7.8.2012

Raparperi-jogurttipiirakka

Jogurttinen raparperipiiras

Perinteinen raparperipiirakka alkoi kyllästyttää ja jääkaapissakin oli melkein koko kilo turkkilaista jogurttia, joten eikun murotaikinapohjaa tekemään ja sekoittelemaan jogurtista täyte piirakkaan! Mukavaa vaihtelua siihen meidän perheen iänikuiseen raparperipiirakkaan, jossa on piimäpohja. Turkkilainen jogurtti sopii mainiosti niin suolaisiin kuin makeisiin piiraisiin ja muutenkin äärimmäisen monikäyttöinen tuote. Löytyy about aina jääkaapistani säilyvyyden, maun sekä monikäyttöisyyden vuoksi.

100 g voita
1 dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
2 tl vanilliinisokeria
1 kananmuna

3 dl turkkilaista jogurttia
3-4 kananmunaa
sokeria
kanelia
raparperia

Vaahdota voi ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi, lisää jauhot ja niihin sekoitettu leivinjauhe sekä vanilliinisokeri, vatkaa tasaiseksi. Lisää kananmuna ja sekoita nopeasti sekaisin. Taputtele taikina piirakkavuokaan. Sekoita jogurttiin kananmunat ja maun mukaan sokeria sekä kanelia. Huuhtele ja kuori tarvittaessa raparperit, leikkaa ne ohuiksi siivuiksi. Levitä raparperipalat vuokaan ja kaada päälle jogurttitäyte. Heiluttele vuokaa, että täyte leviää tasaisesti raparperien väliin ja ilmakuplat katoavat. Paista 175-asteisessa uunissa, kunnes piiras on saanut kauniin värin ja keskusta on hyytynyt. Kokeile kypsyyttä tarvittaessa, täyte on hyytynyt kun tikkuun ei jää mitään.

Hyvää! Tein piirakan pohjaltaan pienemmässä, mutta korkeammassa vuoassa ja täytteen hyytymiseen meni kananmunista huolimatta enemmän aikaa, kuin matalassa vuoassa tehtynä. Siksi pääsi reunat tummumaan liikaa, vaikka laitoin folion melkein koko ajaksi päälle estämään tummumista. En nimittäin tykkää, että tämmöistä täytettä sisältävä piirakka tummuu liiaksi päältä :) Sama vuokakoko aiheutti myös sen, että hieman paksummat raparperit eivät olleet pehmenneet ihan täysin, tosin eipä se mitään haitannut. Suuri kananmunamäärä takaa sen, että täyte hyytyy kunnolla eikä piirakka valu leikattaessa. Samaa tekniikkaa käytän myös suolaisissa piirakoissa, eikä lopputuloksena ole mikään munahyydyke, sillä kananmuna ei maistu kuitenkaan lopputuloksessa.

Nam!

4 kommenttia:

  1. voi nam!!!! mikä herkku, täytyy kokeilla.turkkilainen jogurtti on niin hyvää että sitä voi syyä suoraan purkistaki. :)

    VastaaPoista
  2. Jep, monikäyttöinen ja herkullinen tuote :)

    VastaaPoista
  3. Tuosta pohjan aineksista puuttuu tuo yksi kananmuna.

    VastaaPoista
  4. Kiitos huomiosta! Lisätään :)

    VastaaPoista