29.12.2018

Maailman parhaat mokkapalat



Olin joku aika sitten ystäväni luona maistamassa mokkapaloja, joita hän oli leiponut ystävältään saadulla ohjeella hieman tuunattuna. Mehevän kostea pohja, ihanan vieno kahvinmaku ja suussa sulava kuorrute. Täydellinen mokkapalojen resepti on paljastunut! Yleensä mokkapalat ovat hieman kuivakoita ja tylsiä, kuten omatkin aiemmat käyttämäni reseptit. Mielikuva koulun myyjäisiin leivotuista mokkapaloista kyti vahvana mielessä ja kieltämättä tästä syystä vuosiin ei halunnut edes leipoa mokkapaloja, kun tiesi ettei lopputulos ole se, millaista niiden haluaa olevan. Nyt resepti on sellainen, että mokkapaloja oikein himoitsee!
Taikinan lopputulokseen vaikuttaa varmasti se, että osa aineksista kiehautetaan kattilassa ja reseptissä ei vatkata yhtään mitään. Nopea sekoitus riittää. Tämä minun tekemäni versio on se resepti, jolla jatkossa leivon mokkapalat.
uunipellillinen / 43 x 35 cm 
pohja
5 dl sokeria
5 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1½ tl ruokasoodaa
 *
1 tl suolaa
2½ dl vettä
200 g voita
4 rkl kaakaojauhetta
 *
1 dl vahvaa kahvia
2 kananmunaa
kuorrutus
150 g voita
2 rkl maitoa tai vahvaa kahvia
1½ rkl kaakaojauhetta
n. 4 dl tomusokeria
strösseliä tai nonparelleja
Sekoita kuivat aineet (sokeri, jauhot, vaniljasokeri, ruokasooda) kulhossa keskenään. Mittaa pieneen kattilaan suola, vesi, voi ja kaakaojauhe, kiehauta seos. Yhdistä jauhoseos ja kiehautettu voiseos. Keitä vahva kahvi ja lisää kulhoon, sekoita tasaiseksi. Kun taikina on jäähtynyt, sekoita joukkoon kananmunat. Vuoraa syvä uunipelti leivinpaperilla ja kaada taikina pellille, tasoita pinta. Paista 200-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia. Jäähdytä kakkulevy ennen kuorrutusta.
Valmista kuorrutus mittaamalla pieneen kattilaan voi, maito tai vahva kahvi sekä kaakaojauhe, kiehauta seos. Sekoita joukkoon vispilällä tai taikinanuolijalla tomusokeria, kunnes saat tarpeeksi paksun kuorrutteen. Levitä kuorrute jäähtyneelle kakkulevylle nuolijan avulla ja ripottele pinnalle strösseliä. Anna kuorrutteen jähmettyä ennen tarjoilua.

Vinkki: Keitä erittäin vahva kahvi ja käytä sitä niin taikinaan kuin kuorrutteeseen. Mikäli haluat vaaleamman kuorrutteen, käytä vähemmän kaakaojauhetta. Halutessasi voit korvata pohjasta kahvin piimällä. Vehnäjauhot voi korvata gluteenittomalla vaalealla jauhoseoksella.
Lisäys 8.11.2023: Kommenteissa on käyty keskustelua pellin koosta. Tavallisen uunipellin koko on n. 43 x 35 cm ja niin minullakin. Tämän voi halutessaan paistaa myös hieman pienemmällä pellillä, jolloin piirakan korkeus on luonnollisesti suurempi. Nämä esimerkkikuvat lienevät itsellänikin sellaisesta pellistä/vuoasta, johon on muovinen kansi olemassa ja koko on suunnilleen 80% uunipellin koosta. 
Jos taas käytössäsi on normaalia leveämpi uuni eli isommat uunipellit, niin kannattaa ohje tehdä 1,5x suuruisena. Meillä on maalla käytössä isompi uuni ja siinä isommat pellit, joten isontelen reseptejä tarpeen mukaan tai paistan vanhan uunin pienemmillä pelleillä asiat.