19.12.2014

Paahdetut punajuuret ja vuohenjuustokreemi

Paahdetut punajuuret
Joka syksy minulle tulee hirmuinen himo punajuuriin ja vuohenjuustoon, sekä yhdessä että erikseen. Isänpäivänä ratkaisin mielitekoni tarjoamalla routapaistin lisukkeena suurta herkkuani, eli uunipaahdettuja punajuuria. Punajuurten kaveriksi tein nopean kreemin vuohenjuustosta, joka tasapainotti makua hirmuisen hyvin. Tuollaisenaan tarjottuna ruoka kävisi mainiosti myös alkupalaksi illallisella! Punajuuria kannattaa valmistaa kerralla kunnon satsi, sillä ne hupenevat hetkessä. Joko sinä olet hullaantunut punajuuresta? :)

4 annosta

punajuuret
1 kg punajuuria
2 rkl rypsiöljyä
2 rkl balsamicoa
1 rkl fariinisokeria/hunajaa
suolaa
mustapippuria
rosmariinia

vuohenjuustokreemi
½ dl kuohukermaa
150 g vuohenjuustolevitettä (Soignon)
suolaa
mustapippuria

Kuori punajuuret ja lohko ne 4-6 osaan, koosta riippuen. Lorauta punajuurilohkoille öljyä ja balsamicoa, ripottele pinnalle sokeri sekä muut mausteet. Sekoita hyvin sekaisin. Paista 200-asteisessa uunissa, kunnes punajuuret ovat kypsiä eli n. 45 minuuttia. Tarkista maku ja mausta tarvittaessa lisää. Tee hieman ennen tarjoilua kreemi. Vatkaa kerma vaahdoksi pienessä kulhossa ja sekoita joukkoon vuohenjuusto, mausta kreemi ripauksella suolaa ja pippuria. Anna tekeytyä jääkaapissa tarjoiluun asti. Annostele kreemiä punajuurten päälle ja koristele yrteillä, tarjoile välittömästi.

Ihanaa! Tykkään punajuuren omasta makeudesta ja balsamicon tuomasta hapokkuudesta, voisin syödä vaikka koko loppuelämäni paahdettuja punajuuria! Vuohenjuustoreemi oli mukava lisä, löysin työpaikkani alakerrassa olevasta kaupasta tuota ihanaa levittyvää vuohenjuustoa ja sovelsin lisukkeen parissa sekunnissa. Juusto oli kyllä sinänsä aika pehmeää jo muutenkin, joten välttämättä kermanotkistus ei ole edes tarpeen. Mutta minä tykkäsin tuosta vaahtomaisen valuvasta rakenteesta ja samalla vuohenjuuston maku laimeni hieman, joten kreemi maistui kaikille. Kyseistä juustoa onkin tullut jo ostettua useaan otteeseen, niin ihanaa se on. Huom: tämä sopii mainiosti tarjolle joulupöytäänkin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti