9.2.2015

Kukkakaali-savuporokeitto

Sametinpehmeä kukkakaali-savuporokeitto
Kuten olen jo aiemminkin kertonut, teen keittoja aivan liian harvoin ja kun teen, ne ovat yleensä sosekeittoja. Tällä kertaa lempeä kukkakaali sai rinnalleen vahvaa savuporoa. Keitto oli sametinpehmeää ja hyvin maukasta, rinnalle sopi hyvin palanen näkkileipää. Lisäksi ruoka valmistui hetkessä, samalla kun tein muita keittiöhommia. Näppärää!

2 annosta

500 g kukkakaali
1 sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
1 rosmariininoksa
(1 kasvisliemikuutio)
vettä
100 g savuporotuorejuustoa
(1 dl kermaa)
suolaa
mustapippuria
koristeluun timjamia

Irrota kukkakaalista suojalehdet ja kova kanta, pilko kukkakaali palasiksi. Kuori ja pilko sipuli sekä valkosipuli. Laita kasvispalat sekä oksa tuoretta rosmariinia kattilaan ja peitä kasvikset juuri ja juuri vedellä. Lisää joukkoon halutessasi kasvisliemikuutio. Keitä kasvikset kypsäksi ja nouki yrttioksa pois kattilasta. Soseuta keitto samettiseksi. Lisää savuporotuorejuusto sekä lisää tarvittaessa kermaa, mikäli keitto on liian sakeaa. Anna juuston sulaa ja tarkista maku, lisää maun mukaan suolaa sekä pippuria. Kuumenna kiehuvaksi ja tarjoile.

Olipas makoisaa! Keitossa oli hyvin makua savuporon ansiosta ja keitto oli ehkä elämäni samettisinta koostumukseltaan. Rosmariini komppaa hyvin poron makua, molemmat kun ovat vahvoja ja maanläheisiä makuja. Alunperin suunnitelmissani oli laittaa mukaan perunakin, mutta eipä sellaisia kaapista löytynyt. Hyvä niin, sillä ei tämä perunaa kaivannut ollenkaan. Kasvisversion saat käyttämällä vaikkapa valkosipulituorejuustoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti