7.5.2022

Appelsiinipiirakka

Raikas ja mehevä appelsiinipiirakka saa upean ulkonäön, kun kuorrutteen pursottaa koristetyllalla piirakkapohjan päälle.

Appelsiinipiiras on supermehevä, helppotekoinen ja takuulla maistuva leivonnainen, jonka saa valmistettua lähestulkoon kotoa aina löytyvistä aineksista. Reseptissä on käytetty öljyä, joka takaa leivonnaisen säilyttävän muhevan koostumuksen jääkaappisäilytyksestä huolimatta ja toki appelsiinista puristettu mehukin tuo kosteutta taikinaan. Raastettu kuori tuo kaivattua kirpeyttä ja runsasta makua.

Lisää näyttävyyttä paksuhkolle piirakalle saa vielä pursottamalla parilla kolmella erilaisella tyllalla kuorrutteen piiraspohjan päälle. Riippuen pursotuskädenjäljestä ja vuoan koosta, kannattaa kuorrutetta tehdä vaikka 1,5x annos että se varmasti riittää. Itselläni kuorrute loppui kesken, joten osa piirakasta sai ylleen pursotukset ja osalle piirakasta riitti rennolla kädellä sivelty kuorrutekerros.
 
12 isoa palaa, n. 20x30 cm vuokaan

taikina
5 dl vehnäjauhoja
3½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1½ tl ruokasoodaa
½ tl suolaa
200 g appelsiinirahkaa
2 isoa kananmunaa
1½ dl rypsiöljyä
2 dl puristettua appelsiinin mehua
1 appelsiinin kuori raastettuna

kuorrutus
120 g voita
200 g maustamatonta tuorejuustoa
3 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 appelsiinin kuori raastettuna

koristelu halutessasi
appelsiinisiivuja
keltasävyisiä nonparelleja
minttua tai sitruunamelissaa

Laita uuni kuumenemaan 175-asteiseksi. Laita leivinpaperi vuokaan. Ota kuorrutteen aineet huoneenlämpöön valmiiksi.

Valmista taikina. Yhdistä kaikki kuivat aineet keskenään. Pese appelsiini huolellisesti ja raasta kuori viilaraastimella hienoksi silpuksi. Yhdistä isossa kulhossa rahka, kananmunat, rypsiöljy, appelsiinista puristettu mehu sekä raastettu kuori. Lisää isoon kulhoon kuivat aineet. Sekoita nopeasti sekaisin isolla lusikalla, älä vatkaa. Kaada taikina vuokaan. Paista uunin alatasolla n. 30-35 minuuttia kunnes taikina on kauttaaltaan kypsää, tarkista kypsyys tikulla. Anna pohjan jäähtyä hetki vuoassa ja vedä sen jälkeen jäähtymään pöydälle. Anna jäähtyä kokonaan.

Valmista kuorrute. Vatkaa sähkövatkaimella huoneenlämpöinen voi ja tuorejuusto yhteen. Lisää tomusokeri, vaniljasokeri ja raastettu appelsiinin kuori. Vatkaa seos kuohkeaksi vielä muutaman minuutin ajan. Laita jääkaappiin odottamaan pohjan jäähtymistä.

Levitä kuorrute jäähtyneen pohjan päälle tai halutessasi voit pursottaa kuorrutteen koristetyllien läpi pinnalle. Koristele halutessasi tuoreilla appelsiinisiivuilla, nonparelleilla tai muilla mieleisillä koristeilla. Jäähdytä jääkaapissa ennen tarjoilua. Säilyy mehevänä jääkaapissa jopa viikon ajan.

Koristeluvaiheessa voit pursottaa erilaisia kuvioita pinnalle.
Tässä on pursotettu kuusisakaraisella tähtityllalla ns. ruusupursotusta ja pieniä ruusukkeita.

HUOM: Kuorrutetta kannattaa tehdä 1,5x annos, jos pursottaa ja käytössä on yhtään isompi vuoka. Jos käyttää isompaa vuokaa ja vain levittää kuorrutteen, perusannos riittää hyvin. Itse paistoin piiraan ohjetta hieman isommassa vuoassa. Gluteenittoman piiraasta saa käyttämällä vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta, kuten Semper Fin Mixiä. Huomioithan koristerakeiden gluteenittomuuden, jos sellaisia käytät.

Nam! Todella herkullista. Tein tämän tosiaan jo pääsiäisen aikoihin ja piirakasta osa lähti perheen ja suvun herkuteltavaksi. Myös muilta tuli ylistäviä kommentteja. Itse tein testin, kuinka kauan piiras säily mehevänä jääkaapissa ja vielä viikon jälkeen testipalanen oli kuin vastaleivottu. Piiras siis kestää mainiosti pidemmänkin aikaa eikä kovetu tai kuivu. Itselläni oli isompi vuoka, ehkä 30x40 cm, käytössä ja sille ei riittänyt kokonaan pursottaa perusreseptin määrällä kuorrutetta, mutta jos olisin paistanut piiraspohjan esim. lasisessa lasagnevuoassani, olisi kuorrute riittänyt. Noin 2 appelsiinia vastaa 2 dl puristettua mehua ja silloin myös molempien appelsiinien kuoret tulee käytettyä - toinen kuori pohjaan ja toinen kuorrutteeseen.

Alkuperäinen resepti instagram.com/lemonsleipoo-tililtä, mutta olen tehnyt reseptiin pieniä omia muutoksiani.

Resepti on julkaistu 7.5.2022 ilmestyneen Karjalan Heilin ruokapalstallani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti