2.12.2012

Kaakaonibs-lettuset ja gojimarjahilloke

Kaakaonibseillä ryyditetyt lettuset ja gojihilloke
Sain superfoodeja maahantuovalta Cocovilta kutsun osallistua kilpailuun, jossa tulee luoda välipala tai jälkiruoka superfoodeista, joita lähetettiin kokeilua ja kokkailua varten. Paketti sisälsi Kalaharin suolaa, gojimarjoja, kaakaonibsejä ja kylmäpuristettua kookosöljyä. Aiemmat kokemukseni näistä muualta kuin maalta kerätyistä superfoodeista oli melko heikot: gojimarjoja olen joskus vuosia sitten ostanut ja todennut niiden maistuvan ihan pahvilta ja kaikki muut tuotteet olivatkin täysin uusia tuttavuuksia. Kilpailureseptissä piti käyttää vähintään kahta saatua tuotetta, mutta itse onnistuin lopulta käyttämään kaikkia neljää. Jälkiviisas on helppo olla, kolmella olisi saattanut tulla parempi lopputulos. 

20 pientä lettua

kaakaonibs-lettuset
1 prk kermaviiliä
2 luomukananmunaa
1 dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaonibsejä
0,75 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
½ tl kalaharin suolaa
2 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä
paistamiseen kylmäpuristettua kookosöljyä

gojimarjahilloke
1 dl gojimarjoja
2 dl omenatäysmehua
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Vatkaa kermaviili ja kananmunat sekaisin, lisää suola, sokerit, vehnäjauhot ja kaakaonibsit. Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja lisää joukkoon sulatettu kookosöljy. Anna taikinan turvota puolisen tuntia. Kuumenna pieni lettupannu ja laita jokaiseen syvennykseen pienen pieni nokare kookosöljyä. Laita syvennykseen yksi ruokalusikallinen taikinaa ja paista lettuset kauniin ruskeiksi. Pidä lettuset kuumana ennen tarjoilua folion alla. Tarjoile lettuset gojimarjahillokkeen kanssa.

Pilko gojimarjat pieneksi silpuksi ja laita kattilaan muiden hilloainesten kanssa. Keitä miedolla lämmöllä kymmenisen minuuttia, eli kunnes hilloke on keittynyt kokoon siirappimaiseksi. Jäähdytä hilloke ennen tarjoilua.

Sen kummemmin en osaa mausta sanoa, sillä nämä kokkaillessani olin kamalassa flunssassa ja makuaisti oli suurimmaksi osaksi kadonnut. Maistelussa avustanut ystäväni totesi, että maistuu liikaa kookokselle (hän ei välitä kookoksen mausta yhtään) ja kaakaonibsien maku kummastutti - ehkä odotus oli enemmän kaakao- tai suklaamainen. Hilloke oli sopivan vaniljaista ja maistui hyvältä myös turkkilaisen jogurtin seassa, väri on upean punaoranssi ja vahva. Jos haluaa pelata varman päälle lettujen kanssa, niin kaakaonibsien määrää voi vähentää tai jättää vaikka kokonaan poiskin. Gojihilloketta suosittelen kokeilemaan, jos gojit sellaisenaan eivät maistu tai niitä on kaapissa iso satsi. Ihan vinkeä kokemus tämä superfood-kokkailu!

Hilloke näyttää taatelihillolta, makukin on yllättävän samankaltainen
Kaakaonibsit olivat jänniä koostumukseltaan, ei kovia eikä pehmeitäkään, mutta hajosivat nopeasti purtaessa. Makua en osaa sen kummemmin kuvailla, ei ne rouhitut kaakaopavut maistuneet kaakaolta, suklaalta tai sellaiselta kuin olisi ehkä odottanut. Kalaharin suolassa oli vahva ja puhdas suolan maku, raekoko normaalia hienoa suolaa suurempi. Gojimarjat eivät maistuneet pahvilta, vaan lähinnä ehkä juuri taatelilta. Varsinkin pilkottuna ja keitettynä marjat näyttivät aivan taateleilta, väri kauniin punainen. Kookosöljyssä maistui yllättävän vähän kookos, se jähmettyy alle 25 asteen lämmössä ja sulaa äärimmäisen nopeasti. Kookosöljyä kuulemma voi käyttää niin ihonhoitoon, ruoanlaittoon kuin esim. hiustenhoitoon. Sangen monikäyttöinen tuote siis! 

Cocovin lähettämä paketti sisälsi kylmäpuristettua kookosöljyä, gojimarjoja, kaakaonibsejä ja Kalaharin suolaa
Oma mielipiteeni superfoodeista on vähän ristiriitainen. Miksi rahdata toiselta puolelta maailmaa kilohinnaltaan melko kalliita marjoja Suomeen, joka on tunnettu puhtaista luonnonantimistaan ja runsaista marjasadoista. Luonnosta saa paljon superfoodeja tumpelokin keräilijä, riittää kun tunnistaa vaikkapa mustikan, karpalon, puolukan ja nokkosen. Kaakaonibsit vaatinevat hieman totuttelua ja gojimarjoja voisi blendata smoothieen. Kookosöljyn käytöstä pitää lukea lisää, mutta ehkä ihan hirveästi sitä ei tule käytettyä keittiön puolella. Mielenkiintoinen kokemus päästä tutustumaan superfoodeihin, joita tuskin olisi tullut muuten hankittua. Onko teillä lukijoilla kokemusta superfoodeista tai miten käytätte itse superfoodeja? Ostatteko esimerkiksi kuvan tuotteita tai spirulinaa vai luotatteko kotimaisiin luonnonantimiin?

4 kommenttia:

  1. Kookosöljyä on tullut jonkin verran käytettyä, mutta siihen se jääkin. Kookosöljyllä esim.hoidettiin kuntoon tyttären ihoa, joten ruuanlaitossa en ole sitä niinkään käyttänyt.

    VastaaPoista
  2. Eikös olekin niin, ettei gojimarjan väitettyä tehoa ole pystytty vakuuttavasti todistamaan? Mieluummin suomalaiset mustaherukat ja karpalot yms. :)

    VastaaPoista
  3. Kookosöliy on loistavaa raakakakkuun taikka voin tilalle juustokakkuun :)

    VastaaPoista
  4. minä oon nyt niitä (superfoodeja) tässä kokeillut jonkin verran ja joistakin tykkään ja joistakin en oikeen vielä ole varma:)

    VastaaPoista