24.11.2014

Tapenade

Tapenade eli oliivitahna
Tapenade on herkullinen oliiveista tehtävä levite tai tahna, jota syödään esimerkiksi hyvän leivän päällä tai tarjotaan osana tapas-valikoimaa. Tapenade sopii mainiosti myös lihojen kuorruttamiseen tai täyttämiseen. Sen koostumus vaihtelee rakeisesta tasaiseen ja tanakasta löysään, itse päädyin tekemään oliiveista leikkuulaudalla karkeahkoa tahnaa, joka pysyy hyvin patonkisiivulla. Aloitin tekemään tahnaa morttelissa, mutta huomasin morttelini - taas kerran - soveltuvan ainoastaan pienten maustemäärien möyhentämiseen. Pitää siis hankkia isompi mortteli, jossa on helppo tehdä tahnat ja maustekastikkeet, kuten pestot. En nimittäin kehdannut kaivella kaapeista isoja sähkölaitteita ja tiskiäkin siitä olisi tullut.

4 annosta

100 g kalamata-oliiveja
2 rkl pieniä kapriksia
1 valkosipulinkynsi
1 rkl limemehua
oliiviöljyä
mustapippuria

Hienonna tai aja tasaiseksi massaksi oliivit, kaprikset ja valkosipulinkynsi. Lisää joukkoon sitrusmehua sekä oliiviöljyä, kunnes saat helposti levittyvän koostumuksen aikaiseksi. Mausta seos pippurilla ja anna maustua kylmässä ennen tarjoilua. Tarjoile lisänä hyvää rapeaa leipää.

Herkullista! Käytin GAEAn uusia pussiin pakattuja, oliiviöljyllä ja merisuolalla maustettuja oliiveja sekä notkistamiseen saman valmistajan Sparta-oliiviöljyä. Oliivit oli pakettu näppärään uutuuspakkaukseen, jonka ansiosta oliivit ei lillu liemessä tai paina liikaa kauppakassissa. Oliiveissa oli melko tanakka suola, joten tarvittaessa oliivit kyllä voi nopeasti huuhtaista ennen käyttöä (tai sitten flunssan kadottama makuaistini teki tepposet ja en maistanut kuin suolan). Sarjaan kuuluu myös sitruuna-basilikamarinoidut oliivit ja nyt ruokabloggareilta pyydettiin uusia ehdotuksia oliivien maustamiseen. Oma ehdotukseni on lempeä chili. Ehdotustani voit äänestää täällä Ruoka.fi-sivustolla. Äänestämällä voi voittaa välimerellisen tuotepaketin. 

***
Oliivit ja oliiviöljyn sponssasi
Ruoka.fi ja GAEA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti