![]() |
| Big Mac -hampurilaisten makumaailma löytyy näistä lämpimistä voileivistä |
Vuosien varrella monet ovat yrittäneet murtaa erilaisten ruokaklassikkojen reseptejä ja jopa televisio-ohjelmia on tehty aiheesta. Ihan ehkä täysin vastaavia tuotteita ei kukaan ole saanut valmistettua, mutta melko lähelle varmasti pääsee. Big Mac -hampurilaisen majoneesi on kuitenkin sellainen, josta saa kotona melko vaivattomasti samansuuntaisen makumaailman loihdittua ja ainakin itselleni se toimii kuin väärä raha. Ensimmäisen kerran resepti olevinaan vuodettiin julkisuuteen jo vuosikymmeniä sitten, mutta mene ja tiedä, onko sinne päinkään. Itsekin olen majoneesia jollain olevinaan alkuperäisellä ohjeella tehnyt jo kymmenkunta vuotta sitten.
Näiden leipien inspiraatio on Kerroksii-blogista ja kieltämättä Big Mac -hampurilaisen makumaailma on saatu leipiin vähemmällä vaivalla kuin burgereita väsäämällä. Samalla vauhdilla leipiä syntyy isompi määrä ja ne toimisivat hyvin vaikka illanistujaisissa tai leffaillassa ikuisten pizzojen ja tortilloiden tilalla. Koska en pidä myöskään kuivasta ruoasta ja on ikävää jättää purkinpohjia käyttämättä, niin tässä maustettua majoneesia tehdään koko Hellmann'sin lasipurkillisesta – jos BM-majoneesia jää yli, se kyllä menee lähipäivien aikana vaikka salaatinkastikkeena. Ja jos taas ohje on liian iso, voi sen mainiosti puolittaa – 400 g jauhelihaa ja yksi paketti juustosiivuja riittää hyvin ensihätään. Meillä nämä maistuivat koko suvulle.
16 kappaletta
16 vaaleaa paahtoleipäviipaletta
16 siivua (2 pkt) cheddarsulatejuustoa (Hochland)
jauhelihaseos
700 g naudan paistijauhelihaa
suolaa
mustapippuria
1 dl vettä
Big Mac -majoneesi
400 g Hellmann’s Real -majoneesia
1,25 dl kurkkusalaattia
3 tl sinappia (mieluiten amerikkalaista)
1,5-2 tl väkiviinaetikkaa
1 tl paprikajauhetta
1 tl sipulijauhetta
½ tl vakosipulijauhetta
tarjoiluun
sipulia
suola- tai maustekurkkusiivuja
jäävuorisalaattia
tomaattia
Valmista ensin majoneesi maustumaan. Kumoa majoneesi pieneen kulhoon, mittaa joukkoon kurkkusalaatti ja mausteet. Tarkista maku, mausta tarvittaessa lisää. Anna maustua jääkaapissa jauhelihan valmistamisen ajan.
Ruskista jauheliha, mausta seos suolalla ja pippurilla. Kun jauheliha on paistunut, lisää pannulle vesi ja anna haihtua pannulta. Jätä odottamaan.
Hienonna sipuli pieneksi silpuksi, silppua jäävuorisalaatti ohuiksi suikaleiksi ja viipaloi tomaatit sekä suolakurkut tai valuta valmiit siivut. Jätä odottamaan.
Asettele voileivät leivinpaperoidulle uunipellille. Voitele leivät Big Mac -majoneesilla. Annostele jauhelihaseos tasaisesti voileipien päälle ja asettele jokaiselle leivälle jauhelihan päälle cheddarsiivu. Paista 225-asteisessa uunissa n. 10 minuuttia tai kunnes juusto on sulanut ja leivät rapeat.
Kasaa paistettujen leipien pinnalle sipulihakkelusta, suolakurkkua, jäävuorisalaattia sekä tomaattia ja valuta päälle Big Mac -majoneesia. Tarjoile leivät välittömästi.
Vinkki: Puolita annos, mikäli syöjiä on vähemmän tai et halua syödä leipiä seuraavana päivänä. Jos syöt leipiä seuraavana päivänä, jätä paistamisen jälkeen ne päällystämättä tuoretuotteilla ja lisää ne vasta lämmitettyjen leipien päälle. Voit uudelleenlämmittää leivät mikrossa tai nopeasti airfryerissä, uunissa ne voivat kuivua liikaa. Majoneesi sopii hyvin myös kotitekoisiin hampurilaisiin! Tomaatti ei kuulu alkuperäiseen Big Maciin, mutta minä pidän sen tuomasta raikkaudesta, joten suosittelen kokeilemaan sen lisäämistä.
Resepti on julkaistu 14.10.2026 ilmestyneen Karjalan Heilin ruokapalstallani.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti