1.8.2012

Raparperimehu

Omenalla säväytetty raparperimehu

Meillä kasvaa maalla mummolassa paljon raparperia parissakin eri paikassa ja muutama viikko sitten äitini kiikutti ison sankollisen raparpereja käyttööni. Halusin tehdä raparperista ehdottomasti tätä mehua, jonka ohje minulla on ollut jo varmaan lähemmäs kymmenen vuotta. Mehu valmistuu helposti ja nopeasti, kaiken lisäksi se on erittäin mukavan makuista. Julkaisen piakkoin myös ohjeen, jolla voi hyödyntää mehunkeitosta ylijääneet raparperinjämät!

n. 1,5 litraa mehutiivistettä

1 kg raparperia
3 dl sokeria
3 dl omenamehua
1 l vettä

Huuhdo raparperit huolellisesti ja leikkaa ne paloiksi, älä kuori. Kaada raparperipalat kattilaan ja lisää joukkoon sokeri. Sekoittele huolellisesti sekaisin ja jätä mehustumaan pöydälle seuraavaan päivään. Voit välillä sekoitella ja tökkiä raparperja, samalla voi seurata mehustumisen etenemistä. Lisää omenamehu kattilaan ja nosta kattila liedelle. Anna kiehua n. 10 minuuttia. Siivilöi mehu (kirkkaampaa mehua, jos siivilää ei painele ja anna raparperimuussin mennä mehun joukkoon) ja halutessasi voit siivilöidä sen toisenkin kerran. Lisää vesi kattilaan ja kiehauta mehu. Pullota ja anna jäähtyä kylmässä paikassa. Laimenna käytettäessä vedellä, sekoitussuhde on suunnilleen 1+3.

Mie tykkään tästä mehusta tosi paljon, kannattaa kokeilla jos vaan raparperi maistuu. Omppumehu ei maistu lopputuloksessa miun mielestäni kovinkaan paljoa, mutta tasapainottaa makua huomattavasti. Voisihan tätä joskus testata ilman omppumehuakin ja katsoa, mitä siitä tulee. Vinkki: sitä punaisempaa mehua saa, mitä punaisempia varsia juoman valmistukseen käyttää. Valmis mehutiiviste säilyy jääkaapissa jopa parisen viikkoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti