2.5.2014

Amerikkalainen juustokakku - New York Cheese Cake

Paistettu amerikkalainen juustokakku on ihanaa
Olen saanut tämän amerikkalaisen juustokakun ohjeen jo nelisen vuotta sitten ja tänä keväänä olen leiponut jo kahdesti juustokakkua tällä ohjeella. Tämä on se perinteinen ja klassinen paistettu juustokakku, jossa maistuu häivähdys sitruunaa. Maku on samettisen pehmeä ja tuhti, joten kakkua riittää melko pieni palanen. Varoitus: tämä vie kielen mennessään!

28 cm vuokaan

pohja
175 g digestive-keksejä
50 g voita sulatettuna

täyte
600 g Philadelphia-tuorejuustoa (maustamaton)
2 dl sokeria
3 kananmunaa
2½ dl kuohukermaa
1 dl maissitärkkelystä (maizena)
1 tl vaniliinisokeria
½ sitruunan mehu ja kuori raastettuna

Murskaa keksit (kattilassa perunasurvimella) ja sekoita keksimuruun sulatettu voi. Painele seos ison irtopohjaisen vuoan pohjalle ja reunoille. Laita pohja odottamaan jääkaappiin täytteen valmistuksen ajaksi. Sekoita kaikki täytteen aineet sähkövatkaimella tasaiseksi massaksi. Kaada täyte vuokaan ja paista 170-asteisessa uunissa n. tunnin ajan. Jäähdytä kakku ja anna sen vetäytyä jääkaapissa mieluiten yön yli. Tarjoile lisänä marjoista tehtyä kastiketta, joka on maustettu sokerilla. Voit myös notkistaa esim. mansikkahilloa kylmällä vedellä ja tehdä siitä kastikkeen.

Tästä ei juustokakku parane! Vieraat totesivat tämän olleen parasta juustokakkua ikinä. Ja sitä se kieltämättä onkin, juuri täydellinen leivonnainen. Kakku kestää pakastamisenkin, mutta se säilyy hyvänä useamman päivän jääkaapissakin. Ohjeella tulee iso kakku, joten vuoan on hyvä olla 28cm tai isompi halkaisijaltaan. Minä paistan kakun mieluusti lasipohjaisessa silikonivuoassa, jolloin reunus on helppo irroittaa kakusta ja lopputulos ei kärsi. Tosin ainakaan minä en saa silikonivuokaan reunalle taputeltua keksimurskaa, mutta pohjakin riittää, paistuessaan täytemassa tiivistyy. Vadelmista tai mansikoista tehty kastike on oiva pari kakulle, myös lakkahilloa on tullut kokeiltua kakun kaveriksi. Yksinään tarjoiltuna kakusta jää puuttumaan jotain, joten kannattaa täydentää makuelämys ehdottomasti kastikkeella!

Kakusta saa kauniin jo muutaman marjan avulla

2 kommenttia:

  1. Kuinkahan tämä käyttäytyy uunissa ? Kuohuuko yli ? Löysin sattumalta silikoni lasi vuoan mutta se ei tahdokaan pysyä tiiviisti kiinni,,,, omkohan siihen joku ratkaisu ? Uuniin laittaessani se lörpsähti ja ihana täyte valui arvaa minne...hirvee sotku...mutta nyt herkku uunissa. Jännityksellä odotan miten se paistuu.

    VastaaPoista
  2. Ano,

    Pahoittelut kun en ole huomannut kommenttiasi! Kakku ei kuohu uunissa, mutta reunat kohoavat hieman, mutta laskeutuu jäähtyessään. Silikoonivuoat on vähän lörppöjä ja eroja valmistajista löytyy. Omani kestää tiiviinä kyllä, mutta palasin takaisin metallivuokien käyttäjäksi. Ovat vaan niin paljon parempia omaan käyttöön. Eipä sitä lörppöä vuokaa varmaan millään tarpeeksi tiiviiksi saa, ellei käytä hirmuista määrää tukevaa foliota tai jotain kiristimiä. Ja silikoonivuokia käyttäessä vuoka on laitettava pellille ja täytettävä vasta sitten. Niin ei pääse irtoamaan reuna pohjasta. Tsemppiä!

    VastaaPoista