7.2.2015

Nutellapulla

Näyttävä ja herkullinen nutellalla täytetty tähtipulla
Viime aikoina netissä on liikkunut paljon reseptejä, joissa käytetään hasselpähkinä-kaakaolevite Nutellaa. Nutella onkin herkullinen tahna, jota voi käyttää monella tapaa ja itse olen käyttänyt sitä mm. lettujen ja vohveleiden täytteenä, kakuntäytteissä tai sellaisenaan keksin päällä. Uusimpana hittireseptinä blogeissa ja leivontaryhmissä on tehty Nutellalla täytettyä tähtipullaa. Tähtipulla on erittäin näyttävä ja yllättävän helppo valmistaa. Pullataikina taipuu nätisti täytteen kanssa kranssimalliin ja lopputulos on hieman nyhtöpullan ja sticky bunin yhdistelmä, eli pullan keskusta on mehevän tahmeahko. Reseptin jälkeen on vaihekuvia, jotka helpottavat pullan muotoilussa. Pullaresepti on julkaistu myös viikonlopun Karjalan Heilissä, jossa lupasin kuvalliset ohjeet löytyvän blogistani.

1 tähtipulla

2,5 dl maitoa
25 g tuorehiivaa tai 1 pss kuivahiivaa
1 dl sokeria
1 tl suolaa
1 rkl kardemummaa
1 kananmuna
75 g voita
n. 6-7 dl vehnäjauhoja
½ prk Nutellaa
kananmunaa voiteluun

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi (kuivahiivaa käytettäessä hieman lämpöisemmäksi) mikrossa isossa kulhossa ja sekoita joukkoon hiiva, kananmuna, sokeri, suola ja kardemumma. Vispaa joukkoon noin puolet vehnäjauhoista ja alusta joukkoon loput jauhot sekä sulatettu voi. Vaivaa taikinaa, kunnes se on kimmoisaa ja irtoaa kulhon reunoista. Anna pullataikinan kohota leivinliinalla peitettynä vedottomassa paikassa vähintään puoli tuntia. Kaulitse taikina ohueksi levyksi ja ota siitä ison ruokalautasen avulla neljä pyöreää taikinapalaa. Mikäli taikinaa jää yli, tee niistä vaikkapa pikkupullia. Laita yksi taikinapyörylä leivinpaperille ja levitä päälle nutellaa, jätä reunasta 1cm vajaaksi. Asettele päälle seuraava kerros taikinaa ja nutellaa, toista vielä kerran ja jätä päällimmäinen pullalevy ilman nutellaa. Nipistele pullalevyt hyvin kiinni toisiinsa. Aseta keskelle pullaa juomalasi, paina sillä ympyrä keskelle ja leikkaa levyyn 16 viiltoa lasista lähtien. Ota molempiin käsiin vierekkäiset pullapalat ja kieritä vasenta palaa vasemmalle kierteelle ja oikeaa oikealle. Taita kierteiden päät pullan alle ja toista loppujen palojen kanssa samalla tavalla, anna pullan kohota puoli tuntia. Voitele pullaosat kananmunalla ja paista 175-asteisessa uunissa kullanruskeaksi, noin 20-30 minuuttia. 

Ihanaa! Pulla on todellakin herkullisen makuista ja ihanaa vaihtelua vaikkapa laskiaisen jälkiruoaksi perinteisten laskiaispullien tilalle. Tein kaksinkertaisen taikinan, joten pyörittelin lopusta taikinasta muutaman pikkupullan ja osasta tein nutellatäytteisiä kierrepullia paperivuokiin. Näin samalla vaivalla sai helposti vierasvaraa pakastimeen ja lämpimäisiä lähetettyä myös perheelle. Nutellapullasta on olemassa useita versioita ja eri blogeista ja YouTubesta löytyy myös videoreseptejä aiheesta. Pullan voi täyttää myös vaikkapa perinteisellä korvapuustitäytteellä tai sen voi säveltää omien mieltymystensä mukaiseksi kaapista löytyvistä aineksista.
Kohonnut pullataikina
Teen pullataikinan mieluiten yleiskoneella, jolloin taikinaan saa kunnolla sitkoa. Taikinan voi alustaa myös käsin, jolloin siihen menee hieman enemmän aikaa. Yleiskoneeni on perintönä saatu aarre, yli 30-vuotias sukutalostamme löytynyt, takuukuitin mukaan jouluksi 1982 lahjaksi ostettu laite. Kenwoodin väri on punaoranssi ja siinä on hieman tummanruskeaa väriä luomassa kontrastia. Olen nimennyt koneen värityksensä mukaisesti Rouva Retroksi ja se onkin oikea silmänilo ja väriläikkä mustavalkoisessa keittiössäni. Koneeseen on olemassa myös lisäosia ja se toimii edelleen kuin unelma, vaikka ikää on leipojaakin enemmän. Kuvan yleiskoneestani löydät CK:n Facebook-sivulta. Pullanteossa minulla on apuna silikoonimatto, kirpparilta löytynyt taipuisa lasta ja kaulin. 

Pullataikinasta otetaan lautasen avulla pyörylöitä
Hyvästä pullataikinasta on helppo kaulita ja leikata tarvittavan kokoinen taikinapala leivontaa varten. Kannattaa huomioida, ettei silikoonista leivinalustaa saa viillellä terävillä esineillä, ettei se mene pilalle. Sen takia käytän tavallista ruokaveistä apuna.

Nutellaa levitetään hyvä määrä pullalevyille
Tämä täyttäminen ja pullan reunojen yhdistäminen nipistelemällä on ehkä se vaikein vaihe. Saa olla tarkkana, että pullalevyt osuvat kohdikkain ne eivät kutistu käsiteltäessä. Koin helpoimmaksi tehdä pullan suoraan leivinpaperille pellille, jolloin sitä ei tarvitse nostella erikseen. On myös tärkeää, että pullalevyt ovat mahdollisimman ohuita, jolloin kerroksista tulee kauniita ja pullasta ei tule ihan jättikokoista.

Pullaan tehtävät viillot ovat tärkeät
Pullan ulkonäköön vaikuttava tekovaihe on tämä, eli pullaan viiltojen tekeminen. Lasin saa painaa kunnolla keskelle pullaa. Minä leikkasin ensin pullalevyn neljään osaan ja isot sektorit vielä kolmeen osaan. Näin saa yhteensä 16 palaa pullaa, joita lähdetään kieputtamaan tangoiksi. Tein viillot terävällä keittiöveitsellä, mutta seuraavalla kerralla käyttänen teräviä keittiösaksia. Pullataikina venyi ja liukui jonkun verran, sillä yksi levyistä jäi liian paksuksi ja täyte on sen verran liukasta, että lopputulos ei ollut ihan siisteimmästä päästä. Myös Nutella valuu hieman ulos ja sotkee kädet. Sen takia itse kieputteluvaiheesta ei ole erillisiä kuvia, koska olisi pitänyt koko ajan olla pesemässä käsiä ja ottamassa valokuvia. Mutta siis vierekkäiset pullapalat otetaan käsiin, vasemman käden palaa pyöritetään spiraalille vasempaan suuntaan ja oikean käden pullapalaa oikealle. Sitten pullapalojen päät nipistetään yhteen ja taitetaan nätisti sakaroiden alle.

Viilletyistä pullapaloista kieputetaan tangot, jotka solmitaan yhteen
Kohottamista, kananmunavoitelua ja paistoa vaille valmis pulla! Kuten kuvasta huomaa, Nutellaa oli lopulta niin pellillä kuin pullallakin. Onneksi pahimmat kököt sai putsattua pullasta pois ja kananmunalla voitelin vain pullaosiot, ettei enää voiteluvaihe sotkisi Nutellaa pitkin poikin. Ja onneksi kohotus+paisto peitti myös kaikkein pahimmat kauneusvirheet ja lopputuloksesta tuli kuin tulikin lopulta ihan nätti, vaikka ensikertalaisena kammotti hieman :) Joko sinä olet kokeillut tätä? Jos et, niin nyt kannattaa laittaa pullataikina kohoamaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti