kuuma pannu ja vähän taikinaa per pihvi, jotta ne paistuvat rapeiksi ja ruskeiksi eivätkä jää löllöiksi. 

pihvit
n. 600 g kesäkurpitsa
200 g halloumia
2 kananmunaa
1/2 dl perunajauhoja
1/2 dl ruohosipulia
1/2 dl persiljaa tai minttua
1/2 tl suolaa
mustapippuria
paistamiseen rypsiöljyä

valkosipulikastike
200 g ranskankermaa
3 valkosipulinkynttä
2 tl juoksevaa hunajaa
merisuolaa myllystä
mustapippuria myllystä
1 tl kuivattua minttua tai 2 rkl tuoretta

Raasta huuhdeltu kesäkurpitsa karkeaksi raasteeksi. Ripottele päälle suolaa ja valuta neste siivilässä, painele neste pois. Raasta halloumi karkeaksi raasteeksi. Sekoita valutetun kesäkurpitsan joukkoon halloumiraaste, kananmunat, hienonnetut yrtit ja perunajauhot (voit käyttää myös vehnäjauhoja) ja mausteet. Anna jauhojen turvota noin vartti. Paista kuumalla pannulla öljyssä pieniä ohuita lettuja ja tarjoile valkosipulikastikkeen kanssa. 

Kastike: sekoita ranskankerman joukkoon murskatut tai raastetut valkosipulinkynnet, hunaja sekä mausteet. Anna maustua jääkaapissa ennen tarjoilua. Tee kastike maustumaan ennen pihvien paistoa.

Nam! Nämä olivat kyllä niin hyviä! Monesti on ollut mielessä tehdä tällaisia pihvejä, sillä halloumia löytyy aina kaapista ja usein kesäkurpitsaakin. Varsinkin nyt, kun korvaan pastat, riisit ja perunat kasviksilla. 


2.10.2021

Budapest-leivos

Budapest-leivos maistuu mantelimarengille ja mansikoille

Konditorian leivoshyllyssä on monta kertaa sattunut silmään viehkeä marenkileivos, Budapest-leivos. Budapest-leivosta on nautittu Suomessa kohta jo sata vuotta sen saavuttua meille Ruotsista. Koskaan en ollut sellaista aiemmin itse tehnyt, joten kesällä ajattelin tarttua härkää sarvista ja kokeilla tuon klassikon valmistamista kotioloissa. Kuinka nopeasti herkullinen ja näyttävä leivonnainen valmistuikaan! Täytteeksi voi vielä laittaa mitä sattuu eteensä saamaan, joten käsissä on monikäyttöinen resepti.

n. 8 annosta

taikina
4 kananmunan valkuaista
1½ dl siro-sokeria (erikoishienoa sokeria)
1 dl mantelijauhetta
1 dl mantelirouhetta
½ dl maissitärkkelystä (maizena)

täyte
1 dl kuohukermaa
1 prk maitorahkaa
100 g valkosuklaata
2 tl vaniljasokeria
n. 250 g tuoreita mansikoita
tarvittaessa sokeria

koristeluun
n. 4 palaa suklaata
tomusokeria
(mansikoita)
(tuoretta minttua tai sitruunamelissaa)

Valmista taikina. Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Keltuaiset voit käyttää muihin leivonnaisiin. Vatkaa valkuaiset sähkövatkaimella isossa kulhossa kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähän kerrallaan koko ajan vatkaten. Nostele nuolijan avulla joukkoon mantelirouhe ja –jauhe sekä maissitärkkelys. Älä vatkaa, ettei vaahto laske. Laita seos pursotinpussiin (pyöreä tylla paras) ja pursota leivinpaperoidulle pellille tankoja vieri viereen. Paista 175-asteisessa uunissa n. 20-25 minuuttia tai kunnes pohja on kypsä. Älä anna pohjan ruskistua, ettei se kovetu ja murene. Kumoa leivoslevy puhtaalle leivinpaperille. Jäähdytä pohja.

Valmista täyte. Sulata valkosuklaa varovasti vesihauteessa tai mikrossa. Jäähdytä suklaa. Vaahdota kuohukerma ja sekoita joukkoon maitorahka sekä vaniljasokeri. Lisää täytteeseen jäähtynyt valkosuklaa. Perkaa mansikat ja pilko ne pieniksi kuutioiksi, sekoita täytteen joukkoon. Tarkista maku, lisää tarvittaessa sokeria ja vaniljasokeria. Levitä täyte tasaisesti leivospohjalle ja mikäli pohja on kovettunut, anna täytteen pehmittää sitä hetki. Kääri rullalle niin, että tankojen pituussuunnasta tulee rullan pituus ja palat leikkautuvat kauniisti.

Anna makuuntua jääkaapissa muutama tunti tai yön yli, rapeamman lopputuloksen saat, mikäli tarjoilet leivokset heti. Sulata muutama pala suklaata pienessä minigrip-pussissa tai pursotinpussissa ja valuta rullan pinnalle ohuita suklaaraitoja. Painele päälle halutessasi mansikoita. Lisää yrtinlehtiä ja halutessasi hunnuta tomusokerilla juuri ennen tarjoilua.

Vinkki: Budapest-leivos on gluteeniton tarjottava, huomioi suklaan osalta gluteenittomuus. Siro-sokerin sijasta voit käyttää myös tavallista taloussokeria. Mantelit voi korvata pähkinällä. Voit käyttää mansikan tilalla muita marjoja tai hedelmiä.

Resepti on julkaistu 25.9.2021 Karjalan Heilin ruokapalstallani