15.9.2014

Karjalanpiirakat

Perinteiset karjalanpiirakat
Sain mummoltani vuonna 2000 oman reseptikirjan, jonka ensimmäiselle sivulle olin kirjoittanut toiselta mummiltani saaman karjalanpiirakoiden reseptin. Oikeastaan en mitään muuta reseptiä aloitukseen voisikaan keksiä, sillä karjalaiset juureni ja verenperintöni ovat miulle erittäin tärkeitä asioita tänäänkin. Tällä reseptillä teen siis karjalanpiirakkani eli ilomantsilaisittain 'piiroot' edelleen, vaikka ihan täysin alkuperäisiin piiroisiin nähden tässä on mukana vehnäjauhoja ja rypsiöljyä helpottamaan taikinan käsittelyä. Taikina on helposti työstettävä ensikertalaisellekin, mutta kokeneemmat piirakanpaistajat voivat pienentää vehnäjauhon määrää tai korvata sen jopa kokonaan ruisjauhoilla. Alempana on vaihekuva piirakan tekemisestä, kannattaa kurkata!

20-40 piirakkaa

kuori
2 dl kylmää vettä
1 tl suolaa
2 dl vehnäjauhoja
3 dl ruisjauhoja
1 rkl rypsiöljyä

sydän eli riisipuuro
4 dl vettä
3 d puuroriisiä
n. 10-12 dl maitoa
reilusti suolaa
nokare voita

voiteluun
100 g voita
½-1 dl maitoa

Aloita riisipuuron valmistamisella, sillä puuron tulee jäähtyä ennen piirakoiden täyttämistä. Minä keitän yleensä reilun puuron aamupalaksi ja lopusta pyörittelen piirakoita. Kiehauta vesi ja anna riisien kypsyä muutama minuutti. Lisää maito ja anna puuron kiehua hiljalleen välillä sekoitellen kypsäksi, eli noin 40-50 minuuttia. Puuro saa olla tanakkaa, joten älä lisää liikaa nestettä. Mausta puuro suolalla ja voilla, puurossa saa olla reilusti suolaa käytettäessä piirakoihin. Jäähdytä puuro.

Valmista kuoritaikina yhdistämällä kuivat aineet pienessä kulhossa ja sekoita käsin joukkoon vesi sekä öljy. Painele palloksi. Pyöritä taikinasta ruisjauhojen avulla leivinlaudalla tanko, jonka jaat pieniin paloihin. Jos taikinasta tekee 20 piirakkaa, ne ovat ihan järkyttävän suuria (en tekisi koskaan itse niin isoja), 30 piirakkaa on melko normaalikokoisia ja 40:stä tulee pieniä ja sieviä, mutta ei cocktail-kokoa kuitenkaan (näin mie teen). Pyöritä taikinapalat palloiksi ja pallot kakkaroiksi. Ajele piiroopulikalla kahvilautasen kokoisia ohuen ohuita kuoria taikinasta. Laita ajeltujen kuorien väliin jauhoja ja pinoa ne muovin tai liinan alle kuivumisen estämiseksi. Levitä jäähtynyt täyte ohuelti kuoreen, jätä kaikkialta reunoista noin 1cm vapaata tilaa. Nosta piirakan reunat osittain puurosydämen päälle ja rypytä piirakat kauniisti sormien avulla, taita päät piirakkaan ettei ne pala uunissa. Paista piirakat ilman leivinpaperia pellillä mahdollisimman kuumassa uunissa (250-300c) tummapilkullisiksi ja rapeiksi, eli noin varttitunti 250-asteisessa uunissa, piirakka saa olla oikeasti melko tumma, sillä se pehmenee ja vaalenee voitelun ansiosta. Sulata voi maidon kanssa pienessä kasarissa ja upota lastan avulla piirakat nopeasti liemeen, valuta hetki ja asettele vadille. Peitä vati liinalla ja anna piiroiden hautua ennen tarjoilua. Tarjoile lisänä hyväsuolaista munavoita.

Piirakan valmistus
Nyt en ottanut erikseen vaihekuvia, sillä muistelin ottaneeni sellaiset joskus aiemmalla kerralla blogia varten. Tietenkään kameralla otettuja kuvia ei löytynyt tietokoneelta, ulkoisilta kovalevyiltä eikä muistitikuilta, joten nappasin kuvat Facebookistani ja aikaleima kertoi, että ne ovat melko tarkalleen kahden vuoden takaa, lisäksi ne on otettu vanhalla melkeinälypuhelimella, joten pahoittelut laadusta. 

Ylhäällä keskellä tanko -> pala -> pallo -> kakkara -> keskellä kuori ajeltavana pulikan alla -> oikealla yläkulmassa täyttämätön kuori -> alla reilu ruokalusikallinen täytettä -> täyte levitettynä -> reunojen kääntö keskelle -> rypytyksen aloittaminen -> paistamista vaille valmis piirakka. Minä täytän tällä tavalla, rypytyksen teen pikkurillien syrjällä itseeni päin kevyesti painamalla/vetämällä ja aloitan rypytyksen piirakan keskeltä. Etenen siitä ylös ja käännän tarvittaessa kuorenpään keskelle, sitten käännän piirakan ja rypytän loput keskeltä ylös. 

Paistamista vaille valmis!
Tässä piirakkamallia parin vuoden takaa, ehkä nykymakuun liian paksu (liikaa täytettä) ja pullea piirakka. Tämän jälkeen piirakka paistetaan paljaalla uunipellillä kovassa lämmössä, voidellaan voi-maidolla ja annetaan hautua hetki ennen tarjoilua. Koska en ollut taas hetkeen paistanut piirakoita, niin ensimmäinen pellillinen meni opetellessa ja paistojälki oli liian valju, joten seuraavat pellilliset pidin huomattavasti pidempään uunissa. Tosin uunistahan sammui ensimmäisen pellin aikana valo ja luulin koko uunin kosahtaneen, mutta lamppu ottikin itseensä vain kuumuudesta - sen takia käänsin namikan 275:sta asteesta 250:een, niin sain taas valotkin uuniin.

Tarjoile piirakoiden lisäksi tietenkin hyvää munavoita! Herkuttelu voi alkaa!

4 kommenttia:

  1. Nyt alkaa olla hyvä aika leipoa näitäkin.Syksy on jo niin pitkällä että saa leivinuuninkin lämmitettyä,ilman että keittiö(koko kämppä)on kuin sauna!Mutta kerroppas miksi mulla yleensä puuro tuppaa kiehumaan/kuohumaan piirakoita paistaessa?Täyte puuroa olen kyllä keittänyt mielestäni tarpeeksi kauan ja muutekin tehnyt kaiken aina ohjeen mukaan...Tosin en ole tehnyt piiraita kuin vasta 3 kertaa:)Oiskohan apua jos heittäis ohjeet pois ja tekis vaan kuten hyvältä tuntuu?!

    VastaaPoista
  2. Mie ainakin teen tanakan, siis melko kovan, puuron. Ei oo koskaan kuohunut enkä laita kananmunaa puuroon, jota monet tuntuu käyttävän. Haudutan pitkään ja laitan voita. En mitään taikakeinoa osaa sanoa :) puuro ainakin tulee mulla ihan fiiliksen mukaan, jotenkin sen vaan tuntee kun on hyvä. Mulla on mielikuva, että kuohunta johtuu löysästä puurosta. Kokeilemalla hyvä tulee, tsemppiä piirakanpaistoon :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos tästä, keskelle työpäivää tuli lämmin tunnelma.

    VastaaPoista