6.1.2017

Arrakkipallot


Olin koko ala-asteen ajan tyttökerhossa, jossa suuressa roolissa olivat myös kokkaaminen ja leivonta. Yläasteella sekä lukiossa vedin sitten sellaisia kerhoja itsekin. Mutta niiltä omilta lapsuusvuosilta on kerhosta jäänyt mukaan useita reseptejä, joista oma lempparini on tämä oheinen arrakkipallojen ohje. Ohje on aikanaan kopioitu A4-arkin puolikkaalle, siinä näyttää olevan rasvaroiskeita ja suklaisia sormenjälkiäkin, jotka kertovat omalla tavallaan reseptin aktiivisesta käytöstä. Ohje oli vuosia minulta kadoksissa, kunnes äitini eräänä päivänä löysi sen reseptiensä joukosta ja pitkän hiljaiselon jälkeen arrakkipallojen ohje pääsi taas käyttööni. Itseasiassa tätä tehtiin myös kansalaisopistolla vetämälläni Pienet herkkupalat -kurssilla, joten yli 20 vuoden ympyrä sulkeutuu. Kuva on otettu kurssilaisten kanssa tekemistäni palloista. Ihan älyttömän hyvää herkkua, joka sopii pikkumakeaksi vaikka kahvipöytään tai illanistujaisiin. Ja tähän on helppo hävittää kaikki keksien ja kahvikakkujen jämät, joten resepti on varmasti joka keittiössä tarpeellinen!

n. 20-30 kappaletta


100 g voita
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaojauhetta
n. 3 dl pikkuleipä- tai sokerikakkumuruja
(arrakkiesanssia tai punssia)
pinnalle strösseliä, kookoshiutaleita, suklaarouhetta tms

Vatkaa voi, tomusokeri, vaniljasokeri ja siivilöity kaakao kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää kakkumurut ja sekoita hyvin. Mausta massa halutessasi esanssilla tai alkoholilla. Laita taikina hetkeksi kylmään. Muotoile taikinasta pieniä palloja ja pyöritä ne strösseleissä tai vastaavissa. Laita pallot pieniin paperivuokiin tai leivinpaperoidulle lautaselle ja anna niiden jäähtyä hetki jääkaapissa ennen tarjoilua. Tarjoile pienenä makeana kahvin kera.

Oih, mitä lapsuusmuistoja! Näitä tuli väsättyä kotona lapsena vaikka kuinka usein. Ihan ilman mitään alkoholeja ja aromeita, josta tuo reseptin nimikin juontuu. Nyt tosin kaapistani löytyy tuliais-punssia, joten ehkäpä se pitää kerrankin kokeilla terästettynäkin. Kurssilla käytimme tähän valmista Rainbown suklaahippukakkua (á 350g) ja muistaakseni yksi sellainen riittää juuri yhteen yllä olevaan reseptiin. Kakku kuitenkin on sen verran kosteaa ja muhevaa, että se muussaantui lähes tasaiseksi massaksi. Joten tykkään ennemmin käyttää niitä erilaisia kaapeista löytyviä keksejä ja pikkuleipiä, kuin pelkkää kakkumurua. Hauskan ulkonäön palloihin saa, kun ne tökkää strösseliin. Ihan ympäriinsä niitä ei tarvitse kieritellä. Koristeluun voi käyttää kanssa kaikkea, mikä vaan pintaan tarttuu. Tätä juttua rustetassa tulikin mieleeni, että nämähän muistuttavat ihan niitä muodissa olevia cakepopseja! Ovat vaan parempia nämä ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti