31.3.2016

Vuohenjuusto-kermaperunat

Vuohenjuusto ja yrtit maustavat kermaperunat
Pääsiäisenä karitsanpaistin kaveriksi meillä tehtiin iso vuoallinen perinteisiä 
valkosipulikermaperunoita, mutta perunoita jäi vielä muutama jäljelle ja ajattelin helpottaa loppupyhien kokkausurakkaani heittämällä uuniin myös itselleni oman perunalisukkeen. Olin vienyt mukanani vanhemmilleni kaiken varalta vähän tuoreita yrttejä, loppunipun kevätsipulia ja vuohenjuuston jämät, joten niinpä laitoin niitä kaikkia tähän ruokaan. Nautiskelin perunoita omatekoisten feta-karitsanlihapullien kanssa ja hyvää oli!

1 leipävuoallinen
2-4 annosta

n. 500 g kiinteähköjä perunoita
3 kevätsipulia varsineen
4 oksaa tuoretta timjamia
mustapippuria myllystä
merisuolaa myllystä
2-3 dl kuohukermaa
100 g vuohenjuustoa
 
Kuori ja huuhtele perunat, leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Leikkaa kevätsipulit varsineen ohuiksi renkaiksi ja riivi timjami valmiiksi. Lado pieneen vuokaan, kuten leipävuokaan kerroksittain perunaa, mausteita ja sipulia. Muista laittaa reilusti suolaa, sillä raaka peruna imee sitä melkoisesti. Laita päällimmäiseen kerrokseen pelkkää perunaa. Kaada vuokaan kuohukermaa, kunnes perunat ovat melkein peittyneet. Paista 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia tai kunnes perunat ovat melkein kypsiä. Murusta pinnalle kittipintainen vuohenjuusto ja jatka paistamista, kunnes juusto on saanut kauniin värin ja perunat ovat kypsiä. Tarvittaessa vuoraa vuoka foliolla palamisen estämiseksi. Tarjoa lisukkeena esim. hyvälle pihville, lihapullille tai vastaaville.

Olipa hyvää! Tykkäsin tosi paljon lopputuloksesta, sillä sipuli toi kivaa makua ruokaan kuten myös timjami. Samalla sai käytettyä loput vuohenjuustot ja sain viikonlopuksi ruoat pienellä vaivannäöllä. Halutessaan ruokaan voi lisätä myös valkosipulia, mutta jätin sen ihan tietoisesti pois. Pääsiäisen perunoissa kun sattui olemaan kaksi kokonaista valkosipulia... Valmistamista seuraavana päivänä nakkasin jääkaappikylmän vuoan uuniin 200 asteeseen, kun samalla lämmitin uunia ja paistoin karitsapullia. Tarvittaessa vuoan voi taas suojata foliolla kuivumisen ja palamisen estämiseksi.

Vuohenjuusto-kermaperunat nautiskeltiin feta-karitsanlihapullien kanssa

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä, kokeiluun menee. Mies ei voi sietää vuohenjuustoa , mutta tossa vois mennäkkin ☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokos kokeilit? Näissä kyllä tuo vuohenjuusto mietonee ja voihan siihen käyttää vaikka miedompaa tuorejuustotyyppistäkin, jos ajatuttaa vastaanotto miehen suunnalta 😊

      Poista
  2. Voipi olla kyllä hyvää.Täytyykin kokeilla joskus perinteisten kermaperunoiden tilalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Myös feta tai sinihomejuusto toimii hyvin 😊

      Poista