15.9.2018

Punaherukkapiiras



Punaherukat ovat ihania leivonnassa! Olipa sitten kyse niin perinteisestä marjapiirakasta kuin unelmanpehmeästä punaherukkajuustokakusta tai kermaviilillä ja valkosuklaalla pehmennetystä piirakasta, niin punaherukka toimii aina. Tämän reseptin ehdoton juju on rypsiöljy, joka mehevöittää pohjan ja piirakka ei kuivu muutamassakaan päivässä. Piirakka säilyy pari päivää peitettynä huoneenlämmössä tai jopa viikonpäivät jääkaapissa - paitsi että se tulee syötyä hetkessä parempiin suihin. Jääkaapissa säilyttäminenkään ei tee hallaa piiraan rakenteelle! Myös taikinaan kannattaa ripotella hieman marjoja, jolloin sekin mehevöittää lopputulosta entisestään ja näyttää hauskalta piirakkaa leikatessa. Piirakka on hyvää sellaisenaankin, mutta aateloituu vaniljajäätelöllä tai -kastikkeella. 
taikina
2 kananmunaa
2 dl sokeria
3 ¼ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl rypsiöljyä
1 dl maitoa
1 dl punaherukoilla
päälle
n. 3 dl punaherukoita
n. 1 dl fariinisokeria
Sekoita kulhossa kananmunat ja sokeri sekaisin isolla lusikalla. Yhdistä kaikki kuivat aineet keskenään toisessa kulhossa ja sekoita muna-sokeriseokseen vuorotellen öljyn ja maidon kanssa. Nostele lopuksi punaherukat taikinan joukkoon kevyesti, etteivät marjat mene rikki. Voitele ja korppujauhota piirakkavuoka tai vuoraa vuoka leivinpaperilla. Kaada taikina vuokaan, ripottele pinnalle punaherukat ja reilusti fariinisokeria. Paista 200-asteisessa uunissa keskitasolla n. 25-30 minuuttia tai kunnes taikina on juuri ja juuri kypsää ja pinta saanut kauniin värin. Tarjoile jäähtyneenä. Halutessasi voit tarjota piirakan kanssa vaniljajäätelöä tai –kastiketta. Piirakka säilyy hyvänä pari päivää huoneenlämmössä menettämättä kosteuttaan.
Vinkki: Korvaa puolet taikinan sokerista fariinisokerilla. Voit vaihtaa vehnäjauhot gluteenittomaan vaaleaan jauhoseokseen. Maidon tilalla voit käyttää myös kermaa tai kermamaitoa. Kokeile myös mustaherukoilla!

Kirpeä punaherukka saa kaveriksi fariinisokeria ja supermehevän kakkupohjan
Piiras näyttää hauskalta myös ennen leipomista. Marjoja saa käyttää runsaasti!
Resepti on julkaistu Karjalan Heilin ruokapalstallani 15.9.2018.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti