7.1.2014

Kukkakaalikeitto

Samettinen kukkakaalikeitto ja pekonia
Loppukesästä sosiaalisessa mediassa kuhistiin viikkotolkulla samettisen pehmeästä kukkakaalikeitosta, joka kruunataan rapealla pekonilla. Tällä kertaa olin jopa kohtuullisen ajoissa kokeilemassa kohuttua ruokaa ja tein tätä jo syksyllä, mutta bloggaaminen asiasta on sitten taas jo eri juttu - se taas venähti, kuten monen muunkin reseptin julkaisulle on valitettavasti päässyt käymään. Tykkään pehmeistä ja paksuista sosekeitoista, mutta makkara- ja lihakeittoja keittiössäni ei ole nähty, joten kukkakaalikeitto sopii hyvin miulle. Hyväähän tämä oli, mutta ei ihan niin loistavaa, mitä isosta myllytyksestä päätellen olisi voinut odottaa. Maukas ja nopea ruoka, maistamisen arvoinen joka tapauksessa.

4 annosta

5 dl vettä
½ pkt paprika-koskenlaskijaa
1 pienehkö kukkakaali
2 dl kuohukermaa
suolaa
mustapippuria
1 pkt pekonia

Laita kattilaan vesi ja sulatejuusto, kiehauta ja lisää paloitellut kukkakaalinnuput mukaan. Keitä nuput kypsäksi miedolla lämmöllä, soseuta blenderissä tai sauvasekoittimella ja lisää kerma. Kiehauta ja maista, lisää tarvittaessa mausteita. Paahda pekoni rapeaksi ja ripottele annosten pinnalle juuri ennen tarjoilua. Tarjoa lisänä hyvää leipää. Jos pekoni ei uppoa, korvaa se paistetulla halloumilla tai vaikka salsalla.

Pehmeää ja hyvää, näppärää perusruokaa. Sopisi varmasti hyvin vaikkapa juhlavan illallisen alkupalaksikin cappucino-kupista tarjottuna. Kukkakaalia tulee syötyä lähinnä kausiluontoisesti, vaikka sitä pitäisi ihan ehdottomasti käyttää enemmän kokatessa. Kukkakaalipyre tai -muussikin on hyvää. Ja kukkakaaligratiini, ah! Koskenlaskijaa tulee erittäin harvoin käytettyä, nyt sitä perinteistä on sattumien ansiosta kaksi pakettia jääkaapissani. Lienee edessä siis sosekeittopäivät. Kiitos Avelle reseptistä!

3 kommenttia:

  1. Meillä vanha tuttavuus, kermaa vain loraus, mustaa koskenlaskijaa ja pekoni korvattu kylmäsavulohella joka lisätään lopussa suikaloituna, ei vaadi montaa minuuttia kypsyäkseen. Suolaa ei tarvitse lisätä ollenkaan ;)

    VastaaPoista
  2. Täytyy myöntää,etten tätä ennen ollut törmännyt tähän reseptiin blogeissa. Mutta hyvä kun löysin sen edes nyt. Ehdottomasti kokeiltava :)

    VastaaPoista
  3. Itse pidän kukkakaalista mieluiten raakana.

    VastaaPoista