2.10.2016

Leipäjuustosalaatti

Alkupalaksi nautittu juustoinen salaatti
Vietimme rakkaan ystäväni kanssa jo aikoja sitten tyttöjeniltaa ja kokkailin meille herkkuja. Alkupalaksi tarjoilin tätä salaattia, jossa makua toivat leipäjuusto ja valkosipuliset ruistikut.  Toki en voinut tietää, ettei ystäväni juurikaan perusta leipäjuustolle, mutta hän söi rohkeasti salaattia ja valaisi tietämätöntä juusto(pirtti)hirmua vasta jälkikäteen. Perusjuttuja tämmöiset salaatit, mutta niin hyviä. Ruokajuomana toimi tietenkin kuohuviini, joka näin punkku-valkkariallergikolle sopii hyvin läpi aterian. 

2 annosta

½ pss napolitana-salaattisekoitusta
kourallinen rucolaa
½ punttia tuoretta basilikaa
1 iso tomaatti
pätkä tuorekurkkua
1 kevätsipuli varsineen (tai lohko punasipulia)
100-200 g leipäjuustoa
balsamicoa
oliiviöljyä
ripaus merisuolaa myllystä
ripaus mustapippuria myllystä
ruistikkuja

Huuhtele salaatit ja yrtit, kuivaa ne salaattilingossa tai keittiöpyyhkeen sisällä. Kuutioi tomaatti ja kurkku, hienonna sipuli pieneksi. Kuutioi juusto suupaloiksi. Yhdistä ainekset kulhossa tai asettele ne suoraan lautasille. Pirskota päälle balsamicoa ja öljyä, ripsauta mausteita ja nakkaa päälle reilusti ruistikkuja. Tarjoile välittömästi.

Ruistikut olivat tällä kertaa messutuliaisia, joita minulla oli ainakin juuston, aurajuuston ja valkosipulin makuisina. Niitä on ollut mukava laittaa keittojen pinnalle tai salaatteihin, tai sitten napostella ihan sellaisenaan. Erilaisia tikkuja saa toki kaupasta, mutta helppo ne on tehdä itsekin. Hyvää leipää kuutoidaan mieleiseksi paloiksi ja ne pyöritetään öljyn ja mausteiden kanssa sekaisin, sitten laitetaan uunipellille ja kuivataan krutongeiksi. Nam! Salaatin jälkeen taisi olla tarjolla moussakaa soijarouheesta ja jälkkäriksi suklaista kääretorttua. 

1 kommentti:

  1. Hei olisiko sinulla ohjetta uuniperunoihin? Olen syönyt kana-mangotäytettä ja haluaisin kokeilla tehdä sitä itse. Olisin hyvin kiitollinen jos osaisit auttaa minua.

    VastaaPoista