31.12.2016

Makea paprikahillo

Makea paprikahillo on herkullista vaikkapa juustojen kanssa nautittuna. Syvyyttä makuun tuo tuore rosmariini, joka on itsekasvatettua.


Erilaisten kotitekoisten säilykkeiden tekeminen on hauskaa ja niitä voi tehdä hyvin ympäri vuoden. Tällä kertaa keittelin ylijäämäpaprikoista makeaa hilloa, joka valmistuu melko pienellä vaivalla. Suuritöisin vaihe on ainesten pilkkominen, joka määrittää hillon ulkonäön ja koostumuksen. Loppu valmistuukin lähes itsestään, kun muistaa sekoitella välillä keitoksiaan. Paprikahillo muuttuu paholaisenhilloksi, kun kattilaan lisätään paprikan lisäksi kuutioituja tomaatteja. Näihin hilloihin sopii hyvin chili tuomaan lämpöä tai tarvittaessa tajunnanräjäyttävää potkuakin. Itse pidän hillosta, joka antaa tilaa myös muille mauille, joten chilimäärä on tässä sellainen, että hillo maistuu myös herkemmille syöjille.

Paprikahilloa tai paholaisenhilloa käytän itse paljon erilaisten broileri- ja juustoruokien lisukkeena, kruunaan sillä pasta-annoksen tai laitan hampurilaisten väliin kastikkeeksi. Kesällä loput raparperit päätyivät sipulin ja itämaisten mausteiden kanssa chutneyksi ja chutney maistui ihanasti grilliruokien lisukkeena. Viimeisimpänä kokeiluna asettelin voitaikinalevystä leikatuille paloille viipaleen hyvää vuohenjuustoa, paistoin kunnes juusto sai väriä ja taikina kypsyi ja lopuksi lusikoin reilun nokareen makeaa paprikahilloa päälle. Muutamassa minuutissa syntyi oivia cocktail-paloja! Voitaikinasta voisi tehdä myös pieniä nyyttejä tai miksei pasteijoitakin, joihin upotetaan kotitekoisia hilloja sekä mieleisiä juttuja, kuten erilaisia juustoja tai kasviksia. Myös poron tai hirven lisukkeeksi tämä oiva hillo sopii mainiosti.


n. 2 hillopurkillista (á 400g)


5 punaista (suippo)paprikaa (n. 500 g)
2 punaista mietoa chilipaprikaa (tai maun mukaan)
1 iso sipuli
2 dl punaviinietikkaa
2 dl vettä
2 dl hillosokeria
2 tl suolaa
mustapippuria myllystä
n. 1 rkl tuoretta rosmariinia


Halkaise paprikat ja chilit, poista siemenet ja valkoiset sisäosat. Kuutioi paprika pienehköksi silpuksi ja hienonna chili ihan pieneksi. Kuori sipuli ja hienonna samankokoisiksi kuutioiksi, kuin paprikat. Laita kasvikset kattilaan, lisää etikka ja keitä muutaman minuutin ajan. Lisää kattilaan vesi, suola ja maun mukaan pippuria. Hauduta miedohkolla lämmöllä välillä sekoittaen, kunnes kasvikset ovat kypsyneet ja pehmenneet. Lisää tarvittaessa vettä, ettei hillopohja kuivu. Lisää lopuksi hillosokeri ja hienoksi silputtu tuore rosmariini. Keitä vielä noin 10 minuuttia. Kun hillo on jäähtynyt hieman, purkita se kuumennettuihin lasipurkkeihin ja sulje kannet. Paprikahillo kovettuu jäähtymisen aikana ja lopullisesti jääkaapissa. Säilytä valmis hillo jääkaapissa, käyttövalmista se on mieluiten yön yli odotettuaan ja säilyy hyvänä vähintään muutaman viikon. Tarjoile paprikahilloa esim. broilerin, juustojen tai liharuokien lisukkeena, käytä hampurilaisissa kastikkeena, piirakoissa täytteenä tai anna sievissä pikkupurkeissa lahjoiksi.


HUOM: Ohjeen chilimäärällä saat aikaiseksi lempeän mausteista hilloa, joka ei polta suuta. Mikäli pidät vahvemmasta chilinmausta, lisää sitä hilloon makusi mukaan tai käytä vahvempia chililajikkeita. Erivärisistä kasviksista ja valkoviinietikasta valmistettuna saat aikaiseksi erilaisia hilloja. Hävikkiherkkuja parhaimmillaan!




Tämä on kyllä hyvää! Nautiskelin tätä mm. leivän päällä levitteenä, juustojen kanssa, broilerin lisukkeena jne. Ja vielä tuolla on purkinloput odottamassa jotain jatkojalostusta. Ehkäpä muffinseihin broilerin kanssa! Tosiaan itse en voi kovin tulisia ruokia syödä allergioideni takia (verrokki: en voi syödä kebabia tulisella kastikkeella), niin tämä oli juuri sopivan potkuisaa. Ehkä ihan vähän olisin voinut vielä lisätä chiliä ilman tuskia. Kokeile ihmeessä!


Resepti on julkaistu Karjalan Heilin ruokapalstallani marraskuussa 2016. Resepti on lisätty blogiin 1/2020 eli takaisinmuuton jälkeen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti