15.12.2014

Joulutortut

Mureat joulutortut
Jo vuosikausia olen tehnyt tortut ystäväni Terhin blogin reseptillä. Tortuista tulee ihanan makuisia ja lehteviä, varsinkin jos jaksaa kaulata taikinan useampaan otteeseen kerroksittain. Ja taikina on jo paistamattakin maukasta, sillä se on "vanhan ajan taikina", vähän paremmista aineksista tehty kuin tavalliset voi- tai rahkavoitaikinat. Kieltämättä joulutorttujen maku muistuttaa mummolasta... Kun näitä torttuja on syönyt, maistuvat kaikki kaupan taikinat melko mauttomilta sen jälkeen. Onneksi taikina on helppo ja nopea valmistaa, eikä se säikähdä pakastustakaan. Joten kannattaa kokeilla itse! Olen tehnyt tästä taikinasta myös pasteijoita, joten taikina soveltuu hyvin myös suolaiseen leivontaan.

3 dl kuohukermaa
6½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
250 g voita
1 rkl konjakkia (tai *Jaloviinaa)

mieleistä paistonkestävää marmeladia täytteeksi
kananmunaa voiteluun
tomusokeria koristeluun

Vaahdota kuohukerma. Nypi voi, leivinjauhe ja vehnäjauhot keskenään murumaiseksi seokseksi. Lisää joukkoon konjakki ja nostele joukkoon kermavaahto. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, vältä liikaa vaivaamista. Anna levätä jääkaapissa vähintään pari tuntia tai yön yli, voit myös pakastaa taikinan. Kaulitse taikina maksimissaan sentin paksuiseksi, leikkaa taikinapyörällä tasakokoisiksi neliöiksi ja siitä mieleiseksi tortuiksi, kuten tähtitortuiksi, enkeleiksi tai kukiksi. Täytä keskusta mieleisellä marmeladilla ja voitele tortut kananmunalla. Paista 200-asteisessa uunissa, kunnes tortut ovat saaneet hieman väriä. Sihtaa jäähtyneiden torttujen pinnalle tomusokeria juuri ennen tarjoilua.

Ihania! Tortuista tulee todella mureita, eivätkä ne murustu kuten teolliset tortut. Meillä täytteeksi laitetaan yleensä vadelmamarmeladia tai jotain muuta hedelmä- tai marjamarmeladia, joskus sipaisen pohjalle tuorejuustoa, vaniljakreemiä tai maustettua rahkaa tuomaan mehevyyttä ja makua. Vuosikausia sitten tein Sanomalehti Karjalaisen joulunumeroon torttuja, jotka täytin tiramisurahkalla ja vattumarmeladilla, pursotin molemmat täytteet suorakaiteen mallisiksi torttuviinereiksi. Usein teen myös kukkakuvioisia torttuja, mutta siinä on sen verran monta työvaihetta tähtitorttuihin verrattuna, että helpommalla pääsee vanhaan tyyliin... 

Tortuista voi tehdä haluamansa kokoisia
Taikina on helppo kaulita levyksi, tarvitsee korkeintaan ripauksen estämään tarttumista. Minä tein aika pieniä torttuja, sillä mielestäni taikinaa ei saa olla liikaa verrattuna marmeladiin ja mikään ei ole niin ikävää, kuin kuiva torttu! Kaupan torttutaikinalevystä saa helposti kolme isoa torttua tai kahdeksan minitorttua. Kahdeksan minitorttua saa leikkaamalla isot neliöt vielä neljään osaan ja kolme torttua tulee, kun kaulitsee taikinaa pituussuunnassa ohuemmaksi ja pidemmäksi.

