2.10.2024

Vuohenjuustorisotto

Vuohenjuustoa löytyy tästä risotosta niin tuorejuustotyyppisenä itse risotosta kuin paistettuina kiekkoina annoksen päältä. Ihanaa!

Joka syksy minut valtaa hirmuinen vuohenjuuston ja punajuuren himo ja usein yhdistänkin nämä kaksi asiaa. Tällä kertaa kuitenkin vuohenjuusto houkutteli niin paljon, että sen piti päästä annoksen tähdeksi aivan yksinään. Ruokasuunnittelua helpotti myös se, että jääkaapissa oli avattu proseccopullo, joka käy aivan hyvin myös risoton valmistamiseen - ei siis tarvitse aina käyttää valkoviiniä! Niinpä kauppareissulta nappasin mukaani timjamiruukun, purkillisen vuohenjuustoa ja pikkupötkön kittipintaista juustoa. Olisi taas pitänyt olla fiksu ja ostaa suosiolla se iso, paksu vuohenjuustomöhkäle. Siitä saa kauniimmat kiekot annoksen päälle, mutta siinä on myös rutkasti enemmän makua kuin näissä ohuemmissa pötköissä. Harmi vain, että pakkauskoko on niissä sen verran suuri, että aina pitäisi olla useampi juttu mielessä, mihin kokonainen iso pötkö vuohenjuustoa käyttää. Mutta, lopputuloksena oli ihanan makuinen risotto ja proseccokin hupeni jo alle puolen pullon kokkailun ansiosta. Jos et pidä vuohenjuustosta, kokeile vaikka sitruunarisottoa. Vuohenjuuston ystävien kannattaa puolestaa tsekata myös nämä arkistojen aarteet: vuohenjuusto-kermaperunat, vuohenjuusto-kirsikkatomaattipasta ja punajuurta kolmella tapaa, jossa vuohenjuusto löytyy ihanan kreemin muodossa.

4-6 annosta

3 shalottisipulia
3 valkosipulinkynttä
muutama tuore timjaminoksa
reilu loraus oliiviöljyä
3 dl risottoriisiä (arborio)
2 dl proseccoa tai valkoviiniä
1 l vettä
1 ½ kasvisliemikuutiota
mustapippuria
suolaa
2 rkl hunajaa
150 g pehmeää vuohenjuustoa (tuorejuustotyyppistä)

tarjoiluun
200-400 g kittipintaista vuohenjuustoa
tuoretta timjamia
hunajaa
mustapippuria

Kuori ja hienonna shalottisipulit pieneksi silpuksi, kuori ja raasta valkosipulinkynnet. Ota muutama tuore timjaminoksa ja riivi tai nypi lehdet irti, jätä odottamaan. Kuumenna kasarissa reilu loraus oliiviöljyä ja kuullota shalottisipulit. Kun sipulit ovat kuullottuneet kunnolla, lisää pannulle hetkeksi valkosipuliraaste, varo polttamasta. Mittaa pannulle risottoriisit ja kuullota, kunnes riisit ovat läpikuultavia. Kaada pannulle prosecco tai valkoviini ja anna kaiken viinin imeytyä riisiin. Kiehauta vesi ja liuota kasvisliemikuutiot siihen, pidä liemi kuumana. Kun kaikki viini on imeytynyt riisiin ja alkoholi on haihtunut, lisää kauhallinen kasvislientä risoton joukkoon ja hämmentele, kunnes se on imeytynyt riisiin. Toista, kunnes risotto on sopivan kypsää, jätä pieni purutuntuma. Lisää risottoon riivityt timjaminlehdet, ripaus suolaa ja pippuria sekä loraus juoksevaa hunajaa.

Kun risotto alkaa suunnilleen olla kypsää, kuumenna paistinpannu kuumaksi. Leikkaa vuohenjuustopötköstä muutama paksu kiekko ja paista niihin nopeasti kaunis pinta pannulla, pannulle ei tarvitse lisätä voita tai öljyä. Lisää risoton joukkoon pehmeä vuohenjuusto, hämmennä se risoton joukkoon. Jos koostumus sakenee liikaa, lisää vielä tilkka lientä. Annostele risotto lautasille, nosta päälle paistetut vuohenjuustot ja rouhi pinnalle mustapippuria. Lorauta päälle juoksevaa hunajaa ja viimeistele annos muutamalla timjaminoksalla.

Vinkki: Voit korvata prosecco-kuohuviinin myös muulla kuohuviinillä tai valkoviinillä, myös alkoholittomat viinit sopivat. Jos et halua käyttää viiniä, voit korvata sen 1 dl lime- tai sitruunamehua. Myös (alkoholiton) kuiva siideri sopii risottoon. Viinin tarkoitus on tuoda happoa ruokaan, jolloin joku happoinen elementti tilalle kannattaa lisätä onnistuneen lopputuloksen aikaansaamiseksi. Hätätapauksessa pieni tilkka makuetikkaa ajaa saman asian. Punajuuririsottoon voi käyttää myös punaviiniä. Annosten päälle kannattaa valita mieluiten paksu vuohenjuustopötkö, mutta ihan hyvä vaihtoehto on myös kuvassa näkyvä ohuempi versio. Minä paistan yleensä vuohenjuustot leivinpaperin välissä, mutta siinä pitää olla tarkkana, ettei leivinpaperi syty palamaan kuumalla pannulla. Leivinpaperi estää juuston tarttumisen pannuun ja sulamisen, jolloin sitä on helpompi käsitellä. Voit myös paahtaa vuohenjuuston pinnan kaasupolttimella.

Resepti on julkaistu 2.10.2024 ilmestyneen Karjalan Heilin ruokapalstallani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti