9.4.2020

Juustosämpylät

Kotitekoiset juustosämpylät ovat maukkaita ja ennen kaikkea helppotekoisia
Nyt kun tulee tutkittua kotona kuivakaappeja entistä enemmän, huomaa kuinka monta pussia erilaisia jauhoja sitä ihminen osaakaan omistaa. Niinpä ensimmäinen jauhopussi käteen ja säveltämään sämpylätaikinaa, sillä on hyvä käyttää kaapit tyhjäksi ennen uusien ostamista. Toisaalta koronavirus on aiheuttanut ihmisissä myös hamstraamista ja välillä jauhohyllyillä on tyhjää etenkin vehnä- ja ruisjauhojen kohdalla, ettei aina olekaan tarjolla sitä mitä haluaa ja pitääkin sitten kotona säveltää kaappien antimista. Takaisin taikinaan: jääkaapista mukaan vielä alppikreivin jämät raastettuna ja maan makoisat juustosämpylät olivat jo kohta valmiit. Tämän taikinan idea on saada aikaiseksi pehmeät ja kupsakat sämpylät, joihin lisätään jauhoa vain juuri ja juuri tarpeeksi. Sämpyläjauhot loppuivat sopivasti 10 dl kohdalla ja se oli onnenpotku, sillä loput vehnäjauhot kuluivat lähinnä pöydällä taikinaa käsitellessä. Leipurinlastalla leikkasin taikinapötköstä palasia pellille, niin ei tarvinnut edes pyöritellä sen kummemmin. Näppärää!


20 kappaletta

5 dl vettä
50 g tuorehiivaa
2 rkl siirappia tai hunajaa
2 tl suolaa
75 g voita sulatettuna
100 g vahvaa juustoa raastettuna
10 dl sämpyläjauhoja
2-3 dl vehnäjauhoja
(pinnalle juustoraastetta)

Lämmitä vesi kädenlämpöiseksi isossa kulhossa tai kattilassa. Liuota siihen hiiva vispilällä sekoittaen, lisää mukaan siirappiloraus sekä suola. Vispaa joukkoon muutama desilitra sämpyläjauhoja, kun taikina alkaa jämäköityä vaihda alustamaan taikinaa käsin. Sekoita kaikki sämpyläjauhot joukkoon ja lisää alustamisen lopussa mukaan myös sulatettu voi sekä raastettu juusto, sekoita ne taikinaan kunnolla sekaisin. Taikinan tulisi irrota kulhon reunoista ja olla pehmeää. Lisää tarvittaessa vehnäjauhoja jo tässä vaiheessa, jos taikina on selvästi liian löysää. Vehnäjauhot on tarkoitettu lähinnä helpottamaan käsittelyä työpöydällä kohotuksen jälkeen.

Anna taikinan kohota leivinliinalla peitettynä noin tunti. Taikinan koko yli kaksinkertaistuu. Jauhota pöytä tai leivinalusta kunnolla, kumoa pehmeä taikina sille ja vaivaa taikinaa hetki jauhojen kanssa. Muotoile taikinasta pötkylä ja leikkaa pötkylä leipurinlastalla tai veitsellä 20 palaan. Nosta sämpylät leivinpaperoiduille pelleille ja anna kohota hyvin. Lämmitä uuni 225 asteiseksi sämpylöiden kohotessa. Paista sämpylöitä keskitasolla 12-15 minuuttia eli kunnes ne saavat kauniin värin. Tarjoile jäähtyneenä.

Juustosämpylät ennen paistoa 
Herkullisia! Sämpyläjauhot tuovat mukavaa rousketta sämpylöihin, mutta vähemmälläkin määrällä pärjää halutessaan. Suunnilleen 12 dl meni kokonaismääränä jauhoja näihin sämpylöihin, kun mukana oli taikinassa juustoraastetta. Muutaman sämpylän pyöritin pyöreäksi ja ripottelin pinnalle loput juustoraasteet. Tykkäsin jotenkin kyllä enemmän näistä leikatuista versioista, niissä näkyi enemmän tekemisen meininki eikä niin säntillinen touhu.

Resepti on julkaistu huhtikuun ruokapalstallani Heilissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti