29.9.2016

Raparperikeikauskakku

Keikauskakku raparperista
Tätä raparperikeikausta tein jo touko-kesäkuussa, kun raparperikausi oli parhaimmillaan. Puskeehan mummolan raparperipuskat vieläkin satoa ja onhan niitä raparpereja vielä runsaasti pakastimenkin puolella, joten tätä herkkua voi halutessaan leipoa vaikka ympäri vuoden. Rakastan raparperikeikausta, mutta lempiohjeeni on hukkunut vuosia sitten. Että jos tulee mieleen n. 10 vuoden takaa keväältä ET-lehden resepti, jossa taikinaan tuli kardemummaa, niin saa vinkata! Maksan löytöpalkkion! Tämäkin resepti on kyllä oikein maukas, mutta ei ole The Resepti. Tämän pohjalta olen kehittänyt myös gluteenittoman omenakeikauksen, jota kannattaa myös testata. 

26 cm vuokaan

vuokaan
75 g pehmeää voita
1½ dl fariinisokeria
n, 6 dl raparperipaloja

taikina 
175 g voita
1 dl sokeria
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl maitoa
(1 tl jauhettua kardemummaa tai kanelia)

Leikkaa pyöreän tasapohjaisen vuoan pohjalle leivinpaperia pohjan kokoinen pala (älä käytä irtoreunavuokaa, ettei karamelli valu vuoasta). Voitele vuoan reunat kevyesti voilla ja levitä loput voista tasaisesti leivinpaperin päälle. Ripottele pinnalle fariinisokeri ja levitä päälle vielä pilkotut raparperit. Valmista taikina. Vaahdota pehmennyt voi ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi, lisää kananmunat yksitellen kunnolla sekoittaen. Sekoita vehnäjauho-leivinjauheseos vuorotellen maidon kanssa taikinaan. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada se vuokaan raparperipalojen päälle. Paista kakkua 175-asteisessa vuoassa n. 35-45 minuuttia tai kunnes kakku on saanut kauniin värin. Kumoa kakku tarjoiluvadille hieman jäähtyneenä. Irroita leivinpaperi raparperien päältä ja tarjoile. Lisukkeena maistuu vaniljakastike, jäätelö, notkistettu turkkilainen jogurtti tai pehmeä kermavaahto. 

Tämä on niin hyvää! Olen tehnyt tällä reseptillä varioiden keikauksia jo ainakin kuusi vuotta, ellen pidempäänkin. Kakusta tulee todella pehmeää ja karamelli imeytyy ihanasti kakkupohjaan. Raparperien kirpeys talttuu karemelliin mukavasti ja ne säilyvät kuitenkin mukavan napakoina pehmenemättä ihan muhjuksi. Tosiaan raparperin tilalla voi käyttää vaikkapa luumua, omenaa, kirsikkaa, karviaisia tai muita vähän kovempia marjoja ja hedelmiä.

1 kommentti:

  1. Voisikohan olla tämä?? ET-lehden sivuilta vuodelta 2010:

    Laiskan akan raparperipiirakka

    raparperin paloja
    kaneliakardemummaa (jos tykkää sen mausta)
    raesokeria
    0,5 dl sokeria
    1 muna
    1 dl perunajauhoa
    0,75- 1 dl juoksevaa margariinia
    1 tl vaniljasokeria
    1 rkl sitruunamehua tai -esanssia (voi jättää poiskin)

    Huom! Tästä ohjeesta tulee halkaisijaltaan 24 cm:n vuoka tai n. 20cmx24 cm vuokallinen
    1Laita pellin päälle leivinpaperi ja peitä pohja runsaasti raparperilla ja ripsottele paloille kanelia, kardemummaa ja raesokeria. Laita uuniin(180C) pehmenemään taikinan teon ajaksi.
    2Vatkaa muna ja sokeri vaahdoksi ja lisää siihen sulanut margariini,vaniljasokeri ja sitruunamehu. Sekoita leivinjauhe perunajauhoon ja lisää se sähkövatkaimen 1 nopeudella vatkaten sekaan. Voit laittaa siivilän läpi,jos pelkäät paakkuja. Itse en viitsi seulaa käyttää eikä paakkuja tule.
    3Kaada taikina nauhana raparperien päälle. Ei haittaa vaikka hiukan raparperiä pilkistää taikinan seasta. Taikina vain nipin napin peittää raparperit. Paista 10-15 min eli kullankeltaiseksi.Valmistuu nopeaan. (Jos eka piirakasta tulee maullesi liian kostea eli haluat kosteutta pois, voit rivistää seur. kerralla raparperipaloille seulan läpi peruna-tai maissijauhoa tai lusikoida raparperinestettä pois ennen taikinan kaatoa-pakastetut raparperit vetisempiä kuin tuoreet). Älä polta. Pane kahvi tippumaan ja nauti vanijakastike tai jäätelö kyytimiehenä kahvin kanssa.
    Vinkki: myös omena hillo sopii sokerin sijaan makeutta antamaan raparperin palojen päälle. Se myös tasaa happamuutta.

    VastaaPoista