17.8.2012

Mangokääretorttu

Elämäni onnistunein kääretorttu herkullisella mangotäytteellä

Kääretorttu on ihanaa herkkua, jonka valmistaminen joko onnistuu tai sitten ei onnistu. Yleensä miulla ei ole kunnolla onnistunut, sillä olen käyttänyt taikinana lasimenetelmällä tehtyä kakkupohjaa. Ikävän repeilevää ja ehkä liian ohuttakin kakkulevyä, jonka pintaan ei tartu sokeria ja koko räpellys on kaukana niistä upean muhkeista leipomoiden kääretortuista. Niinpä mieleeni muistui ystäväni Terhin hehkuttama loistava  kääretortturesepti  ja pitihän sitä kokeilla. Lopputuloksena oli elämäni kuohkein ja upein kääretorttu, eli Terhillä oli todellakin hallussaan avaimet täydelliseen kääretorttupohjaan! 

4 kananmunaa
1 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta

2 dl kuohukermaa
1 prk mangotuorejuustoa
1 prk säilykemangoa
ripaus vaniljasokeria
ripaus sokeria

Vaahdota huoneenlämpöiset kananmunat ja sokeri napakaksi vaaleaksi vaahdoksi. Siivilöi joukkoon peruna- ja vehnäjauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Sekoita jauhot varovasti munavaahtoon. Kaada taikina leivinpaperoidulle pellille ja paista pohjaa 225 asteisessa uunissa, kunnes pinta on kauniin vaaleanruskea. Ripottele toisen leivinpaperin päälle tasaisesti hienoa sokeria ja kippaa juuri uunista nostettu kakkulevy sen päälle, irroita varovasti paistetusta pohjasta leivinpaperi. Anna jäähtyä ennen täytteen levittämistä leivinliinan alla. Tee sillä välin täyte. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita siihen tuorejuusto. Leikkaa valutettu mango pieniksi kuutioiksi ja sekoita juustoseoksen joukkoon, tarkista maku ja lisää maun mukaan sokereita. Anna makujen tasaantua hetki jääkaapissa ja levitä täyte tasaisesti kakkulevylle. Kääri rullalle leivinpaperin avulla ja anna makuuntua hetki jääkaapissa ennen tarjoilua.

Kuohkeaa, maukasta ja ihanaa! Pohja on paksu ja hieman mureneva, kuten pitääkin. Täytettä oli juuri passeli määrä ja se maistui tarpeeksi hyvin lopputuloksessa. Toisaalta kakkulevyä olisi voinut kostuttaa ihan vähän vaikkapa purkillisella mangososetta (vauvanruoka), sillä kunnolla valutettu mango ei tuonut lisäkosteutta eikä täyte vetistänyt kääretorttua säilytettäessäkään. Ihania kääretorttutäytteitä olisivat myös kermavaahto ja mansikat tai vadelmat, omenahillo ja kermavaahto jne. Mistähän saisin käsiini entisen koulukaverini kääretorttureseptin, jossa oli täytteenä ihanaa suklaatäytettä ilmeisesti kaakaosta valmistettuna... Se makumuisto on jäänyt ikuisesti mieleeni :)

4 kommenttia:

  1. Tää näyttääkin superherkulliselta! Mangotäyte kuulostaa ihanalta, en ookaan vielä ite kokeillut tota mangotuorejuustoa :-)

    VastaaPoista
  2. Ihanalta näyttää! Mun luotto-ohje on muuten samanlainen, mutta vehnäjauhon tilalla käytän gluteenitonta jauhoseosta, joka tekee koostumuksesta mehevän kuohkean. Ja lisään taikinaan myös 1tl vaniljasokeria. :) Lisäsin sut mun linkkilistaan!

    VastaaPoista
  3. Mie ainakin oon tykännyt tuosta mangojuustosta :)

    Lienenkö koskaan itse gluteenittomia seoksia kotona käyttänyt, tuosta ainakin tuli tosi hyvä näinkin, onneksi :)

    VastaaPoista
  4. Olen satunnainen lukijasi, mutta en ole aiemmin kommenttia jättänyt. Tätä kääretorttua alkoi heti tehdä mieli, kun näin tämän ohjeen. Rakastan nimittäin mangoa ja kääretorttu taas on niin simppeli valmistaa. Lähikaupassa ei ollut mangotuorejuustoa, joten nappasin mukaan appelssiinisen version. Hyvin toimi niilläkin aineksilla. Mä sain pohjan kyllä vähän repeämään, mutta ehkä vähemmän kuin yleensä. Ehkä vaan paistan liian pitkään. Kiitos tästä ohjeesta!

    - Tuija

    VastaaPoista