16.9.2020

Rouva Aunion kakut

Rouva Aunion kakut ovat parhaita vain hieman jäähtyneinä

Kesän alussa äitini alkoi muistella hienoja kakkusia, joita oli saanut nauttia lapsuudessaan perheensä kanssa 70-luvun alussa sukujuhlissa Tampereella. Niinpä hän soitti äidilleen eli mummilleni ja hetken kuluttua mummini soitti minulle reseptin kanssa. Resepti kuulosti siltä, että kokeiltava oli. Kaapista löytyi kaikki vaadittavat ainekset ja hetken tuumattuani tekotapaa taikina jo kohosi liinan alla odottaen paistoa. Hurmaava tuoksu täytti toisen mummolani keittiön ja saimme kaikki maistaa vanhalla reseptillä tehtyjä herkkuja. Vein muutaman kakkusen mummille kaupunkiin palauttuani maistettavaksi ja onneksi mummikin tykkäsi!

Nämä kakkuset, eräänlaiset kierrepullat, ovat erittäin makoisia ja hurjan hyviä juuri lämpimänä. Taikina on helppo käsitellä, kun taikinassa on jauhoja sen verran, että se irtoaa kädestä. Eikä kannata lisätä vaniljaa mausteeksi, ei tämä sitä kaipaa. 

Rouva Aunion kakut

noin 20 kappaletta

taikina
175 g voita
2 rkl sokeria
50 g hiivaa
2 dl kylmää vettä
1 kananmuna
300 g vehnäjauhoja
 
täyte
100 g tomusokeria
90 g voita
 
voiteluun
kananmuna
 

175 grammaa voita hierotaan 2 ruokalusikallisen sokeriin. 50 grammaa hiivaa liotetaan 2 desilitraa kylmää vettä, joka sekoitetaan voivaahtoon, joukkoon sekoitetaan yksi kananmuna ja 300 grammaa vehnäjauhoja. Jauhoja lisätään, jos on liian löysä taikina. Kaaviloidaan heti levyksi jauhotetulla pöydällä. Väliin levitetään tasaiseksi hierottu voi ja tomusokeri. Kääritään rullalle, leikataan paloiksi ja asetetaan leivosvuokiin. Annetaan kohota hyvin (noin tunti), voidellaan kananmunalla. Paistetaan 225-asteisessa uunissa. Parhaita uunituoreina.

Nykykielellä: Vaahdota voi ja sokeri, lisää kylmään veteen liotettu hiiva ja sekoita tasaiseksi. Sekoita joukkoon kananmuna ja jauhot käsin. Mikäli taikina on liian löysää ja sitä ei saa käsiteltyä, lisää varovasti jauhoja. Kaulitse ohueksi levyksi, levitä päälle tasaiseksi tahnaksi sekoitettu pehmeä voi ja tomusokeri. Kääri rullalle, leikkaa kiekoiksi (leveys n. 1½ cm). Laita viinerivuokiin, anna kohota reilu tunti ja voitele kananmunalla. Paista 225-asteisessa uunissa kullanruskeiksi noin 15 min.  

Mummolan vanha leivinliina on ihana!

Voi kuinka herkullisia ne olivatkaan! Täytettä on juuri sopivasti ja taikina on todella hyvää. Kylmään nesteeseen lisättynä hiiva aktivoitui sopivasti kesäkelissä tunnissa ja kakkuset turposivat kauniisti paistettavaan kuntoon noin tunnissa. Mikäli keittiö on syksyn tullen viileämpi, voi kohotusaika olla hieman pidempi. Alkuperäinen ohje ei käskenyt voitelemaan kakkusia, mutta pidin sitä itsestäänselvänä. Kokeilin paistaa osan kakkusista ilman voitelua ja ne jäivät väriltään sen verran hailakoiksi, että voiteleminen kannattaa ehdottomasti tehdä. Nämä leivonnaiset eivät mielellään odota huomista, hiivaa on taikinassa paljon suhteessa muihin aineksiin ja taikinan luonne ei kestä odottelua. Joten kannattaa tehdä tarjoilupäivänä ja mieluiten vielä tarjota lämpimänä. Silloin ne ovat ehdottomasti parhaimmillaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti