16.12.2014

Lanttulaatikko

Lanttulaatikko
Jouluruoista oma ehdoton suosikkini on lanttulaatikko, ollut ihan lapsuudesta asti! Maalla oli mummon tekemää lanttulaatikkoa tarjolla ja sitä tulikin lusikoitua suurella mielihyvällä suuhun. Sitten kun aloin kiinnostua itse ruoasta, rupesin tekemään laatikotkin itse. Nykyään olen tullut sen verran mukavuudenhaluiseksi ja kiireiseksi, että käytän kaupasta saatavia valmiita juuressoseita laatikkojen pohjaksi. Näin vältyn entuudestaan tiukoissa aikatauluissa isolta kuorinta-, paloittelu ja keittelyoperaatiolta. Olen hukannut kaikki uudemmat lanttulaatikon kuvat, joten tämä otos on vuodelta 2009 - vaihdetaan viimeistään joulun jälkeen tuoreempaan!

2 x 0,85l vuokaa

1 kg kypsää lanttusosetta
2 dl kuohukermaa
1 dl korppujauhoja
2 kananmunaa
5 rkl tummaa siirappia (tai maun mukaan)
suolaa
maustepippuria
muskottipähkinää
pinnalle korppujauhoja ja voinokareita

Kuori, paloittele ja keitä kilon lanttu suolalla maustetussa vedessä kypsäksi ja soseuta se tai käytä kaupan valmista lanttusosetta. Sekoita korppujauhot kermaan ja sekoita turvottuaan lanttusoseen joukkoon. Lisää kananmunat ja sopivasti siirappia seokseen. Mausta hyvin, lanttusoseessa saa olla reilusti suolaa ja makua. Tarkista maku, lisää tarvittaessa mausteita. Kaada seos vuokiin, ripottele pinnalle korppujauhetta ja kuvioi lanttulaatikoiden pinta pienellä lusikalla. Annostele pieniä voinokareita koko komeuden päälle ja paista 175 asteessa kullanruskeaksi, eli noin tunnin ajan. Mikäli paistat laatikot hyvissä ajoin ennen tarjoilua ja mahdollisesti pakastat ne, mehevöitä laatikko muutamalla voinokareella ja pienellä kermalorauksella, kuumenna uunissa. 

Herkullista! Tällä ohjeella teen aina lanttulaatikot, sillä tämä on sopivan pieni satsi meidän joulupöytään (5 henkilöä) eikä laatikoita tarvitse syödä juhannukseen asti itkua tuhertaen. Tykkään maustaa lanttulootan reilulla siirapilla ja maustepippuriakin saa olla runsaasti, mutta muskottipähkinän kanssa saa olla varoinen, ettei se rupea hallitsemaan liikaa makuja. Jännää, että muskottipähkinää ei tule käytettyä kuin joululaatikoissa... 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti