9.1.2014

Broilerisalaatti

Paahdettua leipää ja broilerisalaattia
Joskus jo alkusyksystä tuli tehtyä broilerisalaattia ja vaikkei ruoka varsinaisesti ulkonäöllään hurmaa, vie se kuitenkin kielen mennessään. Rakastan yksinkertaista vinegrettiä ja valkosipulilla maustettua broileria, joten ne olivat tässäkin pääroolissa. 

2 annosta

1 rs broilerinfilesuikaleita naturell
1 sipuli
1-2 valkosipulinkynttä
voinokare
suolaa
mustapippuria

1 tl hunajasinappia
1 rkl balsamicoa
3 rkl rypsiöljyä
2 tl siirappia
ripaus suolaa
hippunen mustapippuria

salaattisekoitusta
kirsikkatomaatteja
kurkkua
ranskankermaa kastikkeeksi
2 paahdettua leipää

Vispaa kaikki kastikkeen ainekset pienessä kulhossa hyvin sekaisin tai ravista ainekset pienessä lasipurkissa. Maista ja mausta tarvittaessa lisää, kastiketta voi ohentaa öljytilkalla jos sinappi tukevoittaa sitä liikaa. Anna maustua jääkaapissa tarjoiluun asti. Ota kanasuikaleet huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen ruoan valmistamista. Paahda broilereihin nätti väri pannulla voinokareessa ja lisää joukkoon kypsymään myös viipaloitu sipuli sekä raastettu valkosipuli. Anna kuullottua ja mausta suolalla ja kunnon rouhaisulla pippuria ja anna hautua hetki. Paista toisella pannulla voissa tangoiksi leikatusta leivästä krutongintapaiset ja kasaa lautaselle salaatti. Ripottele pinnalle broileri-sipuliseosta ja asettele lautasen reunalle leipätangot, mausta vinegretillä ja ranskankermalla.

Herkullista! Tuo vinegretti yhdistettynä valkosipuliseen broileriin on ihan älyttömän hyvää. Yleensä suunnilleen tuollaisella reseptillä tulee tehtyä nopea kastike salaatille ja joka kerta voi hieman muuttaa maustamistapaa tai ainesten suhteita, itse tykkään kirpakasta ja etikkaisesta. Ja kastiketta on helppo tehdä kerralla isompikin määrä ja se säilyy hyvin jääkaapissa. Salaattiin toiseksi kastikkeeksi sopisi hyvin myös ihana tzatziki. 

3 kommenttia:

  1. Nyt maistuukin raikas salaatti juhlakauden jälkeen!

    VastaaPoista
  2. Täytyypä kokeilla, kiitos :)

    VastaaPoista
  3. Vilkaisepas cebic uusinta kommenttia maailman parhaassa banaanikakussa. Ohjeessasi on mittavirhe. Olet kopioinut kahvikupilliset suoraan desilitroiksi. Korjaapas ennen kuin kovin moni ehtii tehdä lässähtävän kakun.

    VastaaPoista