2.1.2017

Lempeä kurpitsakeitto

Kurpitsakeitto maistuu ihanalta ja on samettisen pehmeää. Pinnalle kannattaa paahtaa kurpitsansiemenet

Rakastan kurpitsaa ja teen siitä mielelläni erilaisia ruokia. Onneksi kurpitsaa saa kaupoista jo lähes ympäri vuoden, kun vielä muutama vuosi sitten tarjontaa oli vain syksyisellä satokaudella. Kurpitsan käsittely vaatii hieman kärsivällisyyttä, ison leikkuulaudan ja kunnon kokkiveitsen, biojäteastian ja kulhon siemenille sekä astian käytettävälle mallolle. Kurpitsa kannattaa leikata ensin isoihin lohkoihin, jolloin ne saa helpommin leikattua kuorettomiksi ja ne eivät pyöri leikkuulaudalla aiheuttaen vaaratilanteita sormille. Kurpitsan keskellä oleva pehmeä sisus, jossa on siemenet, kaavitaan ensin talteen. Sen jälkeen hedelmälihasta irrotetaan siemenet yksitellen ja mukaan otetaan mahdollisimman vähän hedelmälihaa.
Siemenet pestään siivilässä, että lopulta on tallella vain puhtaat siemenet. Ne kuivataan huolellisesti keittiöpyyhkeellä kuiviksi, kaadetaan leivinpaperoidulle pellille ja paahdetaan 175-asteisessa uunissa, kunnes ovat kuivuneet ja saaneet hieman väriä. Siemenet alkavat olla valmiita, kun uunista kuuluu popcornin poksumista muistuttava ääni. Kun siemenet ovat kuumia, ne maustetaan kevyesti suolalla ja pippurilla. Siemenet laitetaan lasipurkkiin odottamaan käyttöä ripotteina salaatteihin, keittoihin, leipätaikinoihin tai snackseina. Halutessaan siemenet voi maustaa räväkästikin jeeralla, chilillä tai muilla mieleisillä mausteilla.
6 annosta

n. 1 kg kurpitsaa
1 iso sipuli
4 valkosipulinkynttä
2 jauhoista perunaa
1 iso porkkana
2 pientä omenaa
½-1 tuore mieto chili (maun mukaan)
5 oksaa tuoretta (sitruuna)timjamia
2 dl alkoholitonta valkoviiniä
1 kasvisliemikuutio
vettä
merisuolaa myllystä
mustapippuria myllystä
2 dl kuohukermaa
koristeeksi
paahdettuja kurpitsansiemeniä
oliiviöljyä
nokare ranskankermaa, jogurttia, smetanaa tms
Paloittele kurpitsa pienempiin lohkoihin ja poista pehmeä sisus siemenineen. Ota siemenet talteen. Kuori kurpitsalohkot pienellä veitsellä tai pehmeäkuorisempi kurpitsa kuorimaveitsellä. Paloittele kuoritut lohkot pienemmiksi paloiksi. Kuori sipulit, valkosipulit, porkkanat, perunat ja omenat, paloittele ne pienemmiksi. Hienonna chili pieneksi silpuksi, käytä sitä oman maun mukaan. Jos et halua niin tulista, poista chilistä siemenet ja laita palko isona palana kattilaan ja poista lopuksi ennen soseuttamista. Laita kaikki keiton ainekset kattilaan ja lorauta päälle tilkka valkoviiniä ja murenna joukkoon kasvisliemikuutio sekä lisää pinnalle muutama oksa tuoretta timjamia. Anna viinin kiehahtaa ja lisää kattilaan vettä niin paljon, että ainekset peittyvät juuri ja juuri. Keittele miedolla lämmöllä välillä sekoittaen kasvikset kypsäksi, poista timjaminoksat (ja mahdollinen chili) sekä soseuta keitto sauvasekoittimella tasaiseksi soseeksi. Lisää kattilaan kerman lisäksi suola ja pippuri, tarkista maku ja mausta tarvittaessa lisää.
Jos keitto on liian tanakkaa, lisää tarpeen mukaan kasvislientä. Annostele keitto lautasille, ripottele pinnalle paahdettuja kurpitsansiemeniä, lisää nokare ranskankermaa tai muuta pehmentämään makua ja viimeistele annos muutamalla pisaralla hyvää oliiviöljyä sekä yrttitupsulla. Tarjoile keiton kaverina uunituoreita sämpylöitä.
Sosekeitot on kyllä ehdottomia lemppareita ja kurpitsasta siitä tulee erityisen makoisaa. Ohjeen sitruunatimjami tuli kasvatettua itse parvekkeella ja kun keitto porisi, levisi kattilasta ihana sitruunantuoksu! Jos sitruunatimjamia ei ole, niin korvaa se tavallisella timjamilla ja halutessasi lorauta tilkka sitruunamehua joukkoon. Samalla sain käytettyä jääkaapista loput alkoholittomat valkkarit ja leivoin kylkeen vielä ruohosipulisämpylöitä. Vinkki: Jos sosekeittoa jää yli, voit käyttää sen leipätaikinan liemenä. 
Resepti on julkaistu Karjalan Heilin ruokapalstallani lokakuussa. Lisätty blogiin 1/2020 eli takaisinmuuton jälkeen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti