5.1.2014

Broileria ja pastaa kermaisessa tomaattikastikkeessa

Kermaiseen tomaattikastikkeeseen upotettua pastaa ja broilerinfilettä
Kerrostalossa asuvana sitä joskus miettii, mitä naapureissa kokkaillaan, kun rappukäytävään tulvii ihanaa tuoksua. Tällä kertaa mie toivoin, että tuoksu keittiöstäni leviää myöskin puolestaan käytävään ja saa naapurit hyvälle tuulelle. Bongasin nimittäin Facebookissa herkullisen kuvan kanapastasta ja pakkohan se oli Terhiltä kysellä vinkit ihan tuoreeltaan, sillä tarkoitukseni oli kokkailla pakastimesta löytyneistä broilerin fileistä ruokaa. Nyt on jo Terhin keittiössäkin julkaistu hänen kuvaansa liittynyt resepti, mutta tähän alla olevaan omaan versiooni päädyin Terhin kanssa käydyn viestittelyn perusteella - hauska huomata, että raaka-aineiden ja summittaisen ohjeistuksen mukaan pystyy päätymään lähestulkoon samanlaiseen lopputulokseen, vaikka tämä miun tekemäni ei niin herkulliselta kuvassa näytäkään... :) Itse ruoka, se oli yksi parhaista maistamistani kanapastoista ikinä! Pieni vichy-jippo valmistuksessa takasi mehevän ja herkullisen lopputuloksen ja ihana tuoksu täytti koko kodin. Suosittelen kokeilemaan tuota haudutusmenetelmää, ei nimittäin ole kanaruoat enää entisellään sen jälkeen! Herkullista!

1 rs/3-4 kpl broilerin rintafileitä
voinokare
suolaa
mustapippuria
n. 3 dl vichyvettä (kuplavettä, siideriä, omenamehua, vettä...)
2 dl paseerattua tomaattia
2 dl kuohukermaa
1 rkl soijakastiketta
3 rkl sitruunan mehua
2 valkosipulinkynttä
1 rkl kuivattua basilikaa (kun ei ollut tuoretta)
1 kanaliemikuutio
tarjoiluun parmesaania höylättynä ja basilikaa

Ota broilerit lämpeämään n. 30 minuuttia ennen kokkailua. Sulata pannulla nokare voita ja paista broilereihin nätti pinta, mausta fileet suolalla ja pippurilla. Lorauta pannuun muutama desiä vichyä ja hauduttele miedolla lämmöllä broilerit kannen alla kypsäksi. Mikäli neste uhkaa haihtua kokonaan, lisää sitä tarpeen mukaan pannulle - kun fileet ovat kypsät, pannussa pitäisi olla hyvä loraus lientä kastikepohjaksi. Nosta fileet pois pannusta, kaada pannulle paistoliemen jatkoksi paseerattu tomaattikastike ja kerma. Raasta joukkoon myös valkosipulinkynnet ja lisää loraus soijaa ja sitruunaa sekä kunnon tupsaus kuivattua basilikaa. Jos käytät tuorebasilikaa, lisää se vasta hauduttamisen loppuvaiheessa kastikkeen joukkoon. Anna kuplia kunnolla hetki, että kastike saostuu. Keitä kuppimainen pasta, kuten käyttämäni simpukkapasta, sillä välin al denteksi. Pastan on hyvä olla muodoltaan sellaista, että se kerää tehokkaasti ihanan kastikkeen sisäänsä. Valuta pasta huolellisesti ja kumoa kastikkeen joukkoon, lisää myös kypsät fileet pannulle ja sekoittele hetki, että maut tasaantuvat. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa mausteita. Höylää parmesaania annosten pinnalle ja koristele basilikalla, tarjoile välittömästi. 

Kuten ylhäällä jo mainitsin, yksi parhaista kanapastoista ikinä! Ehkäpä jopa ylipäänsä kanaruoista. Kastike oli jo alkuvaiheessa niin hyvää, että sitä tuli maisteltua vähän tarpeettoman paljon makuja loppuunsa viilatessa... Pehmeää, aromikasta ja maukasta, ihana valkosipulinen maku ja mikä hassuinta, täysin ilman sipulia, jota tuppaan tunkemaan vähän jokaiseen ruokaan. Vaan voisihan sen sipulinkin siihen halutessaan pikkusilppuna lisätä. Pastan sain testattavasti Saclalta loppuvuodesta ja kylläpä se sopi oivasti tähän ruokaan, pienehkö simpukan mallinen pasta keräsi kastikkeen hyvin sisälleen ja tietysti tuo muutenkin vaihtelua niihin tavallisimpiin pastamuotoihin verrattuna. Broilerin tulen varmasti jatkossakin kypsentämään näin, sillä lopputulos oli enemmän kuin täydellinen, ihanan mehevä ja kaukana siitä perinteisestä kälmeästä kanasta, jota itsekin on joskus onnistunut väsäämään. En yhtään ihmettele, että Terhin perheessä broileri valmistetaan juuri tällä tavalla, että kiitos vaan vinkistä ja inspiraatiosta!

5 kommenttia:

  1. Kiitos Hanna! Tämä valmistustapa on ollut käytössä jo kymmenisen vuotta, ainakin...en edes muista mistä sen hoksasin.
    Blogissa jaoin idean jo vuonna 2006 ja vinkannut senkin jälkeen vaan niin ne ideat/ajatukset tupsahtaa pintaan vaan jossain vaiheessa ja kiitos sinulle nosteesta! Broisku vaan on niin hyvää haudutetttuna, forget ne kengät pohjat! Aivan ihanaa niin semmosenaan, kastikkeissa, viipaloituna tortillalettujen välillä, pitaleivissä....you name it! Ja tosiaan, pikkumies ei söisi muuta enää.

    Ja loppupeleissä niin superhelppoa. Pinnat kiinni, mausteet ja nestettä. Nestettä täytyy tarkkailla toki ettei pääse loppumaan mutta tulee siinä itsekseen nuo fileet kun tekee samalla lisäkkeet.

    Ihanaa uutta vuotta! Toivottavasti nähdään :D

    VastaaPoista
  2. Mihin tuo ohjeessa oleva kanaliemikuutio tulee?

    VastaaPoista
  3. Fiina,
    ohhoh, hyvä kun huomasit! Kanaliemikuutio laitetaan pastan keitinveteen :)

    VastaaPoista
  4. Nonni!!! Mä en huomannu lukee näitä kahta viimestä kommenttia..laiton ton kanaliemikuution siihen kastikkeeseen ja koko kastike meni pilalle. Maistu ihan kamalalta siis..xD

    VastaaPoista
  5. Kiitos tästä ohjeesta, oli ihan paras kanakastike mitä olen koskaan tehnyt. Mulla ei ollut sitruunaa joten käytin limeä ja raastin vielä kuortakin vähän mukaan ja lisäsin myös pakastettua sitruunatimjamia

    VastaaPoista