28.5.2013

Kinkkuvoileipäkakku

Kinkkuvoileipäkakku vuosimallia 2011
Voileipäkakku on ihanaa herkkua, jota tulee tehtyä luvattoman harvoin! Tämä ohje on alunperin sävelletty kesällä 2011 ja se löytyy kuvattomana CK arkistoblogistani. Ohje on sen verran hyvä, että en ole kokenut tarvetta vaihtaa sitä vielä toiseen - tällä mentiin niin omat valmistujaiset kuin veljen lakkiaiset ja monet muut juhlat. Ja onpa se saanut jo vajaan parin vuoden aikana muutaman vannoutuneen faninkin! Tämän juju nimittäin on mehevyys ja raikkaus, sillä valitettavan usein voileipäkakut ovat kuivia, tunkkaisia ja majoneesia pullollaan. Kannattaa kokeilla, vaikka jo tämän kevään juhlissa! :)

8-10 hengelle (yksi tavallinen leipävuoka)

12 isoa vaaleaa paahtoleipäviipaletta (ja pari extrapalaa vuoan reunojen täyttämiseen)
2 dl vettä
1 lihaliemikuutio

200 g philadelphiaa (maustamatonta tuorejuustoa)
1 prk kermaviiliä

2/3 tuorejuusto-kermaviiliseosta
300 g ylikypsää saunapalvikinkkua
1 punainen suippopaprika
2 rkl sinappia
mustapippuria

1/3 tuorejuusto-kermaviiliseosta
2 suolakurkkua
loraus juoksevaa hunajaa
mustapippuria

koristeluun
200 g ruohosipulituorejuustoa
150 g creme fraichea
jääsalaattia
meetwurstia
minimozzarellapalloja
kirsikkatomaatteja
(viinirypäleitä, juustoraastetta, fetaa, oliiveja, (parman)kinkkusiivuja, paprikaa...)

Kiehauta kattilassa vesi ja liuota siihen lihaliemikuutio. Anna jäähtyä. Vuoraa pitkulainen leipävuoka tuorekelmulla ja jätä kelmun reunoja reilusti roikkumaan vuoan yli. Leikkaa leivistä ohuelti reunat irti (tee reunoista vaikka krutonkeja tai kuivata korppujauhoksi). Vispaa maustamaton tuorejuusto ja kermaviili tasaiseksi seokseksi isohkossa kulhossa. Ota noin kolmasosa tahnasta pieneen kulhoon ja hienonna siihen kaksi suolakurkkua pieneksi kuutioksi (valuta tarvittaessa ylimääräinen neste pois), mausta seos hunajalla ja pippurilla. Hienonna saunapalvikinkku ja paprika hyvin pieneksi kuutioksi ja sekoita ne isomman kulhon tahnan joukkoon. Mausta mustapippurilla ja sinapilla. Tarkista tahnojen maut ja lisää tarvittaessa suolaa tai muita mausteita.

Asettele kolme kuoretonta siivua leipää vuoan pohjalle (täytä tarvittaessa vuoan reunat pienillä leipäsuikaleilla) ja kostuta kauttaaltaan lihaliemellä, käytä pullasutia. Levitä puolet kinkku-paprikatahnasta leipien päälle ja laita seuraava kerros leipiä täytteen päälle. Paina leipiä kevyesti kädellä ja kostuta ne. Levitä koko suolakurkkutahna päälle ja asettele seuraava kerros leipiä päälle, kostuta. Levitä loput kinkku-paprikatahnasta ja päällystä viimeisillä leipäsiivuilla. Kostuta tätä kakun pohjaksi tulevaa kerrosta hieman enemmän. Kääri tuorekelmu huolellisesti kakun päälle ja laita päälle leikkuulauta ja jotain painoksi, itse laitoin kaksi pakettia oivariinia ja kilon jogurttia. Anna maustua ja tasaantua jääkaapissa vähintään muutama tunti tai yön yli.

Vatkaa ruohosipulijuusto ja ranskankerma tasaiseksi seokseksi. Ota tarjoiluvuoka esille ja kumoa kakku sille, poista kelmut. Levitä ruohosipulinen tahna kauttaaltaan tasaiseksi kerrokseksi kakulle. Tasoita pinta huolellisesti. Koristele esim. laittamalla salaattia reunoille ja asettelemalle muita aineksia pinnalle.

Liemi ja täytteet
Vasemmalla kostutuslihaliemi, keskellä kinkku-paprikatahna ja oikealla suolakurkkutahna. Vuoassa kakun päällimmäiseksi tuleva voileipäkerros ja ensimmäinen kerros täytettä.

Keskikerros
Keskimmäinen täytekerros, eli suolakurkkutahna ja seuraava välikerros leipää. Kakku nousi reilun sentin vuoan reunojen yli, mutta painojen ansiosta lopputulos oli reunoihin asti korkea, tiivis ja tasainen.

Kuorrutusta vaille valmis!
Painon alla jääkaapitettu valmis kakku vailla kuorrutetta ja koristeita. Koska kakku on hyydytetty vuoassa, ei sen reunoja tarvinnut siistiä leikkaamalla, täytekään ei pursuillut pahasti, kun ylimääräiset nesteet oli imeytynyt leipiin. Seuraavaksi sivelin veitsen avulla ruohosipuli-ranskankermatahnan kakun päälle ja asettelin koristeet.

Koristeita
Koristeet muodostuivat pyöräyttämällä meetwurstisiivu rullalle, siivuun leikataan viilto että se on helpompi rullata. Rullia asetetaan neljä (lopputuloksena about ympyrä) yhteen, rullan sisälle puolikas mozzarellapallo ja meetwurstien päälle kruunuksi leikattu kirsikkatomaatti. Kakun kulmiin laitoin vielä yhdet kirsikkatomaattikruunut. Reunoille asettelin jääsalaatista revittyjä pienehköjä paloja. Vati on ollut mummolassani vuosikymmeniä ja sillä mummikin piti aina voileipäkakkua tai pitkulaista kahvikakkua. Pitkään olen sitä katsonut ja sille kakkua suunnitellut. Nyt pääsin sen tekemään. Joku "juju" tässä vadissa on, ehkä kuviointi ja muoto, sillä normaalisti väri ei silmääni miellytä. Mutta aivan omiaan vihreäreunaisen voileipäkakun alla :)

Ihanaa herkkua!
Muutaman tunnin päästä valmistuksesta kakku oli maustunut ja mehustunut tarpeeksi ja sen leikkaaminen sujui helposti sahateräveitsellä. Päällä ja alla kinkku-paprikatahnat ja keskellä suolakurkkutahna. Kylläpä oli hyvää! Ihan valehtelematta oli yksi parhaista ja raikkaimmista voileipäkakuista, joita olen syönyt ja olihan nuo muidenkin kommentit samansuuntaisia. Veikkaan, että nyt kun "voileipäkakkukynnyksestä" on päästy yli, seuraava kakku kasataan hyvinkin pian. Kreikkalaistyylinen feta-kasviskakku on ollut jo pari vuotta toteutuslistalla... :)

Mallia kevät 2013
Kakkuun tein "kukkakoristeita" pienellä muotilla metwurstista leikkaamalla, kirsikkatomaatit on tehty ruusukkeiksi koristeveitsellä (onnistuu tavallisella hedelmäveitselläkin) ja loput kuorrutteesta on pursotettu koristeeksi reunalle. Päällä oleva väkerrys esittää kukkivaa puuta.

Pikkuveljen lakkiaisten voikkari vuosi sitten
Kolmin- tai nelinkertainen kakku veljen lakkiaisiin, minimalistiset koristelut tässäkin.

Omien valmistujaisteni kakku vuosi sitten
Omien valmistujaisjuhlieni voileipäkakku tuli koristeltua parmankinkulla ja tämä on mielestäni yksi onnistuneimmista kakuistani vielä tänäkin päivänä :)

Vuodenvaihdetta 11-12 juhlistettiin tällä harvinaisen askeettisella kakulla

8 kommenttia:

  1. Ompas upeita ja mehevän näköisiä kakkuja njam! :)

    VastaaPoista
  2. Näyttää erittäin herkulliselta. En ole vielä koskaan itse tehnyt voileipäkakkua, mutta tätä on varmaan pakko kokeilla :)

    VastaaPoista
  3. Voileipäkakku on loppujen lopuksi helppo tehdä, mutta aikaa se vie vähän. Kannattaa rohkeasti kokeilla, tässä on helppo ja toimiva ohje, jota toki voi muokata mieleisekseen :) Kokkailuiloa!

    VastaaPoista
  4. Voileipäkakut on minusta taas yleensä tosi hyviä :P Toki itse tehdessä voi valita ne parhaimmat herkut täytteiksi. Tosi hienoja koristeluja, kelpaa juhlia kyllä näillä :)

    VastaaPoista
  5. Jep, kyllä se on juhlaa jos pöydästä voileipäkakkua löytyy. Viimeksi sain ihanaa voikkaria kummityttöni ensimmäisillä synttäreillä viikonloppuna, nam! :)

    VastaaPoista
  6. Juurikin aamupalaksi tällä ohjeella tehtyä kakkua söin. Nams.

    -taikis

    VastaaPoista
  7. Tää näyttää tosi hyvältä!!!

    VastaaPoista
  8. Hei. Taas tuun etsimään tän reseptin. Tällä on tehty monen monet juhlat ja aina on ollut hitti 👌❤️

    VastaaPoista