13.7.2019

Ilosaarirock 2019 - ruoka ja juoma



#kesänparasviikonloppu
Kesän ja tietysti koko vuoden paras viikonloppu on nyt, koska täällä Joensuussa on Ilosaarirock! Mie sekosin jo laskuissa, mutta lähestulkoon kahdeskymmenes rokki on takana ja näin virallisimpana rokin ruokatoimittajana taitaa vuosia olla takana nyt neljä. Vaikka perjantaina rokki alkoi hieman epävakaassa ja sateisen harmaassa säässä, ei se menoa haitannut, sillä...
Hai-kumppparit, varusteet kuntoon
... mie kävin ostamassa lähikaupasta uudet kumpparit rokkia varten! Kyllä kelpaa tallustaa Laulurinteellä vaikka missä kelissä, niin ei mene sukat märäksi. Ja onhan ne keltaiset kumpparit vaan hirmu söpöt. Yleensäkin perjantain yleisin varuste näytti olevan sadetakki tai -viitta ja hyvin monella oli myös kumpparit. Ja lämmintä vaatetta näytti olevan perinteisten pikkubikinien sijaan enemmän, sillä elohopea pysytteli kymmenen asteen tietämissä. Tätä juttua kirjoittaessa aurinko paistaa kyllä, mutta lämpötila ei silti ole vielä kovin korkealla. Saas nähdä, millaiseen vaatetukseen sitä tänään päätyy. 
Miun rokkihommani on siis raportoida rokin ruoka- ja juomatarjonnasta. Tänä vuonna ensinnäkin Ilosaarirockin pääyhteistyökumppani on Lidl, joka oli tuonut paikalle oman snack baarinsa. Ja sen vierestä löytyi meikkauspiste, jossa sai hankittua pikakaunistusta kasvoilleen. Mie vähän salaa haaveilin Lidlin paistopiste-pop upista, mutta sellaisen järjestäminen festariolosuhteissa voisi kieltämättä olla vähän haastavaa. Mutta vinkkinä, oisipa ihana mutustaa uunituoretta croissanttia rinteellä istuen tai rantavedessä kahlaten.
Lidlin snack bar Ilosaarirockissa, edessä oli lounge, jossa voi hengata säkkituoleilla ja käydä hakemassa pikameikin
Toisekseen ruokakojut olivat kokeneet suuren muutoksen. Ennen on totuttu siihen, että lähestulkoon kaikki ruokakojut ovat pitkässä rivissä päälavan edustalla leirintäalueen aitaa vasten, mutta tänä vuonna osa kojuista oli siirretty K18-alueelle Metelli-teltan luokse raviradan kupeeseen. Food stop -alueella ruoka- ja juomakojut ovat rinnakkain, joten voit nauttia ruokasi hyvän juoman kera. Ja mikä parasta, voit tehdä sen istuen joko keskellä isossa teltassa tai sivummalla ravihevosten pilttuissa olevissa pöydissä. Tämä iso ruokateltta on täysin uusi juttu myös, saadun palautteen perusteella. Kieltämättä oli mukava illankähmässä lepuuttaa jalkoja ja syödä rokkiruokaa istualtaan. Varsinkin, kun sade on kastellut maan, niin maassa istuskelu houkuttelee entistä vähemmän. Ongelmaksi ruokamyyjien mukaan nousi se, että alue oli sangen iso ja porukka ei löytänyt alueelle, opastus tai info oli toistaiseksi puutteellista ja sääkin vähän sotki rokkikansan menoa. Mutta mie kyllä uskon, että kun saadaan rokki kunnolla käyntiin ja ihmiset tutuiksi aluuesta, niin annoksetkin käyvät kaupaksi. 
Kerubin grilli päälavan edustalla

Päälavan edustalta myös alaikäisille ruokaa tarjoaa tuttuun tapaan Kerubin grilli, joka toi rokkiin ensimmäistä kertaa beyond meat -burgerit, jotka niittää tällä hetkellä suurta suosiota pitkin maailmaa. Hyvin lihaisaksi kuvailtu vegaaninen burgeripihvi on kuulemma hyvin maukas. Pitänee käydä maistamassa itsekin jossain välissä. Jos jää Ilosaarirockissa testaamatta, niin Kerubi Ilosaaressa keskellä kaupunkia tarjoilee näitä myöskin. Kerubin toinen ruokapaikka löytyy Tähtiteltan edustalta, siellä on varattu runsaasti ruokailijoille pöytiä ja tuoleja. Mie olen käynyt Kerubissa testaamassa nuo halloumiranskikset ja ne on kyllä ihan törkeän hyviä. Pro tip pikkusuolaiseksi!
Local Bistro & Repo Food Truck

Mie suuntasin ystävieni kanssa ensimmäisenä ruokailemaan tuttuun tapaan joensuulaisen Local Bistron ja Risto Mikkolan sekä Sami Revon yhteistyönä syntyneen ruokarekan luokse. Koska maa-artisokkaburgeria on saatava(na). Mie olen hehkuttanut tämän burgerin perään jo vuosia ja miusta tuntuu, että nämä kaverit myy burgerinsa tälläkin kertaa loppuun. Ole siis nopea. Eikä tuo lihaversiokaan huono ole, mutta maa-artisokka tärisyttää ihan eri tavalla! Kokeile vaikka.
Maa-artisokkaburgeri, se on vegaaninenkin

Tähän väliin voisi vaikka tarjota suunhuuhtelua. Ilosaarirockille on paikallinen Panimo Honkavuori tehnyt jo kolmatta kertaa oman rokkioluen, Iloliemen.  Vaalea lager pirskahteli suussa ja toimi oikein hyvin ruoan kanssa kuin ilmankin. Kannattaa kokeilla, tämä on sellainen to do -listalle kuuluva juttu rokissa ihan ehdottomasti.
Ilosaarirockin virallinen olut, Iloliemi 3
Treffit pub & bistro

Treffi pub & bistro taisi olla viime vuonna ensimmäistä kertaa mukana ja niinpä sympaattinen myyntivaunu löytyi nytkin Food Stopista. Burgerit taattuun tapaan oikein maukkaita ja oikealla hiiligrillillä paistettuja. Alueelle leijaili tuulensuunnasta riippuen houkutteleva hiiligrillin tuoksu, kun kuuntelimme Viikatteen keikkaa esiintymisteltan kupeessa. Oli muuten hittikimara!
Kusmiku

Tyylikäs punaisen ja mustan yhdistelmä Kusmikun myyntikojulla. Tarjolla on sirkkaranujakin. Tämän kojun tarjonta on miulle täysin uutta, pitää käydä tutustumassa lähemmin.  
Jäätelövankkurin lähijäätelö

Ilosaarirockissa on aina ollut vahvasti esillä paikallisuus ja lähiruoka, joten ulottuupa se myös herkullisiin jäätelöihin asti. Polvijärveläinen Jäätelövankkuri on tuonut paikalle oman myyntivaununsa ja se löytyy Rantalavan välittömästä läheisyydestä, oikeastaan ylämäen, rannan ja päälavan risteyksestä. Kannattaa käydä maistelemassa! Mie suosittelen Baileysiä. Ja Makuvankkuri-niminen saman yrityksen lähiruokamyyntiauto myy sitten laajemalla skaalalla jätskejä ja sorbetteja, löytyy huippuja yhdistelmiä. Näitä jätskejä on rokissa myynnissä myös Tähtiteltan edessä olevassa Ilosaari Lounge -teltassa, ilmeisesti purkkiversioina. Loungessa kannattaa vierailla muutoinkin, eilen siellä oli tarjolla mm. stand upia ja paljon muitakin tapahtumia. Lounge tarjoaa myös pienen hengähdystauon vaikka riippumatossa loikoillen kesken rokkailujen. 
Beer & Beer

Beer & Beer löytyy Food Stop -alueeta raviradan kupeesta. Eli siitä Metelli-teltan edestä. Lasituopeista tarjotut erikoisoluet tuntui löytäneen paikkansa rokkiväen keskuudesta. Hauskasti sisustettu myös. Tästä baarin jälkeen alkoi sitten pitkä rivi ruokatelttoja, jatka lukemista eteenpäin, niin kerron niistä kohta lisää. 
Jack Daniel's

Omaa värisilmää miellytti eniten Jack Daniel's -baari, jossa sai drinksujen lisäksi loikoiltua säkkituoleissa tai pelattua vaikka pelejä. Oikein kiva idea. Pisteet myös ruohomatosta, tekee ihan kivaa nähdä hiekkakentällä kaiken harmauden keskellä myös vähän vihreää. Tuollainen säkkituoli kyllä olisi hieno omalla parvekkeella, joka reilun kuukauden kuluttua paljastuu parvekeremontin alta. 
Sympaattinen hippokahvila

Food Stopista löytyy helsinkiläinen Green Hippo Café, joka tarjoilee mm. avokadopastaa ja halloumiranuja. Halloumiranuja tulikin vastaan hyvin monella alueella oleskelevalta, joten tämän vuoden hittiruoka on lyönyt läpi myös rokissa. Pastaruoka on kiva idea festareilla, en ole pastaa ikinä syönytkään. Eilen oli muuten vip-alueen buffetissa burgereita ja mac'n'cheese siihen kylkeen, näytti herkulliselta lisukkelta! 
Flying reindeer

Parhaimmat myyntipuheet tuli kyllä ehdottomasti tästä kojusta, eli Flying reindeerin porukalta. Rokin kuninkaaksi tituleerattu annos Mestarin lautanen tuli itsekin illan hämärtyessä nautittua ja kojun burgerit näytti oikein hyvältä myös. Koju on ihan ison ruokailuteltan kupeessa, kivenheiton päässä kaljahanoista. Mestarin lautaselta löytyi tosiaan pekonia ja pekoni on rakkautta. Kastikeihmisenä tykkäsin myös siitä, että valkosipulimajoneesia oli riittävästi ja siinä oli potkua. Tästä samasta rivistä löytyi myös Ruisherkku, joiden annoksista ei myöskään puutu valkosipulia. Pysyy ainakin vampyyrit loitolla pimenevässä yössä.
Ho Dai

Klassista festariruokaa tarjoaa Ho Dai kiinalaisen ruoan avulla. Muistan jo teininä rokissa ollessani, kuinka Ho Dain koju oli aina mukana. Kevätrullat on ihan ykkösiä. Jotenkin festariruokaan kuuluu ehdottomasti itämaiset vivahteet ja toisaalta myös viime vuosina mukaan rynnineet burgerit. Perinteinen uppopaistettu festarimättö alkaa olla vähän katoavaa kansanperinnettä, mutta sitäkin onneksi saa. Leckers myy päälavan edustalla perinteisiä makkispekkiksiä, frittibroileria ja muita herkkuja. 
Mihalin taverna

Joensuulaisille IsoMyystä ja Siniseltä virralta tuttu Mihailin Taverna on myös mukana rokissa. Kreikkalaisten ihanien pitaherkkujen kruunu on omatekoiset soossit, tsatsiki ja hummus. Käyn usein lounaalla IsoMyyssä Mihaililla ja nämä ruoat ei petä koskaan. Bonuksena loistava palvelu. Kannattaa ehdottomasti testata, jos ei ole vielä tuttu!
Ruokapriha

Paikallisittain eksotiikkaa tarjoaa Joen Ruokapriha, tarjolla on hirveä ja muikkuja. Monipuolinen valikoima ja maukkaat maut, aiempina vuosina jonot on olleet pitkät. Hirvijutut kiinnostaisi kokeilla ihan ehdottomasti. Sulo Cateringilla on muuten myös tarjolla muikkuja, mutta niin myös falafeliä. Sulon falafelit on hyviä, on tullut lounaalla testattua. 
Hermannin Viinitila

Uimarannalta löytyy viinibaari, kun ilomantsilainen Hermannin viinitila tarjoilee skumppaa. Oikein hyviä paikallisia tuotteita. Sama porukka muuten tekee palkittua Arctic Blue Giniä ja Valamon viskejä! Miulla on muuten kavereiden kanssa viskitynnyri kehittymässä, saas nähdä milloin on valmista maistettavaksi. Muistaakseni vielä ainakin pari vuotta menee. Kannattaa käydä maistamassa. Pisteet myös vehreästä miljööstä näkymillä rantalavalle ja vesirajalle.
Kyrö Distillery Company

Kyrö Distillery Company on tuttun tapaan rantabaarilla ja Tähtiteltan edessä olevalla toisella pisteellään mukana rokissa. Kävin maistamassa kehuttua uutuutta, tuorepuristetusta omppumehusta tehty Gin & Juice. Hirmuisen hyvää ja kesäistä. Ehkä rokkijuomien aatelia keveydellään.
Yrttilaatikot

Kyrön rantabaarista löytyi myös vehreitä yrttilaatikoita. Taustalta näkyy pieni ylämäki Tähtitelttaa kohti ja tuohon etualalle jää uimaranta. Tänä vuonna ei tainnutkaan olla naku-uinnin maailmanennätysyritystä. 
Nyt on pääpiirteittäin koostettu yhteen viikonlopun tarjontaa. Lisäksi alueelta löytyy useita ilmaisia vesipisteitä. joista kannattaa käydä täyttämässä ahkerasti omaa vesipulloa. Samoin bonaqualla on oma piste alueella ja Tähtiteltan kupeessa oleva tarjonta on vielä lähes kokonaan kartoittamatta. Oli ainakin Tähtibaari (Jaloviinaa). Nyt meikit naamaan, tukka kuntoon ja rinteelle! Instagramiin ainakin on luvassa lisää aiheesta viikonlopun aikana. Hyvää rokkia kaikille!
Perjantain festarilook, keltaiset kumpparit ja Marimekon sadetakki


Lauantaina oli lämpimämpää, joten kumpparit sai kaverikseen mekon ja mukana oli myös nahkarotsi, koska sadepilvet vaihtui tavallisiin pilviin. Keli oli kyllä aika viileä edelleen! Lauantaina pääsin myös virallisen rokkimedian haastatteluun ja sain tittelin Rokin virallisin ruokatoimittaja :D

Ilosaarirock-lipun sponsoroi Joensuun Popmuusikot ry/Ilosaarirock, eli postaus on tehty yhteistyössä Ilosaarirockin kanssa.

Kirsikkainen britakakku

Kirsikkainen brita on juhlava ja upea kakku, jossa myös kirsikoiden upean syvä väri pääsee oikeuksiinsa vaaleaa marenkia vasten.
Britakakku on ollut vuosia oma lempileivonnaiseni ja teen sitä säännöllisen epäsäännöllisesti. Nyt mielessäni pyöri tuoreet kirsikat, sillä ne ovat ihan mielettömän suuri herkku ja niitä on monessa torikojussa nyt myynnissä. Niinpä ajattelin keittää elämäni ensimmäisen kirsikkahillon ja tehdä siitä britan, sillä tuoreena niitä en voi allergian takia syödä kuin pari ja kaikki kaupan valmiit kirsikkajutut maistuvat oudon teolliselle. Tästä hillosta tuli kyllä ihan älyttömän hyvää! Vanilja maistui melko vahvasti ja Cointreau-appelsiiniliköörin vieno aromi tuli myös esiin, vaikkei sitä ollut kuin ihan tilkkanen. Onneksi kirsikkahilloa jäi kakun jälkeen vielä pari purkkia nautittavaksi vaikkapa aamupalalla jogurtin kanssa tai miksei sitä voisi sivellä letuillekin. Kannattaa kokeilla yhdessä ja erikseen. Yleensäkin britassa viehättää sen makean rapea marenkikerros, voinen täyteläinen ohut kakkupohja ja ihanien makujen täytekombo. Ja mikä parasta, tämä on äärettömän helppo ja nopea valmistaa, vaikka yllätysvieraille. 
Britakakun pohjan voi tehdä mainiosti jo tarjoilua edeltävänä päivänä ja säilyttää sen leivinliinan alla pöydällä huoneenlämmössä. Muovipussit ja -kelmut sekä jääkaappi pehmentää marengin, joten vältä niitä. Yön yli lepääminen ei vaadi myöskään pakastusta, mutta jos haluat säilyttää britapohjia vaikka yllätysvieraita varten, pakasta ne. Britapohjat sulavat nopeasti ja säilyvät hyvänä tarjoilupöydässä pakastimen jälkeen. Muutoinkin brita kannattaa täyttää vasta juuri ennen tarjoilua, että marenki säilyy rapsakkana. Yön yli jääkaapitetut rippeet kakusta ovat kyllä edelleen hyviä, mutta britan kokonaisuus on jo hieman silloin kärsinyt siitä upeudesta, mitä se alkujaan on ollut. 
n. 10 annosta
kirsikkahillo
1 kg kirsikoita (2 litraa)
1 pkt hillo-marmeladisokeria
5 cl Cointreau-likööriä tai vettä (½ dl)
1 vaniljatanko
kakkupohja
125 g voita
1 dl sokeria
2 keltuaista
1½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
marenki
2 valkuaista
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
vajaa 1 dl mantelilastuja
täyte
n. 400 g kirsikkahilloa
2 dl kuohukermaa
1 prk maitorahkaa
koristeluun
tuoreita kirsikoita
tuoretta minttua tai sitruunamelissaa
Valmista kirsikkahillo, mieluiten leipomista edeltävänä päivänä, että hillo kerkeää kunnolla jäähtyä ja koostumus saota. Huuhtele kirsikat, puolita ne pienellä veitsellä ja poista kivi. Laita kirsikanpuolikkaat isoon kattilaan, kumoa perään hillo-marmeladisokerilaatikko ja lorauta joukkoon tilkka likööriä tai vettä. Halkaise vaniljatanko ja raaputa siemenet kattilaan, laita myös tangot mukaan tuomaan makua. Keitä noin 15 minuuttia välillä hämmentäen. Poista vaniljatangon puolikkaat. Purkita ja jäähdytä, säilytä kylmässä.
Valmista kakkutaikina. Vaahdota pohjan huoneenlämpöinen voi ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keltuaiset vatkaten. Sekoita yhteen kaikki kuivat aineet. Sekoita vaahdon joukkoon kuivat aineet ja maito vuorotellen. Levitä kakkutaikina suorakaiteeksi (n. 25 x 30 cm) leivinpaperoidulle uunipellille. Esikypsennä pohjaa uunin keskiosassa 180 asteessa 10 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kevyesti väriä.
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri pieninä erinä. Vatkaa kunnes sokeri on liuennut vaahtoon, vaahto on erittäin kovaa ja kiiltävää. Levitä marenki esipaistetun pohjan päälle varovasti lastan avulla. Tee marenkiin pieniä huippuja lastalla taputellen. Ripottele pinnalle mantelilastut (voi jättää myös kokonaan pois). Paista uunin keskiosassa 180 asteessa 15 minuuttia tai kunnes pinta on kauniin ruskea. Jäähdytä.
Vatkaa kerma napakaksi vaahdoksi ja sekoita joukkoon rahka, mausta halutessasi hyvin kevyesti sokerilla (ota huomioon kirsikkahillon makeus). Leikkaa leivoslevy kolmeen tasakokoiseen palaan. Nosta lastan avulla yksi levy tarjoiluastian pohjalle, levitä sille puolet hillomäärästä ja puolet rahka-kermavaahdosta. Aseta päälle varovasti toinen leivoslevy ja täytä samoin. Aseta päälle viimeinen leivoslevy, koristele se kirsikoilla ja yrteillä sekä halutessasi tomusokerihunnulla. Tarjoile välittömästi, ettei marenki kostu ja menetä rapeuttaan.
Britakakun voi kasasta huolettomasti niin, että täytteet näkyvät kunnolla väleistä ja hillo saa vapaasti valua vadille asti.

Vinkki: Halutessasi voit piirtää leivinpaperin nurjalle puolelle myös 3 laatikkoa, jotka ovat 10x20cm kokoisia, jolloin saat reunoista nätimmät leivoslevyt. Jätä laatikoiden väliin jonkun verran leviämisvaraa. Voit käyttää britakakun täytteenä mitä tahansa hilloja, marjoja, hedelmiä tai vaikkapa kaupan makurahkoja tai pelkkää kermavaahtoa. Vain mielikuvitus on rajana! Kurkkaa aiempi ohjeeni mansikka-raparperitäytteiseen britaan ja mansikkabritaan
Britakakun ohje on julkaistu tänään ilmestyneen Heilin ruokapalstallani ja tämäkin ohje pärähtää eetteriin ajastettuna, sillä olen valmistautumassa Ilosaarirock-rientoihin. Seuraa Instagramissa @cebicinkeittio ja Facebookissa Cebicin keittiö, niin et jää mistään paitsi ;)

10.7.2019

Dairy Cream -kakku

Kaunis kerros vattuja, upean pehmeä moussekerros ja pehmoista kermalikööriä sekä koristeita.
Ystäväni Jussi on isokyröläisen Kyrö Distillery Companyn maailmanlaajuisesti reissaava brand ambassador ja hänen kanssaan juttelimme erään kerran tislaamon tulevista uutuksista - kaikille on varmasti jo tuttu voitokas Napue Gin. Sain kuulla ruisviskipohjaisesta kermalikööristä, jota sitten sainkin tislaamolta terveisten kera keväällä, kun tuote oli lanseerattu myyntiin asti. Meillä oli puhetta siitä, että saisikohan liköörin ujutettua jotenkin meikäläisen tontille eli leivontaan ja lupasin kokeilla, kunhan keittiöön taas kerkeän. Aluksi miulla oli ajatus mustikoista ja rosmariinista, mutta sitten lopulta miulla oli mielessäni kerma(likööri), vattu ja lakritsa. Lakua ja vaniljaa kun löytyy likööristä itsestään, niin nuo maut löytyivät sitten kakustakin tavalla tai toisella. Ja vähän tuoreita vattuja kirpeyttä ja väriä antamaan. Kermalikööriä käytin niin kakkumassaan makua tuomaan kuin sitten kiilteeksi päälle. Kiilteestä tuli niin kiiltävä, että sitä sopi epäillä jopa mirror glazeksi ensivilkaisulla. Kahviseuraksi saapuneet ystäväni olivat sitä mieltä, että kakku oli ihan hitti ja kyröläisten terveiset oli kuvan nähtyään, että saattaisi maistua vaikka Ilosaarirockissa. Ainakin se on varmaa, että Kyrön kojulla rokissa tavataan!
18 cm korkeaan irtopohjavuokaan
8 annosta 
pohja
8 kpl digestive-keksejä
50 g oivariiniä
täyte
2 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
½ dl Dairy Cream -likööriä (Kyrö Distillery Company)
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 valkuainen
4 liivatelehteä
½ dl Dairy Cream -likööriä
300 g tuoreita vadelmia
kiille
2 liivatelehteä
2 dl Dairy Cream -likööriä 
koristeluun
tuoreita vadelmia
lakupatukka
sitruunamelissaa tai minttua
digestive-keksiä murustettuna
Valmista pohja. Mittaa keksit cutteriin ja aja hienoksi, sulata oivariini ja sekoita joukkoon. Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan pohjalle, voitele reunat oivariinilla ja jauhota tomusokerilla, niin saat kakkuun kauniin sileän reunan. Kaada keksiseos vuoan pohjalle ja taputtele tasaiseksi pohjaksi lusikan avulla. Laita jääkaappiin kovettumaan.
Valmista täyte. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa vispikerma kovaksi vaahdoksi, vispaa joukkoon tomusokeri, tuorejuusto, ripaus vaniljaa ja puoli desiä likööriä.  Vaahdota eri kulhossa valkuainen kovaksi vaahdoksi. Mittaa toinen puoli desiä mikronkestävään kuppiin ja kiehauta, sulata joukkoon kuiviksi puristetut liivatteet. Anna jäähtyä hiukan. Kaada seos ohuena nauhana tuorejuustotäytteen joukkoon koko ajan vatkaten. Nostele lopuksi nuolijan avulla joukkoon valkuaisvaahto.
Kokoa kakku. Asettele kovettuneelle keksipohjalle tasaisesti reunaan kierros vadelmia ja kaada ohut kerros täytettä päälle, että vadelmat pysyvät paikoillaan. Aseta loput vadelmat keskemmälle vuokaa täytteeseen ja kaada loput täytteestä päälle. Anna jähmettyä jääkaapissa yön yli tai vähintään muutama tunti. 
Valmista kiille. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen n. 10 minuutiksi. Kuumenna ½ desiä kermalikööriä mikronkestävässä kulhossa, sekoita joukkoon kuiviksi puristetut liivatteet. Sekoita joukkoon loput 1½ dl kermalikööriä. Valuta jäähtynyt kiilleseos hyytyneen kakun pinnalle lusikan avulla, ettei kakkuun tulee painaumia. Peitä kelmulla ja anna hyytyä. Kun kiille on hyytynyt, koristele kakku lakupatukasta leikatuilla pikkukiekoilla, tuoreilla vadelmilla ja yrteillä sekä keksimuruilla.
Pienessäkin kakussa voi koristelu olla runsas olematta liian raskaan näköinen. Kakun halkaisija 18cm.

Tämä oli NIIIIIN hyvää! Kakussa oleva moussekerros on todellakin unelmanpehmeä, sillä valkuainen tuo ilmavaa rakennetta kakkuun ja sen pehmeän maun rikkoo yllätyksenä keskeltä kakkua löytyvät kirpeät vatut. Lapsillehan tätä kakkua ei kannata syöttää, ellei kuumenna likööriä kiehuvaksi ja höyryttele alkoholeja pois. Tässä kakussa mikrossa kävi ainoastaan liivatteen sulatukseen käytetyt tilkkaset nestettä. Jos käytät isompaa vuokaa, tuplaa ohje. Tämä oli tarkoituksella toteutettu pikkukakkuna, kun ostin tuon uuden kapean korkean vuoan. Olisi saanut ehkä olla vielä vähän korkeampikin kakku, mutta oikein oli mainio näinkin. Sen huomasin, että miulta puuttuu kokonaan pieni jalallinen kakkuvati, sellainen tulee hankkia pikimmiten. Tämän alla ollut vati oli vähän liian iso tarkoitukseen.
Pehmeän moussen sisältä löytyy kirpeä vattuyllätys

Dairy Cream -kermaliköörissä oli kiva potku taustalla, laku maistui mukavasti ja kokonaisuus liköörissä oli oikein onnistunut. Taustatietona sen verran, että tuote on myös laktoositon(!) ja se on tehty lähikermasta ja lakusta tisleen lisäksi ja koska se on myös aitoa tavaraa ilman lisäaineita, niin säilyvyys siinä on puolisen vuotta valmistuksesta. Avattuna 7 päivää. Mutta ei hätää, tähän kakkuun ja sen oikeaoppiseen maisteluun saa kyllä käytettyä vaikka koko pullon. Nam. Kokeilimme muuten kakkua syödessä lisätä lakukastiketta vielä päälle ja voi kuinka hyvin se toimikaan niin kakun kuin liköörinkin kera. Ja Alkon sivuja tutkittuamme huomattiin, että myynnistähän puuttuu kokonaan kermalakujuoma, että tässä on tuotekehittelijöille miljoonan taalan paikka. 
Kyrön kavereilta on saatu tämä pullo.

Tuotenäytteenä on saatu likööripullo sekä muutama lasinalunen, niitä joista löytyy suomalaista mieskomeutta. Kiitos <3