31.7.2012

Cebicin liekkiletut


Liekitetyt appelsiiniset letut alá Cebic


Kaikki kaverit tuntuivat hehkuttavan samaan aikaan paistaneensa muurikkalettuja tai tavallisia lettuja. Noin viikon kestin kunnes lopulta oli itsekin tehtävä pieni lettutaikina. Pienestä taikinasta jäi lettuja yli, joten seuraavana päivänä varioin niistä crepes suzetteja, eli liekitettyjä appelsiinikreppejä. Liekittäminen on jäänyt liian harvalle keittiössäni, joten jospa jatkossa hieman useammin tulisi tehtyä sitäkin. Taikinaan käytin omien kanojen munia, jotka toivat taikinaan erittäin keltaisen värin. Nyt kolmena kesänä kun on omien kanojen munia päässyt syömään, niin mitkään kauppamunat eivät enää maistu kyllä yhtään miltään, värikään ei ole yhtään sama. Jos vaan jollakin on mahdollisuus ottaa helppohoitoisia hyötylemmikkejä, niin suosittelen kyllä!

4 annosta

4 ohutta lettua
4 rkl appelsiinimarmeladia
50 g voita
½ dl muscovado-sokeria (tai tavallista)
2 dl appelsiinituoremehua (tai monihedelmämehua)
2-4 cl cointreau-likööriä
turkkilaista jogurttia

Paista ohuet letut esim. tällä ohjeella tai käytä ylijäämälettuja, kuten minä. Levitä jäähtyneelle letulle ruokalusikallinen marmeladia ja taita lettu kahtia, taita vielä kertaalleen puoliksi jolloin saat kolmion mallisen lettukäärön. Tee lopuille letuille samalla tavalla. Sulata voi pannulla ja lisää sokeri sulamaan pannulle, keitä hetki hiljalleen kuplien ja lisää varovasti mehu pannulle. Keitä hetki ja lisää pannulle letut kuumentumaan. Anna lettujen muhia karamellissa viitisen minuuttia ja lisää pannuun likööri. Liekitä letut varovasti tikulla sytyttäen, älä liekitä liesituulettimen alla ja pidä kantta lähellä kaiken varalta. Tarjoile letut pannussa olevan kastikkeen ja jogurttinokareen kera.

Ihan mielettömän hyviä! Tässä innoittajana oli jälkkäriklassikko crepes suzette, eli appelsiiniset liekitetyt krepit, joita olen aiemminkin varioinut. Lapsillekin lettuja voi tarjota, sillä alkoholi haihtuu pois ja vain aromi jää jäljelle. Miulla ei ollut appelsiinimehua, mutta marli vital -monihedelmävitamiinimehu toimi oikein mukavasti tässä. Laitoin likööriä vain pienen tirauksen (alle 2cl) sellaisesta minibaarikaappikokoisesta pullosta, mutta paremman lopputuloksen saa käyttämällä sitä ohjeessa olevan määrän :) Liekittämistä voisi muutenkin harrastaa kotona, onhan se näyttävää ja tuo ihanaa makua niin pihveille, kastikkeisiin kuin lettuihinkin.


2 kommenttia:

  1. jenkeissä kanat ilmeiseti tällä hetkellä suosittuja lemmikkejä. Saa nähdä kuuluuko suomessa kohta takapihoilta kot kot. Isäni tädillä oli lehmien lisäksi kanoja kunnes jäi eläkkeelle ja kyllä ne munat olivat ihan eri luokkaa kuin kaupan.

    VastaaPoista
  2. Kanat on jo jossain määrin ilmiö Suomessakin, jopa kaupunkilemmikkeinä. Ihan hauskaa kyllä, mukavia otuksia ovat ja kananmunat ovat todella hyviä. Meillä saavat maalla juosta pitkin pihoja vapaasti, nokkia maasta mitä löytyy ja saavat kunnon ruokaa. Ja onkin sitten keltaiset keltuaiset! Onneksi sain tällä viikolla kuulla, että niille on löytynyt uusi koti, jonne ne kiikutetaan lämpötilan liiaksi laskettua. Meillä ei ole maalla mahdollisuutta pitää niitä talvea, kun ei ole talvilämmintä kotia ja toisaalta perheeni asuu kaupungissa talvet.

    VastaaPoista