Tortut täytetään mieleisellä marmeladilla
Perinteiset tähtitortut ovat mielestäni ehkä niitä kaikkein kauneimpia torttuja. Ripsuttelin pullasudilla vielä kevyesti ylimääräiset jauhot pois torttujen pinnalta ennen täyttämistä. Meillä tortut täytetään yleensä vadelmamarmeladilla, sillä luumutortut ei oikein maistu oikein minulle ja muillekaan. Mutta joka joulun alla tulee syötyä vähintään yksi luumutorttukin, ihan vain perinteiden vuoksi :)

10 kommenttia:

  1. Kiitos ohjeesta, kokeiluun menee. nimim. kaupan kariseviin torttuihin kyllästynyt

    VastaaPoista
  2. Ollos hyvä! Kerrohan sitten, mitä tykkäsit :)

    VastaaPoista
  3. Mutta mites se kauliminen tehdään..? Taitetaan kalittu levy puoliksi ja taas kaulitaan isoksi levyksi ja taas taitetaan se puolikas siihe päälle? Kuinka monta "taittamista" on hyvä ja tuleeko sinne "aukeaman" sisään jotain (voita?) Ennen ku taitetaan ja kaulitaan? :)

    VastaaPoista
  4. Sen voi kaulita ihan suoraan levyksi ja leikata paloiksi, tuossa kuvan tortuissa se on tehty niin. Jos haluaa nähdä enemmän vaivaa, niin kaulitaan isoksi levyksi, taitellaan neliöksi ja annetaan levätä hetki kylmässä. Tuo kaulinta-taittelu-jäähdytys toistetaan 3-4 kertaa. Voita ei tarvii laittaa väliin ollenkaan. Mutta tuo taikina on hyvää ja lehtevää ilman tuota ylimääräistä säätöäkin, en itse jaksa nähdä turhaa vaivaa :P

    VastaaPoista
  5. Viime tai toissa jouluna oli Karjalaisessa sinun (?) ohje tiramisurahkan (?) ja jonkun hillon kanssa tehdyistä tortuista... Olivat ihan huippu hyviä, nyt en löydä ohjetta mistään :( Oliko siinä jotain kikkaa vai ihanko rahka kesti ilman munaa tms siinä tortun päällä?

    VastaaPoista
  6. Siehän muistat hyvin, joku vuosi sitten tosiaan oli miun tortut ja pasteijat lehdessä. Juu tiramisurahkaa ja vattumarmeladia. Nuo makurahkat on sellaisia valmiiksi, ettei niihin uunia varten tarvitse sekoittaa lainkaan kananmunaa. Tosi näppärä siis käyttää :) Ohje on vanhassa blogissa (ilman kuvaa), mutta ei siinä ollut muuta kuin rahka alle, paistonkestävä marmeladi päälle. Paisto normaalisti.

    VastaaPoista
  7. Kokeiltu on. Eikä paluuta kaupan torttutaikinalevyihin enää ole, nämä ovat todella hyviä! Yksi taikinasatsi on pakkasessa, leivoin siitä eilen koetortut, toinen taikina parhaillaan lepää jääkaapissa. Helppo taikina käsitellä ja todella hyvä rakenne valmiissa tortuissa. Yhtään en käännellyt, vaan kaulin kylmässä levänneen taikinan suoraan tortuiksi. Teen perinteisten lisäksi muutaman lakkahillotäytteisen puolikuutortun isälleni, jonka mielestä vain ko. torttua voi kutsua joulutortuksi.

    VastaaPoista
  8. Mukava kuulla, että onnistui! Pääsin ite vasta hetki sitten töistä, niin meillä tämä joulu menee valmistaikinalla :( pitääpä tehdä noita umpitorttuja lakkahillolla, sitä on vielä paljon kaapissa. Kiitos vinkistä! Ja hyvää joulua :)

    VastaaPoista
  9. Tämä on paras tortturesepti koskaan! Jo yli 70 vuotta sitten äitinikin leipoi tortut tällä reseptillä. Nyyteiksi leivottuna saa tortuista vielä maittavammat. Olen itse tehnyt myös jauheliha-muna-riisi piirakkaa pellillä paistettuna. Kauli pohja, täytteet väliin ja kaulittu kansi päälle.

    VastaaPoista
  10. Tämä on paras tortturesepti koskaan! Jo yli 70 vuotta sitten äitinikin leipoi tortut tällä reseptillä. Nyyteiksi leivottuna saa tortuista vielä maittavammat. Olen itse tehnyt myös jauheliha-muna-riisi piirakkaa pellillä paistettuna. Kauli pohja, täytteet väliin ja kaulittu kansi päälle.

    VastaaPoista