23.5.2021

Pulled pork eli nyhtöpossu

Pulled pork eli nyhtöpossu

Pulled porkia eli nyhtöpossua kannattaa valmistaa samalla kerralla reippaasti, sillä liha muhii uunissa kuutisen tuntia. Itse valmistin 2,5kg määrän, josta riitti syötävää meidän porukalle koko vappuviikonlopuksi sekä pariin taloon pariksi päiväksi sen jälkeen. Lisäksi lihaa riitti vielä pakastimeen muutama nyssäkkä myöhempää käyttöä varten. Lihaksi kannattaa porsaasta valita mieluiten rasvainen kassler eli niska, jolloin lopputulos on mehevää. Kun liha oli muhinut uunissa meheväksi, se lähestulkoon hajosi itsestään, kun vähän haarukoilla tökkäsi. Marinadi- ja paistoliemestä saa hyvän kastikkeen lihalle ja tarjoilussa vain mielikuvitus on rajana. Tällä kertaa liha päätyi pääasiassa hampurilaisten sisään. 

n. 2,5 kg porsaan kassleria
2 dl Sweet baby Ray's Original bbq-kastiketta
1 dl Coca Colaa (ei light)
3 sipulia lohkottuna
8 valkosipulinkynttä siivutettuna
3 tl suolaa
2 tl pippuria rouhittuna
1 tl chiliä rouhittuna (tai lisää maun mukaan)
1 tl kuivattua rosmariinia

Laita porsaanlihat (3x n. 800g) paistopussiin ja mittaa päälle loput ainekset. Sulje pussi ja hiero marinadi kaikkialle lihojen päälle. Anna maustua vähintään 12h jääkaapissa ennen paistamista, kääntele ja hiero lihoja välillä, että lihat maustuvat tasaisesti.

Kuumenna uuni 250-asteiseksi. Nostele lihat ja marinadiainekset laakeaan vuokaan ja paista välillä käännellen n. 1-1,5h ajan eli kunnes lihat ovat saaneet kauttaaltaan kauniin ruskean värin. Laita päälle folio ja jatka kypsentämistä vähintään 4,5-5h 100-asteisessa uunissa. Kun liha on ylikypsän mureaa, on se valmista. Nosta lihat vadille ja revi kahdella haarukalla säikeiksi.

Siivilöi paistoliemi kattilaan, keitä sitä voimakkaasti kasaan lihojen nyhtämisen ajan. Valuta paistoliemi nyhdetylle lihalle ja sekoita. Paahda vielä hetki kuumassa uunissa ennen käyttöä, että liha on kauttaaltaan kuumaa. Kokoa vaikkapa hampurilaiset tai pitaleivät ja nauti välittömästi. Ylimääräinen liha kannattaa pakastaa myöhempää käyttöä varten annospusseissa.

Yön yli marinoitunut liha matkalla uuniin, valitse mieluummin tätä isompi astia

Oli kyllä niin hyvää! Makuja oli juuri sopivasti, varsinkin kun otin melko reippaan pintavärin ennen folion alle kypsymään menemistä. Lisäksi chiliä ei ollut liikaa, niin se sopi kaikkien makuun. Mikäli pidät pienestä potkusta, lisää chiliä ehdottomasti enemmän. Reseptissä pitää käyttää sokericolaa, sillä light-limppareista tämä ei onnistu. Sokerin tulee karamellisoitua. Joskus saatan laittaa mukaan vähän fariinisokeriakin tai muscovadoa, varsinkin jos teen ilman colaa nyhtölihan. 

Pulled pork burger ja ranskalaisia, nam!

Resepti nyhtöpossuun ja burgeriin on julkaistu 29.5.2021 ilmestyneen Karjalan Heilin ruokapalstallani.

2.5.2021

Kuusenkerkkäsiirappi

 

Kuusenkerkkäsiirappi maistuu ihanalta lettujen kanssa


Olen monena vuotena kerännyt maalta mummolan tiluksilta kuusenkerkkiä ja keitellyt niistä siirappia. Kuusenkerkkien aika alkaa olla ihan juuri nyt, samoin kaikkien muiden villiyrttien, joten kannattaa suunnata luontoon sillä silmällä. Muistathan, ettei puista saa kerätä kerkkiä ilman maanomistajan lupaa eikä muutenkaan saa luonnosta nyhtää irti mitään sellaista, mihin ei ole joko maanomistajan lupaa tai jokamiehenoikeudet salli. Joten jos yhtään epäilyttää saako jotain tehdä, googlaa. Kannattaa kokeilla myös ihanaa kuusenkerkkäjuomaa, jota kokeilin muutama vuosi sitten.

3 l nuoria kuusenkerkkiä
3 l vettä
2-3 kg sokeria

Kerää puhtaalta paikalta nuoria, vihreitä ja pehmoisia kuusenkerkkiä. Huuhtele kerkät ja laita ne kattilaan. Mittaa päälle vesi ja kiehauta, anna jäähtyä huoneenlämmössä yön yli. Yön aikana vesi muuttuu harmaaksi, älä säikähdä. Siivilöi vesi puhtaaseen kattilaan ja kaada joukkoon sokeri, voit laittaa sokeria joko enemmän tai vähemmän. Keitä hiljalleen siirapiksi välillä sekoitellen, ettei seos pala pohjaan. Koska nestettä on useampi litra ja siirapiksi muuttuminen vie oman aikansa, niin tähän voi mennä useampi tunti. Kuori pinnalle muodostuva vaahto. Mitä pidempään ja hitaammin keität, sitä punertavammaksi siirapin väri muuttuu ja sitä kiinteämpi koostumus on, kun neste haihtuu. Älä tee liian tiukkaa. Jos käytät vähemmän sokeria, ylikeittämisen vaara pienenee. Purkita kuumennettuihin purkkeihin, jäähdytä ja laita jääkaappiin. 

Kyllähän se maistuu niin hyvälle, varsinkin lettujen tai vaniljajäätelön kanssa! Kuusenkerkkäsiirappia voi käyttää joko perinteiseen tapaan niiden lisukkeena, mutta se soveltu mainiosti vaikkapa marinadeihin, kastikkeisiin kuin teehenkin. Kannattaa kuoria pinnalle nouseva vaahto huolellisesti pois, sillä se sisältää niin siitepölyä, homeitiöitä kuin kaikkia muitakin ilman epäpuhtauksia, jotka on hyvä saada pois lopputuotteesta. Näin sen säilyvyys paranee. Siirappi säilyy hyvänä jopa useita vuosia.