4.5.2014

Broileri-pastasalaatti

Ruokaisa broilerisalaatti
Yleensä aina järjestämisssäni illanistujaisissa on tarjolla jotain ruokaisaa salaattia. Tämä herkullinen pastasalaatti tarjoiltiin maaliskuussa synttärijuhlissani. Maustettu pasta tuo salaattiin ryhtiä ja erilaisia pastoja käytettäessä ne voivat toimia myös salaatin väripilkkuna. Salaattikastikkeena toimi herkullinen pestosta ja ranskankermasta sekoitettu yhdistelmä, nam! 

1 kulhollinen

1/3 pss tomaatti-chilipastaa
1 kanaliemikuutio
2 broilerinfilettä
vuonankaalia
rucolaa
250 g kirsikkatomaatteja
1 pieni kesäkurpitsa
oliiviöljyä
sitruunanmehua
basilikaa
persiljaa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria

kastike
1 prk ranskankermaa
n. 3 rkl pestoa

Ota broilerinfileet puolisen tuntia ennen paistamista huoneenlämpöön. Kuumenna paistinpannu kuumaksi ja paista broilerinfileisiin kaunis väri. Mausta fileet suolalla ja pippurilla, jäähdytä. Leikkaa jäähtyneinä paloiksi ja jätä odottamaan salaatin kasaamista. Keitä iso kattilallinen vettä ja keitä pasta kanaliemikuutiolla maustetussa vedessä, huuhtele ja jäähdytä pasta. Mielestäni pastasalaattiin tuleva pasta saa olla hieman enemmän keitettyä, kuin al dente. Halkaise kesäkurpitsa ja leikkaa puolikkaat ohuiksi siivuiksi. Halkaise kirsikkatomaatit. Huuhdo ja revi salaatit. Sekoita kulhossa tilkkaan öljyä sitruunan mehua ja mausteita sekä hienonnettuja yrttejä, sekoita pasta huolellisesti joukkoon. Lisää kulhoon salaatin muut ainekset ja sekoita. Sekoita ranskankermaan muutama lusikallinen pestoa. Anna molempien maustua hetki kylmässä ennen tarjoilua.

Olipas hyvää! Miksihän ruokaisia salaatteja tulee tehtyä nykyisin niin harvoin? Jos oppisi taas tämän jalon taidon, niin voisi joskus viedä eväät töihin lounaaksi. Tykkään että salaatissa on makua ja sen takia tein pienen dressingin salaattiin sekoitettavaksi, vaikka salaatin kaveriksi tarjoilin erikseen myös pestolla maustettua ranskankermaa. Tuo punainen chilillä ja tomaatilla maustettu pasta oli tähän oiva valinta, sillä pastassa itsessään on makua ja vieno tulisuus sopii broilerin seuraan enemmän kuin hyvin. Mikä on sinun lempparisalaattisi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti