20.6.2018

Superhelpot sämpylät



Suuren suosion viime aikoina ovat saaneet erilaiset kylmäkohotustaikinat, jossa taikinan kohoaminen ja makuuntuminen tapahtuu jääkaapissa. Neste laitetaan silloin taikinaan yleensä kylmänä ja erityisesti sämpylöissä tai leivissä taikinaa ei tarvitse vaivata tai kohottaa ollenkaan ennen paistoa. Tämä resepti onkin saavuttanut jo suuren suosion pääsiäisen aikaan Heilissä julkaistun jutun ansiosta! Kannattaa ehdottomasti kokeilla, näin vaivattomasti ei sämpylät ole ikinä valmistuneet ja lopputulos on todella herkullinen. Miun rankingissa nämä vetävät ohi jopa pataleivästä!
12 kappaletta

3 dl kaurahiutaleita
3 dl vehnäjauhoja
2 dl sämpyläjauhoja
1 pss kuivahiivaa
reilu 1 tl suolaa
(½ dl siemeniä, tässä pellavansiemenet)
4 dl kylmää vettä
½ dl rypsiöljyä

Sekoita kaikki kuivat aineet isossa leivontakulhossa. Lisää joukkoon kylmä vesi ja öljy, sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi isolla lusikalla. Vuoraa kulho kauttaaltaan huolellisesti tuorekelmulla ja laita kulho jääkaappiin, jossa taikina saa kohota yön yli. Hyvä kohotusaika on n. 12 tuntia. Kun taikina on kohonnut, ota isolla lusikalla 12 nokaretta leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista sämpylät välittömästi 225-asteisessa uunissa, paistoaika on n. 15 minuuttia. Tarjoile maukkaan valkosipulilevitteen kanssa hieman jäähtyneinä.

Tämä sämpylätaikina on helppo valmistaa vaikka pikkuväenkin tai keittiön vasta-alkajien. Tarvitset vain ison kulhon, desimitan ja ison tarjoilulusikan eikä taikinaa tarvitse vaivata. Voit käyttää taikinaan myös muita jauhoja tai jauhojen suhteita halutessasi, kunhan jauhojen kokonaismäärä säilyy samana (5 dl). Siemenet tuovat sämpylöihin makua ja rakennetta, joten niitä kannattaa ehdottomasti käyttää. Siemeninä voit käyttää mitä tahansa siemeniä, oma suosikkini on joko pellavansiemenet tai auringonkukansiemenet. Taikinantuunausvinkit löytyy kootusti supersuositun pataleivän reseptin yhteydestä.

Mikään ei ole parempaa, kuin uunituoreet sämpylät!
Resepti on julkaistu Karjalan Heilin ruokapalstallani 31.3.2018 ja reseptiä pääsivät ensimmäisenä kokeilemaan kansalaisopiston kurssilleni osallistuneet henkilöt jo helmikuussa. Vinkki: syyskaudelle on tulossa pari vetämääni kurssia Joensuun seudun kansalaisopistolla!

16.6.2018

Britakakku mansikoilla



Rakastan britakakkua yli kaiken! Sen suussasulavan rapea marenki, pehmeä kuohkea kermavaahto ja raikkaat marjat tai hedelmät ovat yhdessä taivaallisen hyvää. Pieni toffeisuuskin kakkuun tulee, kun marengin päällä koristeena olevat mantelilastut saavat hieman paahteisuutta paiston aikana. Britakakku on näyttävä, mutta äärimmäisen helppo valmistaa. Nopeastikin se syntyy, vaikka yllätysvieraiden odottaessa. Halutessasi voit paistaa kakkupohjan jo tarjoilua edeltävänä päivänä ja säilyttää sen leivinliinalla suojattuna, jolloin marengin rapeus ei kärsi. Tarvittaessa pohjan voi myös pakastaa, josta sen saa muutamassa minuutissa pöytään, kunhan vain täytteet ovat valmiina. Kannattaa ehdottomasti kokeilla britakakkua, jos et ole vielä kerennyt!
Britakakku
n. 10 annosta
kakkupohja
125 g voita
1 dl sokeria
2 keltuaista
1½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
marenki
2 valkuaista
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 dl mantelilastuja
täyte
n. 300 g mansikka-raparperihilloa tai mansikkahilloa
500 g mansikoita
3 dl kuohukermaa
sokeria tarvittaessa
koristelu
250 g mansikoita
tomusokeria
Vaahdota pohjan voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keltuaiset vatkaten. Sekoita yhteen kaikki kuivat aineet. Sekoita vaahdon joukkoon kuivat aineet ja maito vuorotellen. Levitä kakkutaikina suorakaiteeksi (25 x 30 cm) leivinpaperoidulle uunipellille. Esikypsennä pohjaa uunin keskiosassa 180 asteessa 10 minuuttia.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri pieninä erinä. Vatkaa kunnes sokeri on liuennut vaahtoon, vaahto on erittäin kovaa ja kiiltävää. Levitä marenki esipaistetun pohjan päälle varovasti lastan avulla. Tee marenkiin pieniä huippuja. Ripottele pinnalle mantelilastut. Paista uunin keskiosassa 180 asteessa 15 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea. Jäähdytä.
Leikkaa kakkupohja kolmeen yhtä suureen osaan. Nosta yksi levy varovasti kakkuvadille. Levitä päälle hilloa ja kolmasosa kermavaahdosta (jos käytät makeita täytteitä, kermaa ei tarvitse sokeroida). Pilko mansikat pieniksi kuutioiksi ja levitä puolet mansikkakuutioista kermavaahdon päälle. Nosta toinen levy täytteen päälle ja täytä samoin, asettele päälle kolmas levy, vähän kermavaahtoa ja koristele puolitetuilla mansikoilla ja humpsauta päälle tomusokeria. Tarjoile kakku heti täyttämisen jälkeen, ettei marenki pehmene.
Vinkki: Voit leikata kakkulevyn kahteen osaan ja tehdä matalamman ja leveämmän kakun, jolloin sitä on helpompi leikata. Voit jättää päällimmäisen kakkulevyn kermavaahdotta, jolloin kaunis manteli-marenkipinta pääsee paremmin esille eikä marenki kostu. Kakkuun käyvät täytteeksi muut hedelmä- tai marjahillot tai hillokkeet, tuoreet sekä säilötyt hedelmät tai marjat. Kokeile vaikka kesäistä kirsikkaa! Koristeluun sopivat myös minttu, sitruunamelissa ja suklaaraidat. Marengin pinnalle ripoteltavan mantelin voi jättää tarvittaessa pois tai korvata vaikkapa pähkinärouheella, allergiat huomioiden.
Britakakku saa lopullisen silauksen tomusokerihunnulla. Käytä koristeluunkin runsaasti mansikoita.

Täytteeksi britakakkuun – kuten myös muihinkin kakkuihin – sopivat mainiosti eri marjat ja hedelmät tai niiden yhdistelmät. Oma suosikkiyhdistelmäni on mansikka ja raparperi, joista voi keittää itse hillokkeen (kaupasta saa myös valmiita hilloja) ja lopuksi koko komeus kruunataan mansikkakeolla. Jos keität itse raparperihilloa, kokeile sen maustamiseen kanelia tai kardemummaa, myös inkivääri piristää kirpsakkaa raparperia entisestään. Talvisemman version britasta saa käyttämällä vaikkapa säilykemangoa ja tuoreesta passionhedelmästä raaputettua sisusta. Erityisesti makean ja kirpeän yhdistelmät toimivat mainiosti yhdessä!
Raparperihilloke on helppo keittää itse: 5 dl raparperipaloja ja 1 dl sokeria mitataan kattilaan ja kuumennetaan, kunnes raparperit alkavat hajota. Lisämakua saa lisäämällä joukkoon mansikoita pilkottuna tai maustamalla hillon vaniljatangon siemenillä, kardemummalla tai kanelilla. Käytä hilloke jäähdytettynä kakkuun, ettei se sulata kermavaahtoa.
Tsekkaa myös aiempi resepti raparperilla ja mansikalla täytettyyn britaan.
Resepti on julkaistu Karjalan Heilin kesälehdessä 16.6.2018

13.6.2018

Kuusenkerkkäjuoma



Villiruoan käyttö on yksi viime aikojen uusista jutuistani, joka on kulkenut mukana enemmän ja vähemmän vajaan kymmenkunta vuotta. Alkupotku innostukseen tuli aikoinaan Villiruokakurssilta, jonka toteutti Pohjois-Karjalan Aikuisopisto ja jossa muut osallistujat olivat ammattikokeja - ja sit siellä olin mie, innokas paikallinen ruokaharrastaja ja -bloggaaja. Vaikka on meidän perheessä aina villiruokaa käytetty, milloin on mökkipolulta napsittu ketunleipiä heti kävelemään opittuani ja milloin mummon kanssa haudukkeita tehden, niin tuolta ammattilaisten joukosta sai paljon uutta oppia. Ja ymmärsi, kuinka monipuolisesti asioita voi ylipäänsä tehdä. Viimeksi villiruokajuttuja kokkailtiin Marttojen kurssilla, josta jäi taas uusia reseptejä kotikäyttöön. Vuosien varrella on tullut kokeiltua kotona vaikka mitä voikukkamarmeladista lähtien ja tänä vuonna kesäkuun alussa käydessäni maalla keräsin koppaan mummolan pihakuusistä kerkkiä. Nyt kuitenkin kokeilin omaa versiotani kuusenkerkkäjuomasta, jonka innoittajana toimi Tiipiin blogista löydetty resepti, tässäpä siis miun versioni, olkaa hyvä. 
vajaa 3 litraa valmista juomaa

7 dl kuusenkerkkiä
2,5 l vettä
1 dl sokeria
1 iso appelsiini
Kerää kuusenkerkät puhtaalta paikalta, puun pohjoiselta puolelta. Käytä ruoanlaittoon mahdollisimman pieniä, tuoreita ja napakoita kerkkiä. Kun keräät muualta kuin omasta metsästä kerkkiä, muista kysyä maanomistajan lupa! Huuhtele kuusenkerkät juoksevalla vedellä. Mittaa kattilaan kerkkien lisäksi kylmä vesi. Keitä kerkkiä 20 minuuttia ja siivilöi liemi. Sekoita kuumaan liemeen sokeri. Pese appelsiini huolellisesti ja käytä mieluiten luomuappelsiinia. Kuori oranssi kuori ohuelti kuorimaveitsellä ja laita kuoriviipaleet kattilaan. Leikkaa appelsiinin hedelmäliha irti valkoisesta kitkerästä appelsiininkuoresta ja lisää kuorettomat hedelmälihat kattilaan. Jäähdytä liemi ja siirrä kattila jääkaappiin yön yli. Siivilöi maustunut juoma ja pullota puhtaisiin pulloihin. Tarjoile kuusenkerkkäjuoma kylmänä, halutessasi voit koristella lasit pienellä kuusenkerkällä.

Vinkki: Voit käyttää appelsiinin tilalla kaksi sitruunaa tai yhden ison greipin. Säilytä juoma jääkaapissa ja juontikelpoisena se säilyy muutaman päivän ajan. Kuusenkerkkäjuoman voi myös pakastaa ja tarvittaessa sitä voi lantrata vedellä tai lorauttaa joukkoon tuorepuristettua appelsiinimehua.
Resepti on julkaistu Karjalan Heilin ruokapalstallani 9.6.2018