18.8.2013

Jules Destrooper -jälkiruokahaaste alkoi!

Ohuen rapeita JD Butter Crisps -vohvelikeksejä
Sain kutsun bloggaajien jälkiruokahaasteeseen ja pitihän se lähteä mukaan, kun en ennen koko belgialaisista Jules Destrooper -tuotteista ollut kuullutkaan! Mukana on lisäkseni kahdeksan itsellenikin tuttua ja seuraamaani blogia ja syyskuun alkupuoleen mennessä jokainen meistä kehittelee oman jälkkärireseptin, jossa on käytetty näitä kuvan pikkuleipiä. Edessäni on mielenkiintoinen kokeilu, sillä nämä herkkupalat ovat ohuita ja rapeita, eikä miulla muutenkaan ole oikein kokemusta pikkuleipäjutuista. Maku on hyvä, muoto mukavan suikula ja maistamisen mielikuva muistuttaa aitoa rapsakkaa jäätelövohvelia - vähän vastaavia olen ostanut Amsterdamista (kinuskitäytteisiä vohvelikeksejä) ja Belgiassa aikanaan lomaillessani tietämättäni maistanut ehkä näitä alkuperäisiäkin? Sen takia haasteet ovat hauskoja, että voi haastaa itsensä ja osaamisensa, kokeilla jotain uutta ja kenties oivaltaa jotain uutta keittiössä touhutessaan. Vaikka tässä on koko pienen elämänsä kokannut ja leiponutkin, niin uskoisin että tässä on blogitaipaleeni yksi eniten aivotyötä vaativista haasteista. Kuinka saada hyvästä tehtyä vielä jotain parempaa tai erilaista, ilman että alkuperäinen kärsii tai menettää luonteensa? Siinä riittää haastetta ainakin minulle! Voittajablogi saa jälkkärinsä vähintään viikoksi helsinkiläisen Ravintola Postresin listalle, ravintolalahjakortin ko. ravintolaan ja voittaja saa vielä JD-herkkukorinkin. Myös muut haasteeseen osallistuvat blogit saavat herkkukorit. Nyt ollaan taas siis jännän äärellä, pysykäähän kuulolla ja seuratkaa, millaiseen lopputulokseen täällä päädytään! :)

2 kommenttia:

  1. Onnea haasteeseen! Innolla odotan mitä ihanaa loihdit. :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Nyt kyllä pitää pistää aivonystyrät entistä kovempaan rääkkiin... :)

    VastaaPoista