5.8.2012

Mango-suklaajuustokakku

Mangotuorejuusto-suklaakakku
Jo pidemmän aikaa olin ajatellut testaavani uutta Valion mangotuorejuustoa leivonnassa ja lopulta päädyin tekemään sen helpoimman kautta, eli kokeilemaan Valion Kotiruokaa-lehden ohjetta (pienin muutoksin). Ja hyvin maistui niin mango, toinen uutuustuote suklaakerma kuin koko kakkukin. Samalla sain maistaa kesän ensimmäiset kotimaiset mansikat! Tein kakkua maalla ja kirkonkylän kaupan pihalla oli kesälahtelainen mansikkakoju. Mansikat olivat kalliita, mutta maistuivat niin kesälle ja toivat mukavaa raikkautta kakkuun. Kakku hupeni meidän porukalta kahden päivän aikana kahvin kaverina.

n. 12 palaa

175 g kaurakeksejä
75 g voita sulatettuna

1 prk suklaakermaa
2 prk mangotuorejuustoa
100 g taloussuklaata 
2 liivatelehteä
2 rkl sitruunamehua

Murskaa keksit esim. perunasurvimella ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Kaada keksiseos leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan (26 cm) ja tasoita, älä painele liian tiiviiksi. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota suklaakerma napakaksi vaahdoksi ja vispaa joukkoon tuorejuustot sekä sulatettu taloussuklaa. Sekoita tasaiseksi. Purista sitruunasta mehut, kuumenna kiehuvaksi esim. mikrossa ja liuota joukkoon kuiviksi puristellut liivatteet. Vispaa liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon ja kaada täyte keksipohjan päälle. Anna hyytyä kylmässä vähintään neljä tuntia tai yön yli. Koristele kakku suklaarouheella ja esim. mansikoilla.

Ihanaa! Sopivan suklaista ja mangokin maistui kivasti, tuo sitruunamehu toi pientä terää mangoon ja makuun. Ja alkuperäisen ohjeen mukainen vaniljasokeri (2 tl) unohtui kakusta kokonaan, mutta eipä sitä kyllä tarvittu. Mielestäni kakku oli tarpeeksi makeata muutenkin. Toki tähän voi laittaa vaniljauutettakin, jolloin makeuden ei pitäisi lisääntyä. Suklaakerman voi korvata käyttämällä 2-2½ dl kuohukermaa ja 100 g taloussuklaata. Mangojuusto maistuisi varmaan tosi kivalta valkosuklaaseen yhdistettynäkin ja joukkoon voisi lisätä tuoretta mangoa pieninä kuutioina. Kesäistä! :)

Ihanan kuohkea kakku :)

5 kommenttia:

  1. Tätä pitää jossain vaiheessa kokeilla itekkin. Juustokakut on omia suosikkeja! Pitää vain muuttaa tuota pohjaa kun miehen maha ei kestä sen sisältämää rasvan määrää.

    VastaaPoista
  2. Laura,
    korvaa rasva kahvilla! Tulee pehmeä ja helposti leikkautuva pohja. Ja uskoisin et makukin sopii vallan mainiosti joukkoon. Nyt teen tuosta mangojuustosta, kermasta ja mangosta täytettä kääretorttuun.

    VastaaPoista
  3. Oih, tämä näyttää niin herkulta! En ole vielä testannut tuota uutta tuorejuustoa... tässä olisi hyvä ohje kokeiluun!! Onnea tänne bloggerin puolelle, minä yritän vielä vuodatuksessa... saa nähdä kuinka kauan!

    VastaaPoista
  4. Tässäpä idea miehen synttäreille.Herkullisen näköinen.

    VastaaPoista
  5. Näyttääpä hyvältä! :-)

    VastaaPoista