30.12.2015

Mustikkajuustokakku

Mustikkajuustokakku on herkullinen ja näyttävä kahvipöydän koristus
Osallistuin aiemmin tänä vuonna Marttojen kakkukurssille ja yhtenä siellä tehdyistä kakuista oli hapankorppupohjainen hyydykekakku, jossa maku tuli kaupan valmiista marjakeitosta. Kakku jäi kytemään mieleeni ja sen idean pohjalta kehittelin tämän oman juustokakkuni reseptin, jossa hapankorppu on korvattu omatekoisilla pipareilla ja makurahkat tuorejuustolla. Kakku matkasi koristelemattomana vanhempieni luokse ja koristelin sen juuri ennen itsenäisyyspäivän kahvituokiota. Pidän yksinkertaisista koristeluista ja siksi hyytelön päälle riittivät pelkät marjat, muutama nappi suklaata ja itsekasvatettua minttua. Käytin täytteeseen mustikkajauhetta, jonka sain jo pidempi aika sitten Berryfectiltä, paikalliselta yritykseltä, joka vie marjajauheita myös ulkomaille. Jauheita on helppo huiskia smoothieihin, kakkuihin ja vaikka muroihin, 1 tl vastaa 1 dl tuoreita marjoja. Aikamoinen marjapommi!

26 cm irtopohjavuokaan

pohja
250 g kotitekoisia pipareita
n. 75 g voita sulatettuna

mousse
2 dl kuohukermaa
300 g Philadelphia-tuorejuustoa (maustamaton)
250 g maitorahkaa
2 dl mustikkakeittoa
n. 1 dl sokeria
7 tl mustikkajauhetta (Berryfect)
7 liivatelehteä
2 rkl sitruunamehua

kiille
4 dl mustikkakeittoa
2 dl hyytelösokeria

koristelu
tuoretta minttua
tuoreita mustikoita tai pensasmustikoita
valkosuklaahippuja

Murskaa keksit hienoksi murskaksi perunasurvimella tai cutterissa. Sekoita joukkoon voisula ja painele seos leivinpaperilla vuoratun irtopohjavuoan pohjalle. Halutessasi voit voidella ja ”jauhottaa” vuoan reunat tomusokerilla kauniin reunan aikaansaamiseksi. Anna piparipohjan kovettua jääkaapissa täytteen valmistamisen ajan. Vatkaa kerma kovaksi vaahdoksi ja sekoita siihen tuorejuusto sekä maitorahka. Mausta seos mustikkakeitolla, sokerilla ja halutessasi mustikkajauheella. Mustikkajauhe syventää kakun väriä ja tuo siihen makua (1tl vastaa 1dl tuoreita marjoja!). Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä 5 minuuttia. Kuumenna sitruunamehu kiehuvaksi ja sekoita siihen kuiviksi puristetut liivatteet. Kaada seos ohuena nauhana moussemassan joukkoon. Tarkista maku, lisää tarvittaessa sokeria tai mustikkajauhetta. Kaada seos vuokaan piparipohjan päälle. Anna hyytyä vähintään muutama tunti, mutta mielellään yön yli jääkaapissa. Koristele kakku kiilteellä. Siivilöi mustikkakeitosta siemenet ja kuumenna keitto pienessä kattilassa hyytelösokerin kanssa, keitä hetki ja anna jäähtyä. Lusikoi hieman jäähtynyt hyytelöseos kakun päälle tasaiseksi kerrokseksi. Anna kiilteen hyytyä kylmässä. Koristele kakku mustikoilla, valkosuklaahippusilla ja tuoreella mintulla. Tarjoile kakku kylmänä.

Kakkupala leikkautuu kauniisti
Liivatteen kanssa on aina pieni riskinsä, että hyytyykö lopputulos nyt varmasti tarpeeksi. Pidän itse juuri ja juuri hyytyneistä kakuista, sillä liika liivate tekee kakuista kumimaisia ja se maistuu ikävältä suussa. Siksi pinnalle tulevaan hyytelöön olikin ihana käyttää hyytelösokeria, jolloin lopputuloksesta tuli paljon kivempi eikä vaaraa kumimatosta tullut. Hyytelösokeripinta kuitenkin alkaa valuttaa nestettä säilytyksessä, joten hirveän paljon ennen tarjoilua kakkua ei kannata hyytelöidä tai säilytellä kovin kauaa valmiina. Joka tapauksessa, kakku oli todella ihanan makuinen ja kakkuun voi laittaa mitä tahansa marjakeittoa tai keitellä keitot itse.

2 kommenttia:

  1. Hei!Uskaltaskohan kokeilla tätä,kohta oleviin ristiäisiin:)Ois oikein hyvännäköinen ja herkullisen oloinen kahvipöydässä.Ainut huoli vaan ettei kukaan kerkeä tekemään koekakkua,mutta jospa tähän voisi luottaa..

    VastaaPoista
  2. Eikun vaan leipomaan! Tuo kiille kannattaa laittaa vasta viimetipassa, ettei valuta. Tai laittaa liivatetta hyytelösokerin tilalle. Marjajauheita saa luontaistuotekaupoista ja hyvinvarustetuista marketeista.

    VastaaPoista