16.9.2014

Helppo lasagne

Yhden kastikkeen lasagne - helppoa ja maistuvaa
Ainakin nuorempana yksi ehdoton bravuurini oli lasagne! Lasagne on comfort foodien ykkönen, loppujen lopuksi nopea ja vaivaton valmistaa, ainakin tällä yhden kastikkeen taktiikalla. Vanhasta arkistoblogistani löytyy useita lasagnen ohjeita, mutta näköjään tavallinen lasagne puuttuu kokonaan - soijasta tehty lasagne täällä sentään on. Kokkailin lasagnea maalla perheelleni, kun vietin siellä yhden viikonlopun kesälomastani syyskuussa. Lasagnen jälkeen tarjoilin tietenkin tiramisua kakun muodossa, eli suorastaan se sunnuntai oli hyvin italialainen. Seuraavan kerran, kun teen lasagnea, olkoon se perinteinen juustokastikkeella toteutettu versio, niin saan ohjeeni esille. En ole hirveästi kehdannut kierrättää vanhoja ohjeita arkistosta tänne uuteen, vaan kokannut ne uudestaan ja viilannut samalla reseptejä sekä koittanut ottaa parempia valokuvia. Muutama kakkuohje tai ihan vanhan blogin viimeisimpiä reseptejä olen tainnut siirtää suoraan tänne nykyiseen. Harmi, sillä vanhassa blogipohjassa oli yli tuhat kirjoitusta ja monta mieleistä reseptiä kuvineen (kuvat eivät enää näy)...

10 annosta

800 g naudan jauhelihaa
3 isoa sipulia
3 yksikyntistä valkosipulia 
1 iso punainen suippopaprika
suolaa
mustapippuria
oreganoa
tuoretta basilikaa
ripaus (fariini)sokeria
4 rkl tomaattipyrettä
härkäfondia (tai lihaliemikuutio)
2x500 g paseerattua tomaattia
4 dl kuohukermaa
300-400 g hyvää juustoraastetta (minulla mozzarella-emmantal ja emmantal)
n. 400 g lasagnelevyjä

Ruskista jauheliha omassa rasvassaan parissa erässä ja siirrä lihat isoon kattilaan. Hienonna valkosipulit ja sipulit pieneksi silpuksi ja kuullota ne kattilassa jauhelihojen kanssa. Mausta seos tässä vaiheessa pippurilla, suolalla ja kuivatuilla yrteillä. Kuutioi paprika pieneksi ja kuullota se kattilassa. Lisää joukkoon tomaattipyre ja paseerattu tomaatti (huuhtele purkit pienellä vesitilkalla) ja anna hautua hetken aikaa sellaisenaan. Kaada joukkoon myös fondia sekä kermaa, että saat löysän kastikkeen aikaiseksi. Maista ja viilaa makuja, huomioi että juustosta tulee suolaa ja pastalevyt tarvitsevat makua, joten kastike saa olla vähän tujakkaa. Anna kastikkeen hautua vähintään puoli tuntia hellalla miedolla lämmöllä. Lisää reilusti tuoretta basilikaa, tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita tai nestettä. Valuta kerros kastiketta isoon vuokaan (tai kahteen, jos vuoat oli pieniä kuten meillä), ripottele päälle kerros juustoraastetta ja peitä lasagnelevyillä. Tee vuoka/vuoat täyteen samalla tavalla. Päällimmäiseksi tulee kerros kastiketta ja runsaasti juustoraastetta. Paista 150-asteisessa uunissa n. 40 minuuttia tai kunnes lasagnelevyt ovat kypsiä ja ruoka on saanut kauniin värin. Peitä pinta tarvittaessa foliolla, ettei ruoka pala. Anna ruoan tasaantua hetki pöydällä ja tarjoile raikkaan salaatin lisukkeena.

Herkullista! Lasagne oli maukasta, pehmeää ja maistui koko porukalle. Tykkään että ruoka jää meheväksi, sillä mikään ei ole niin ikävää kuin kovat tai käppyräksi palaneet lasagnelevyt, myös juustoa saa olla reilusti. Käytin täytteessä mozzarella-emmentalia ja päälle tuli pelkkää punaleimaista emmentalia. Lasagnen kastikkeeseen voi käyttää myös vaikkapa porkkanaa, kesäkurpitsaa ja munakoisoa tai ratatouillea sekä siihen voi upottaa viininjämät, juustoista ruokaan käyvät mm. vuohenjuusto, cheddar, fetajuusto, raejuusto ja kaikki leivälle vuoltavat edamista polariin. Ylijäänyt lasagne paistuu seuraavana päivänä herkulliseksi pannulla, kuten makaroonilaatikkokin. Tuossa lisukesalaatissa muuten on leipäjuustoa, ihanaa!

15.9.2014

Karjalanpiirakat

Perinteiset karjalanpiirakat
Sain mummoltani vuonna 2000 oman reseptikirjan, jonka ensimmäiselle sivulle olin kirjoittanut toiselta mummiltani saaman karjalanpiirakoiden reseptin. Oikeastaan en mitään muuta reseptiä aloitukseen voisikaan keksiä, sillä karjalaiset juureni ja verenperintöni ovat miulle erittäin tärkeitä asioita tänäänkin. Tällä reseptillä teen siis karjalanpiirakkani eli ilomantsilaisittain 'piiroot' edelleen, vaikka ihan täysin alkuperäisiin piiroisiin nähden tässä on mukana vehnäjauhoja ja rypsiöljyä helpottamaan taikinan käsittelyä. Taikina on helposti työstettävä ensikertalaisellekin, mutta kokeneemmat piirakanpaistajat voivat pienentää vehnäjauhon määrää tai korvata sen jopa kokonaan ruisjauhoilla. Alempana on vaihekuva piirakan tekemisestä, kannattaa kurkata!

20-40 piirakkaa

kuori
2 dl kylmää vettä
1 tl suolaa
2 dl vehnäjauhoja
3 dl ruisjauhoja
1 rkl rypsiöljyä

sydän eli riisipuuro
4 dl vettä
3 d puuroriisiä
n. 10-12 dl maitoa
reilusti suolaa
nokare voita

voiteluun
100 g voita
½-1 dl maitoa

Aloita riisipuuron valmistamisella, sillä puuron tulee jäähtyä ennen piirakoiden täyttämistä. Minä keitän yleensä reilun puuron aamupalaksi ja lopusta pyörittelen piirakoita. Kiehauta vesi ja anna riisien kypsyä muutama minuutti. Lisää maito ja anna puuron kiehua hiljalleen välillä sekoitellen kypsäksi, eli noin 40-50 minuuttia. Puuro saa olla tanakkaa, joten älä lisää liikaa nestettä. Mausta puuro suolalla ja voilla, puurossa saa olla reilusti suolaa käytettäessä piirakoihin. Jäähdytä puuro.

Valmista kuoritaikina yhdistämällä kuivat aineet pienessä kulhossa ja sekoita käsin joukkoon vesi sekä öljy. Painele palloksi. Pyöritä taikinasta ruisjauhojen avulla leivinlaudalla tanko, jonka jaat pieniin paloihin. Jos taikinasta tekee 20 piirakkaa, ne ovat ihan järkyttävän suuria (en tekisi koskaan itse niin isoja), 30 piirakkaa on melko normaalikokoisia ja 40:stä tulee pieniä ja sieviä, mutta ei cocktail-kokoa kuitenkaan (näin mie teen). Pyöritä taikinapalat palloiksi ja pallot kakkaroiksi. Ajele piiroopulikalla kahvilautasen kokoisia ohuen ohuita kuoria taikinasta. Laita ajeltujen kuorien väliin jauhoja ja pinoa ne muovin tai liinan alle kuivumisen estämiseksi. Levitä jäähtynyt täyte ohuelti kuoreen, jätä kaikkialta reunoista noin 1cm vapaata tilaa. Nosta piirakan reunat osittain puurosydämen päälle ja rypytä piirakat kauniisti sormien avulla, taita päät piirakkaan ettei ne pala uunissa. Paista piirakat ilman leivinpaperia pellillä mahdollisimman kuumassa uunissa (250-300c) tummapilkullisiksi ja rapeiksi, eli noin varttitunti 250-asteisessa uunissa, piirakka saa olla oikeasti melko tumma, sillä se pehmenee ja vaalenee voitelun ansiosta. Sulata voi maidon kanssa pienessä kasarissa ja upota lastan avulla piirakat nopeasti liemeen, valuta hetki ja asettele vadille. Peitä vati liinalla ja anna piiroiden hautua ennen tarjoilua. Tarjoile lisänä hyväsuolaista munavoita.

Piirakan valmistus
Nyt en ottanut erikseen vaihekuvia, sillä muistelin ottaneeni sellaiset joskus aiemmalla kerralla blogia varten. Tietenkään kameralla otettuja kuvia ei löytynyt tietokoneelta, ulkoisilta kovalevyiltä eikä muistitikuilta, joten nappasin kuvat Facebookistani ja aikaleima kertoi, että ne ovat melko tarkalleen kahden vuoden takaa, lisäksi ne on otettu vanhalla melkeinälypuhelimella, joten pahoittelut laadusta. 

Ylhäällä keskellä tanko -> pala -> pallo -> kakkara -> keskellä kuori ajeltavana pulikan alla -> oikealla yläkulmassa täyttämätön kuori -> alla reilu ruokalusikallinen täytettä -> täyte levitettynä -> reunojen kääntö keskelle -> rypytyksen aloittaminen -> paistamista vaille valmis piirakka. Minä täytän tällä tavalla, rypytyksen teen pikkurillien syrjällä itseeni päin kevyesti painamalla/vetämällä ja aloitan rypytyksen piirakan keskeltä. Etenen siitä ylös ja käännän tarvittaessa kuorenpään keskelle, sitten käännän piirakan ja rypytän loput keskeltä ylös. 

Paistamista vaille valmis!
Tässä piirakkamallia parin vuoden takaa, ehkä nykymakuun liian paksu (liikaa täytettä) ja pullea piirakka. Tämän jälkeen piirakka paistetaan paljaalla uunipellillä kovassa lämmössä, voidellaan voi-maidolla ja annetaan hautua hetki ennen tarjoilua. Koska en ollut taas hetkeen paistanut piirakoita, niin ensimmäinen pellillinen meni opetellessa ja paistojälki oli liian valju, joten seuraavat pellilliset pidin huomattavasti pidempään uunissa. Tosin uunistahan sammui ensimmäisen pellin aikana valo ja luulin koko uunin kosahtaneen, mutta lamppu ottikin itseensä vain kuumuudesta - sen takia käänsin namikan 275:sta asteesta 250:een, niin sain taas valotkin uuniin.

Tarjoile piirakoiden lisäksi tietenkin hyvää munavoita! Herkuttelu voi alkaa!

Tzatziki

Raikas tzatziki
Tzatziki on ollut aina yksi lemppariruoistani, suorastaan rakkautta ensipuraisulla! En edes muista, missä tai milloin olen sitä ensimmäisen kerran päässyt maistamaan, mutta siitä on hirmuisen pitkä aika. Yli kymmenen vuotta sitten Kreikassa lukioryhmän kanssa reissatessamme joka kerta ravintolassa oli pakko saada tzatzikia pitaleivän kaverina ja nykyisin käyn usein lounaalla paikallisessa kreikkalaisessa ravintolassa Kreetassa, jossa tzatzikia ilmestyy usein lautaselleni. Kotonakin tulee tehtyä sitä usein ihan joko leivän levitteeksi tai ruokien lisukkeeksi. Tänä kesänä tzatzikista on tullut entistä herkullisempaa, sillä mausteeksi tulevan mintun on saattanut poimia omalta parvekkeelta ruokaan. 

2 hengelle

200 g turkkilaista jogurttia
½ yksikyntinen valkosipuli
1 pieni kurkku
15 tuoretta mintunlehteä
2 rkl oliiviöljyä
suolaa 
mustapippuria

Sekoita jogurtin joukkoon hienoksi raastettu valkosipuli, oliiviöljyloraus ja mustapippuria, hienonna myös minttu joukkoon. Raasta seuraavaksi karkealla terällä kurkku ja laita raaste siivilään. Painele kädellä kurkusta kaikki ylimääräinen neste ja kippaa jogurtin joukkoon. Mausta tzatziki suolalla, tarkista maku ja lisää tarvittaessa muita mausteita. Anna maustua jääkaapissa ennen tarjoilua, tarkista maku vielä lopuksi.

Ihanaa! Niin herkullisen valkosipulista, pehmeää ja raikasta samalla kertaa! Tuore minttu on ehdottomasti tzatzikin Juttu, ilman sitä maku jää vajaaksi. On miulla kyllä kaapissa vielä Kreikasta saatua tzatziki-mausteseosta, jossa on mm. yrttejäkin, mutta sitä en ole tullut käyttäneeksi enää aikoihin. Yksinkertaiset asiat ovat parhaita ja sopivat tälle kotikokille parhaiten :) Tällä kertaa nautiskelin tätä kotitekoisten herkullisten karitsakebabien ja ratatouillen kaverina. Vinkki: tzatzikia kannattaa tehdä suoraan tupla-annos, ei se jää syömättä...

Ratatouille

Ratatouille
Ratatouille on klassinen ranskalainen kasvisruoka, joka on äärimmäisen hyvää! Olen syönyt sitä monta kertaa, mutta viime viikolla päädyin tekemään sitä vihdoinkin ihan itse. Ruoka on lähinnä kasvismuhennos tai -pata, joka sopii sellaisenaan pääruoaksi tai lisukkeeksi vaikkapa pihville, mutta minä tarjoilin sen kotitekoisen karitsakebabin lisukkeena. Samalla ruokaan saa upotettua helposti nahistumassa olevia kasviksia (olin ostanut munakoison ja kesäkurpitsan moussakaa varten, jota en kerennytkään valmistamaan) ja hurjan määrän yrttejä. Ihanaa, kun yrttejä pääsee poimimaan ruokiin omalta parvekkeelta!

4 annosta 

loraus oliiviöljyä
1 punasipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
1 pieni kesäkurpitsa
1 suippopaprika
1 pieni munakoiso
100 g kirsikkatomaatteja
2 dl paseerattua tomaattia
2 rkl hunajaa
suolaa
mustapippuria
reilusti tuoretta timjamia
kourallinen tuoretta basilikaa

Kuori ja viipaloi punasipuli, hienonna kuorittu valkosipuli ja leikkaa muut kasvikset noin peukalonpään kokoisiksi kuutioiksi. Kuumenna paistokasari ja kuullota sipulisilput oliiviöljyssä. Lisää seuraavaksi pannulle kesäkurpitsakuutiot ja pyörittele pari minuuttia. Lisää pannulle paprikakuutiot sekä munakoisokuutiot, hauduta kunnes munakoisot alkavat pehmetä ja mausta suolalla, pippurilla, hunajalla sekä timjamilla. Seuraavaksi lisää pannulle neljään osaan leikatut kirsikkatomaatit sekä paseerattu tomaatti. Hauduta puolisen tuntia, tarkista maku ja lisää lopuksi joukkon hienonnettu basilika. Tarjoile sellaisenaan tai vaikkapa liharuoan kaverina.

Kyllä oli herkullista! Harmi kun näin hyvää kasvisruokaa ei tullut tehneeksi silloin nuorena, kun olin pari vuotta kasvissyöjä. Ratatouille oli maukasta lisukkeena, olisi toiminut yksistäänkin ja erittäin hyvää se oli jämäkokkailuna eli pastan kastikkeeksi jatkojalostettuna. Ja olisihan se ihan älyttömän hyvä täyte (kasvis)lasagneen vaikkapa vuohenjuuston kanssa! Jos ratatouille ei ole ruokana tuttu, niin ehkäpä olet nähnyt Disney Pixarin Rottatouille-elokuvan, jossa suloinen pieni rotta kokkailee ranskalaisessa keittiössä...

13.9.2014

Karitsakebab, ratatouille ja tzatziki

Karitsakebab, ratatouillea ja tzatzikia
Blogatessa tulee välillä eteen mielenkiintoisia juttuja - viime kuun lopussa tuli nimittäin täyteen jo KAHDEKSAN vuotta bloggaamista täyteen - ja sain kolmatta kertaa kutsun OivaPari-reseptikilpaan. Punkku etsi tällä kertaa kumppania teemalla "Gourmet Fast Food" - eli paranneltua pikaruokaa. Siispä on hyvä haastaa itsensä ja kokeilla uusia juttuja! Koska miellän punaviinin aina lihan kaveriksi, ajattelin kokkailla jotain pakastimessa olevasta palasta karitsan jauhelihaa. Silloin tuli heti mieleeni välimerelliset aatokset ja tikuissa paistettavat oikeat kebabit, ei ne kebab-eläimestä pizzerioissa vuoltavat lihasuirot. Siispä astetta parempi kebab, olkaa hyvä! :)

2 annosta

karitsakebab
300 g karitsan jauhelihaa
½ yksikyntinen valkosipuli
1 pieni punasipuli
½ dl tuoretta oreganoa
½ dl tuoretta persiljaa
½ dl tuoretta timjamia
reilusti suolaa
reilusti mustapippuria
(1 rkl korppujauhoja)

tzatziki
200 g turkkilaista jogurttia
½ yksikyntinen valkosipuli
1 pieni kurkku
15 tuoretta mintunlehteä
2 rkl oliiviöljyä
suolaa 
mustapippuria

ratatouille
loraus oliiviöljyä
1 punasipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
1 pieni kesäkurpitsa
1 suippopaprika
1 pieni munakoiso
100 g kirsikkatomaatteja
2 dl paseerattua tomaattia
2 rkl hunajaa
suolaa
mustapippuria
reilusti tuoretta timjamia
kourallinen tuoretta basilikaa

Sulata jauheliha ja sekoita siihen hienonnettu sipuli, valkosipuli ja yrtit, mausta reilulla suolalla ja pippurilla. Mikäli taikina tuntuu hyvin löysältä, lisää noin 1 rkl korppujauhoja sitomaan murekemassaa. Vaivaa taikinaa muutama minuutti. Anna taikinan maustua ja tekeytyä puolisen tuntia huoneenlämmössä. Muotoile murekemassasta 12 pitkulaista pötköä leivinpaperille grillitikkuihin - voit tökätä tikut lihaan myös paistamisen jälkeen. Paista 225-asteisessa uunissa n. 20 minuuttia, tai kunnes kebabit ovat saaneet väriä ja kypsyneet tarpeeksi. Karitsanliha saa jäädä hieman punertavaksi sisältä.

Tee seuraavaksi tzatziki maustumaan jääkaappiin. Sekoita jogurtin joukkoon hienoksi raastettu valkosipuli, oliiviöljyloraus ja mustapippuria, hienonna myös minttu joukkoon. Raasta seuraavaksi karkealla terällä kurkku ja laita raaste siivilään. Painele kädellä kurkusta kaikki ylimääräinen neste ja kippaa jogurtin joukkoon. Mausta tzatziki suolalla, tarkista maku ja lisää tarvittaessa muita mausteita. Anna maustua jääkaapissa ennen tarjoilua, tarkista maku vielä lopuksi.

Ratatouille valmistuu sillä välin liedellä, kun taikinamassa maustuu ja kebabit kypsyvät uunissa. Kuori ja viipaloi punasipuli, hienonna kuorittu valkosipuli ja leikkaa muut kasvikset noin peukalonpään kokoisiksi kuutioiksi. Kuumenna paistokasari ja kuullota sipulisilput oliiviöljyssä. Lisää seuraavaksi pannulle kesäkurpitsakuutiot ja pyörittele pari minuuttia. Lisää pannulle paprikakuutiot sekä munakoisokuutiot, hauduta kunnes munakoisot alkavat pehmetä ja mausta suolalla, pippurilla, hunajalla sekä timjamilla. Seuraavaksi lisää pannulle neljään osaan leikatut kirsikkatomaatit sekä paseerattu tomaatti. Hauduta puolisen tuntia, tarkista maku ja lisää lopuksi joukkon hienonnettu basilika.

Kokoa annokset. Laita lautasen reunalle tzatzikia, ripauta päälle oliiviöljyä ja mustapippuria, koristele mintulla. Asettele muutama lihavarras keskelle ja toiseen reunaan ratatouillea, koristele kasvispaistos basilikalla. Tarjoile välittömästi. Nauti seurana hyvää punaviiniä, kuten Campo Viejoa.

Pieniä karitsan jauhelihasta tehtyjä kebabeja, kasvispaistosta ja kurkku-minttukastiketta
Olipa ihanaa! Kebabit olivat tosi herkullisia ja yrttisiä, ei kuitenkaan vieneet liikaa makua karitsalta. Lammas, eikä varsinkaan karitsa, ei maistu millekään villasukalle, vaan ihanalle! Tykkäisin tosi paljon enemmänkin syödä lampaanlihaa, sitä kyllä saisi tuolta naapurikunnan puolelta suoraan kasvattajalta ostettua. Itseasiassa tämä jauheliha oli vielä niitä peruja, mitä aiemmin hankin. Ratatouillea kokkasin ensimmäistä kertaa ja sitä pitää tehdä ehdottomasti toistekin. Munakoiso meni kyllä vähän liian muhjuksi, joten seuraavalla kerralla pidempään hauduttaessa osaa ottaa tämän huomioon kypsennysajoissa. Tzatziki on taas sellainen lisuke, jota himoitsen aina! Teen sitä usein itse ja lounaalla kreikkalaisessa ravintolassa käydessä sitä on saatava ihan ehdottomasti. Mieto tzatziki sopisi muuten hyvin voileipäkakkuunkin... Aterian osaset olivat kaikki toimivia yksinäänkin, mutta yhdessä ihan älyttömän hyvää. Kannatti kerrankin miettiä hetki kokonaisuutta, ennenkuin ottaa padat ja pannut esille :) 

Samalla tuli taas kokkailtua hävikistä herkkua, eli itseasiassa en ostanut varta vasten reseptiin yhtään mitään. Jauheliha oli pakastimessa, jogurttipurkin ja kurkun jämät päätyi tzatzikiin, ratatouilleksi naamioitui moussakaan ajateltu munakoiso ja kesäkurpitsa. Kirsikkatomaatit ja paprikakin olivat jo alkaneet nahistua vihanneslokerossa. Sitten taas koko yrttikasa on peräisin omalta parvekeviljelmältäni. Ratatouillea tuli ainakin neljän annoksen verran, joten loppujen kaveriksi keittelin pappardelle-pastaa ja söin kasvispastana. Se kävisi kyllä hyvin vaikkapa lasagneenkin. Aika hyvin!

Ruoka nautiskeltiin Campo Viejo reserva 2008 -punaviinin kanssa
Kolmas OivaPari-reseptikilpailu käynnistyi pari päivää sitten ensimmäisen osakilpailun osalta ja mie otan tälläkin kertaa osaa kilpailuihin. Ensimmäisenä Gourmet Fast Food -kumppania etsittiin Campo Viejo Reserva 2008 -punaviinille. Punkkua luonnehdittiin esittelytekstissä pehmeäksi, nahkaiseksi ja tasapainoisen tammiseksi, mausteiseksi sekä kehittyneeksi. Hieman kyllä pelotti, sillä punkuista parasta miulle on hyvin kevyt ja kukkainen viini, enkä ole oikein migreenin takia tottunutkaan käyttämään punkkua kuin ruoanlaitossa. Lopputulos olikin oikein osuva, näin viinitietämättömänä maut sopivat yhteen ja mikään ei taistellut keskenään, vaikka ruoassa oli vahvoja makuja ja valkosipulisuutta. Viinin ilmaantuessa lasissa sen maku pyöristyi vielä mukavasti ja loppuateriaa kohden viinitilkka parani maultaan. Sanoisin, että kaikesta huolimatta tuo punaviini on hyvä viini, jopa monipuolinen ja sopii monenlaisiin tilanteisiin tai ruokiin. Campo Viejon cava on taas miulle mieleisintä kuohuviiniä, mitä Alkosta saa. Näissä kuvissa muuten esiintyy ensimmäistä kertaa keittiössäni oleva uusi ruokapöytä tuoleineen ja samoin tuo koristepuskakin tuli hankittua viime viikolla. Eli nyt vihdoin keittiössäkin on tilaa nautiskella ruoasta, eikä aina tarvitse mennä olkkarin ruokapöydän ääreen. Taidanpa joku päivä laittaa kuvan keittiöstänikin blogiin!

***
OivaPari-reseptikilpailun
järjestäjä Pernod Ricard Finland
sponssasi punaviinin

12.9.2014

Tiramisukakku

Herkullinen tiramisukakku
Viime viikonloppuna kävin maalla katsomassa viimeistä kertaa meidän tämän kesän kahdeksaa kesäkanaa, sillä pikkuiset lähtevät pian uusiin talvikoteihinsa asumaan. Menomatkalla maalle poikkesimme vanhempieni kanssa pikkukauppaan, josta bongasin pari kappaletta aletarralla varustettuja mascarpone-tuorejuustoja. Nappasin ne matkaani ja tein jälkiruoaksi herkullisen leivonnaisen tiramisun tyyliin, johon samalla sain käytettyä upeita kananmunia, joita on taas tänä kesänä riittänyt yllin kyllin. Nimesin tämän herkun kakuksi, sillä oikea tiramisu valmistetaan italialaisista savoiardi-kekseistä sekä alkoholista, kun taas tässä absolutistiversiossa keksien tilalla käytetään kakkulevyä. Ilmeisesti tämä oli ensimmäinen kerta, kun valmistin perheelleni tiramisua ja herkku vei koko porukan kielen mennessään. Joten jos kaupastasi ei vielä löydy savoiardeja, voit huoletta kokeilla tätä herkullista reseptiä! :)

12 annosta

kakkupohja
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
½ dl maissitärkkelysjauhoja
1 tl leivinjauhetta

täyte
2 kananmunan valkuaista
2 kananmunan keltuaista
½ dl sokeria
500 g mascarpone-juustoa

2 dl vahvaa kahvia kostutukseen (tai osa marsala-viiniä)
2 rkl kaakaojauhetta pinnalle
marjoja tms. koristeeksi

Tee ensin kakkupohja. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä vehnäjauhot, maissijauhot ja leivinjauhe, siivilöi ne munasokerivaahtoon. Sekoita varovasti nuolijalla taikina tasaiseksi ja kaada se leivinpaperilla päällystetylle uunipellille. Paista 175-asteisessa uunissa kymmenisen minuuttia, tai kunnes kakku on kypsää. Kumoa kakkulevy sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä. Kun kakkupohja on uunissa. tee sillä välin täyte ja keitä vahva kahvi (esim. 3 kuppia vettä + 6 mittaa kahvinpuruja), anna kahvin jäähtyä. Erottele valkuaiset isoon vatkauskulhoon ja keltuaiset pieneen kulhoon. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää keltuaisten joukkoon sokeri ja vatkaa vaaleaksi kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä keltuaisseos ja mascarpone isossa kulhossa valkuaisvaahtoon. Leikkaa kakkupohja kolmeen tasasuureen palaan. Aseta ensimmäinen kakkulevy tarjoiluvadille ja kostututa se kahvilla. Levitä kolmasosa täytteestä kakkulevylle, lisää päälle toinen kakkulevy ja kostuta se. Lisää toinen kolmannes täytettä ja tee viimeinen kakkukerros samoin. Anna kakun maustua kylmässä ennen tarjoamista vähintään puoli tuntia. Sihtaa pinnalle tummaa kaakaojauhoa juuri ennen tarjoamista ja koristele kakku vaikkapa tuoreilla marjoilla. Tarjoile välittömästi.

Ihanaa, kuten lemppariherkkuni on aina! Kakkulevystä tehty tiramisukakku on oiva vaihtoehto oikealle tiramisulle ja tässä ei haitannut edes se, että mausta puuttuu marsala-viini. Jos marsalaa (tai kahvilikööriä, mantelilikööriä tms) haluaa käyttää, laitetaan sitä jäähtyneen kahvin sekaan kostutusliemeksi. Tuota samaa täytettä käytän siis oikeankin tiramisun valmistamiseen, joten jos satut saamaan savoiardeja, niin vaihdat ne vain kakkulevyn tilalle - kekseistä tehdylle riittää kaksi kerrosta keksejä, ettei luomus hajoa. Halutessaan tämän voi leipoa myös täytekakuksi käyttäen kakkuvuokaa paistamiseen. Kakkupohjasta sekä täytteestä tuli hyvin keltaisia, sillä nuo meidän kanat tuottaa kauppamuniin verrattuna superkeltaisia keltuaisia, eikä mikään ihmekään! Ne kun saavat tallustaa päivät vapaana pihalla ja elää lajilleen tyypillistä elämää hiekassa kupsuttaen, matoja maasta tonkien ja onnellisena, lisäksi ruokakin on tehotuotettuun kanaan verrattuna gourmet-tasoa. Olen edelleen sitä mieltä, että laatu maistuu (ja näkyy) kananmunissa kaikista tuotteista kaikkein selkeiten, joten kun omien kanojen munat loppuu, on taas tyydyttävä seuraavaksi parhaisiin vaihtoehtoihin, eli luomumuniin.

Esimerkki alkukesän kananmunan väristä
Kesäkaveri! Kiitos sinulle ja 7 sisarellesi mahtavista kananmunista

7.9.2014

Cajun-maustettua possunkylkeä ja paahdettuja kasviksia

Mausteista possunkylkeä, porkkanaa, omenaa ja perunaa sekä punaviinikastiketta
Jo keväällä sain kolme possunpalaa myöhempää kokkailua varten, eli Leppälän tilan luomupossua Kotitila.fi-palvelun kautta. Paketissa oli kassleria, luutonta possunkylkeä ja luullista kylkeä. Lihat tulivat aikoinaan Itellan kylmäkuljetuksena suoraan kotiovelle ja päätyivät samantien pakastimeen odottelemaan käyttöä. Nyt bloggaajille tehtävänantona oli kehitellä sadonkorjuun herkkuruoka possusta ja mielestäni syksyiseen keliin sopii parhaiten uunissa pitkään haudutettu liha uuden sadon lisukkeiden kanssa. Niinpä ennen kokkailua edellisenä iltana otin lihapalan jääkaappiin sulamaan ja pari tuntia ennen valmistusta huoneenlämpöön. Lopputulos oli enemmän kuin maistuva ja juhlava!

4 annosta

n. 900 g porsaan luutonta kylkeä
n. 2 rkl cajun-maustetta (tai 1 tl kutakin: paprika, valkosipuli, sipuli, valkopippuri, mustapippuri, cayennepippuri, timjami, oregano)
reilusti suolaa
reilusti mustapippuria
½ sitruuna
muutama oksa tuoretta timjamia

lisuke
8 kesäperunaa
4 pienehköä porkkanaa
4 uutta omenaa
loraus rypsiöljyä
suolaa
mustapippuria
rosmariinia
½ sitruuna

punaviinikastike
5 dl punaviiniä
5 dl lihalientä
1 rkl voita
1 sipuli
1 porkkana
2 valkosipulinkynttä
suolaa
6 kokonaista mustapippuria
2 laakerinlehteä
nippu tuoretta timjamia
1 rkl fariinisokeria

Ota liha huoneenlämpöön viimeistään tunti ennen valmistamisen aloittamista. Leikkaa yläpintaan nahkan ja rasvan läpi ruudukko, mutta älä leikkaa lihaan saakka. Ripottele pinnalle mausteet ja hiero ne kauttaaltaan lihaan. Purista sitruunaa lihan päälle ja asettele timjaminoksat viiltoihin. Anna maustua sen aikaa, että uuni lämpenee 175-asteiseksi. Laita liha pienessä vuoassa uuniin ja paista parisen tuntia välillä paistoliemellä valellen. Peitä vuoka foliolla, jos liha tummuu liikaa. Anna vetäytyä varttitunti ennen tarjoilua foliolla peitettynä.

Aloita punaviinikastikkeen valmistaminen sen jälkeen, kun liha on saatu uuniin. Kuori ja pilko juurekset isoiksi lohkoiksi, paista niihin kaunis väri kattilassa voissa. Lisää päälle punaviini ja lihaliemi, lisää mausteet. Keitä kastiketta miedolla lämmöllä vajaa tunti. Siivilöi kastike puhtaaseen kattilaan, kun juurekset alkavat olla hajoamispisteessä. Anna kiehua miedolla lämmöllä lähes siirappiseksi eli kunnes kastike on tiivistynyt, muista hämmentää välillä.  Halutessasi voit keittää kastiketta vähemmän aikaa ja suurustaa sen esim. ruskealla maizena-kastikesuurusteella. Maista ja lisää sokeria taittamaan makeutta. Kastikkeessa saa olla hieman potkua ja suolaa se ei ainakaan minulla tarvinnut ollenkaan (lihaliemessä on suolaa). Pidä kastike lämpimänä tarjoiluun saakka.

Pese ja paloittele perunat neljään osaan, leikkaa pestyt porkkanat puoliksi. Lorauta pellille kasvisten päälle tilkkanen öljyä ja mausta kaikella muulla, paitsi sitruunalla. Laita pelti uuniin tunti sen jälkeen, kun liha on mennyt uuniin. Paahda kasviksia puolisen tuntia. Poista omenoista keskusta ja paloittele ne neljään-kuuteen lohkoon. Purista päälle sitruuna ja lorauta päälle myös tilkka öljyä. Mausta suolalla ja pippurilla. Laita pellille perunan ja porkkanan seuraksi, paahda puolisen tuntia eli kunnes kaikki kasvikset ovat kypsiä ja saaneet hieman väriä.

Leikkaa liha ohuiksi siivuiksi ja asettele tarjoiluvadille. Kasaa perunat, porkkanat ja omenat omiin kekoihinsa vadille lihan viereen ja valele kuumaa kastiketta lihan päälle. Nakkaa koristeeksi muutama timjami ja tarjoile välittömästi.

Possunkylki maustettuna ja uunia odottaen
Kyllä oli herkullista! Viilsin lihan pintaan ruudukon sen takia, että rasva sulaisi ja pinta rapsakoituisi mahdollisimman paljon. Ajattelin, että valmiissa lihassa olisi hauska ruudukkokuvio myös paistamisen jälkeen, mutta se ei kyllä ihan toteutunut. Lihapala kutistui sen verran uunissa, ettei koko viilloista ollut paljoakaan havaintoa paistamisen jälkeen. Mutta maustumisen ja rasvan sulamisen kanssa ruudukko on mielestäni ehdottoman näppärä juttu! Cajun-mauste on itselleni kohtuullisen uusi tuttavuus, joten ajattelin kokeilla sitä kotoisan liharuoan kaverina. Lopputulos ei ollut liian räväkkä tai erikoinen ja kanssasyöjätkin tykkäsivät uudesta vivahteesta ruoassa, kannattaa kokeilla. Liha oli erittäin mehevää ja murakkaa, sillä kylkipalassa on sen verran paljon rasvaa. Nopea maustaminen ei myöskään peittänyt laatulihan makua, vaan korosti sitä mukavasti. Lienee muuten ensimmäinen kerta, kun kokkailin possunkylkeä! Tuskin jää viimeisksi kerraksi :)

Punaviinikastike on helppo ja nopea lisuke lihalle, mutta tällä kertaa siihen ei kannattanut käyttää paistolientä sen rasvaisuuden takia. Jos haluaa "huijata" tai oikaista keittiössä, niin kannattaa käyttää vaikkapa litran tetroissa myytävää Puljongin punaviinikastiketta. Saman valmistajan liha- ja kanaliemet ovat täällä usein käytössä - Puljonki valmistaa suuren osan Suomen ravintoloissa käytettävistä liemistä ja kastikepohjista sekä paholaisenhilloista!

***
Porsaanlihan tarjosi Kotitila.fi