10.1.2024

Marry me chicken eli naimakana

Marry me chicken eli naimakana. Kermaisessa kastikkeessa mehevää broileria, aurinkokuivattua tomaattia ja makuina myös parmesaania, valkosipulia ja timjamia. Nam!

Tällä hetkellä ruokamaailmassa trendaa marry me chicken eli naimakana, jonka resepti on luotu jo 2016, mutta sosiaalisen median ansiosta se pomppasi suursuosioon vasta nyt. Yleensä en kerkeä itse ensimmäisten joukossa uusia reseptejä kokeilemaan, mutta tällä kertaa tein poikkeuksen. Niinpä pakkaspäivänä nopeasti valmistuva, vienosti valkosipulinen broileriruoka, oli paikallaan. Todella hyvää ruokaa niin arkeen kuin viikonloppuun, suosittelen kyllä kokeilemaan! Alla on resepti, jonkalaisena minä ruoan toteutin. Netissä näyttää olevan hieman variaatioita sen suhteen, minkä verran nestettä ruokaan tulee. Minä kastikeihmisenä pidän tätä melko vähimmäismääränä.

4 annosta

500 g broilerinfilettä
tilkka öljyä
ripaus suolaa
mustapippuria
4 valkosipulinkynttä
½ ptt tuoretta timjamia
1 tl chilihiutaleita
½ kanaliemikuutio
2 dl vettä
2 dl kuohukermaa
2/3 pieni prk aurinkokuivattua tomaattia
n. 70 g parmesaania tai grana padanoa

lisukkeeksi
jasmiiniriisiä

koristeluun
parmesaania
tuoretta timjamia

Ota broilerinfileet huoneenlämpöön 30 minuuttia ennen ruoanlaittoa. Pyyhi fileet kuiviksi talouspaperilla ja halutessasi voit leikata fileet pitkittäin puoliksi. Paista broilerinfileet öljytilkassa kuumalla pannulla kauniin ruskeiksi muutaman minuutin ajan. Mausta fileet kevyesti suolalla sekä mustapippurilla. Nosta fileet uunivuokaan. Hienonna valkosipulinkynnet ja kuullota kevyesti paistinpannulla (lisää tarvittaessa tilkka öljyä), lisää tuoreet timjaminlehdet sekä chilihiutaleet. Lisää pannulle murusteltu puolikas kanaliemikuutio, vesi ja kuohukerma. Raasta parmesaani tai grana padano ja valuta aurinkokuivatut tomaattisuikaleet ja lisää ne pannulle. Kiehauta kastike ja tarkista maku, lisää tarvittaessa mausteita. Kaada kastike vuokaan broilerinfileiden päälle ja paista 200-asteisessa uunissa n. 20-25 minuuttia. Keitä sillä välin lisukkeeksi jasmiiniriisiä. Tarjoile marry me chicken -annokset parmesaanilastuilla ja tuoreella timjamilla koristeltuna.

Vinkki: Parmesaanissa on paras maku, mutta se on melko arvokasta. Ruoanlaitossa sen voi usein korvata mainiosti esim. grana padano -juustolla, joka on edullisempaa. Myös muut vastaavat juustot soveltuvat ruokaan. Aurinkokuivatuista tomaateista kannattaa valita suoraan valmiiksi suikaloitu versio, jolloin välttyy pilkkomiselta – parhaiten isot aurinkokuivatut tomaatit saa palasiksi saksilla. Pienen purkin aurinkokuivattua tomaattia voi käyttää myös kokonaan ruokaan, jolloin purkinpohjat eivät jää pyörimään kaappiin. Jäljelle jäävän öljyn voi käyttää salaatinkastikkeena tai marinoida siinä vaikkapa fetajuustoa.

En yhtään ihmettele, että tämä ruoka on ollut suosittu ympäri maailmaa. Broilerista tulee kastikkeessa kypsyessään todella mehevää, kastike on herkullista ja siinä on hyvät maut. Omalta kohdaltani olisin voinut vielä suoraan lisätä sen loppupurkin aurinkokuivattuja tomaatteja kastikkeeseen, koska pidän niistä valtavasti ja toisaalta, koitan välttää jääkaappiin pesiytyvää vajaiden purkkien armeijaa. Käytän usein ruoanlaitossa edullisempaa juustoa kuin parmesaania, aivan hyvin toimii niinkin. Broileri maistuisi varmasti hyvin myös pastan kanssa, mutta minä satuin tekemään riisiä.

Resepti on julkaistu 10.1.2024 ilmestyneen Karjalan Heilin ruokapalstallani.

2 kommenttia:

  1. ”Keksin” lähes ”saman” mökkireissulla kun saavuttiin myöhään perille. Ohje on muutoin sama paitsi tomaatti on pyrettä ja juusto sijaan dijonia. Juju on siinä että ne paistetaan pannulla ja näiden makuun muuttuu paistaessa hurjasti antaa illusuusion pitkään haudutetusta kanaruuasta. Nämä paistetaan kanan jälkeen pannulla valkosipulin ja shalotin kanssa. Vettä ja kanakuutiota ei kaipaa vaan pelkkää kermaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäi kesken..nimeksi annettiin huijarin kana juuri tuon illuusion takia.

      Poista