27.5.2013

Perunarieskat ja munavoi

Hävikistä herkuksi: nopeat lämpimäiset iltapalaksi
Yleensä kun teen perunamuussia, teen sitä tarkoituksella hieman enemmän. Perunamuussin jämät nimittäin pyöräyttää muutamassa minuutissa lämpimäisiksi vaikkapa iltapalaksi tai keittoruoan kylkeen. Ohjekin on maailman helpoin ja lopputuloksena on takuulla maistuvia pieniä rieskoja! Päälle sopii parhaiten mielestäni munavoi, mutta eipä rieska pelkää juustoa, kinkkua, kurkkua tai tomaattiakaan. Parhaita nämä ovat juuri uunista tulleina, eikä pienestä muussimäärästä onneksi paljoa tulekaan kerralla.

perunarieskat 6 kpl
2 dl perunamuussia
2 dl vehnäjauhoja
tilkka rypsiöljyä
ripaus suolaa

munavoi
2 kananmunaa
50 g voita
suolaa

Laita jäähtynyt jämäperunamuussi pieneen kulhoon, mittaa perään saman verran vehnäjauhoja ja ripauta joukkoon myös vähän suolaa. Sekoita tasaiseksi taikinaksi, lorauta joukkoon vähän öljyä. Taputtele taikinasta pieniä ohkaisia kakkaroita jauhotetuin käsin pellille. Pistele rieskoihin reikiä haarukalla. Paista 225 asteisessa uunissa kauniin kullanruskeiksi. Tarjoile munavoin kanssa.

Keitä kananmunat, sellainen kuusi minuuttia riittää. Keltuaiset saavat jäädä pehmeiksi ja jopa hieman valuviksi. Kuori kananmunat ja hienonna ne pienessä kipossa haarukalla, lisää joukkoon voi ja sekoita tasaiseksi. Mausta reilulla suolalla. Anna maustua hetki kylmässä ennen tarjoilua.

Perunarieskat on kyllä hyviä! Tulee mieleen lapsuus ja isot perunamuussikattilat, tieto siitä että seuraavana päivänä lopusta muussista taputellaan kakkaroita uuniin. Suolaa saa olla niin muussissa kuin munavoissakin, tai muuten ei maistu miltään. Vähän niinkuin riisipuurokin, karmeaa suolattomana.

Perinteisiä herkkuja!

2 kommenttia:

  1. nam,kyllä hyvännäköisiä ja rupesi itselläkin tekemään mieli perunarieskoaj ja munavoita,testaukseen :D

    VastaaPoista
  2. Joko kerkesit kokeilla? Rieskat on kyllä niin hyviä, että vois melkein viikottain niitä tehdä :)

    VastaaPoista