2.10.2015

Feta-pestopiiraset

Pienet annospalat feta-pestotäytteellä
Miksi tehdä aina perinteistä levylihapiirakkaa tai pasteijoita, kun voi tehdä avomallisia annospalojakin! Idean sain näihin pikkupiirasiin jo vuosia sitten, kun kyllästyin vääntämään perinteisiä kolmioita. Samalla täytteet pääsevät paremmin esiin, kun ne eivät jää taikinan alle piiloon. Normaalista poiketen näissä on käytetty pakastealtaan taikinaa, mutta nämä voi ehdottomasti tehdä myös omatekoisesta rahka-voitaikinasta, jonka ohje löytyy yllä olevan linkin takaa. Näiden pikkupiirasten kaveriksi sopii hyvin raikas salaatti ja sopivat hyvin vaikka illanistujaisiin.

1 lehtitaikinalevy = 4 annospalaa

1 lehtitaikinalevy
4 tl pestoa 
n. 50 g fetajuustoa
mustapippuria

Ota tarvittava määrä taikinalevyjä pellille sulamaan. Kun ne ovat sulaneet, leikkaa levyt neljään osaan. Viillä veitsellä varovasti kevyet viillot taikinan reunasta muutaman millin päähän. Levitä isolle alueelle pestoa ja murustele pinnalle fetajuustoa, rouhi pinnalle mustapippuria. Halutessasi voit voidella taikinareunat kananmunalla. Paista 225-asteisessa uunissa kullanruskeiksi, noin 10-15 minuuttia. Tarjoa lämpiminä.

Hyviä ovat! Ei murustu taikina samalla tavalla rinnuksille ja täytteet pursua ulos, kun näissä on sopivasti täytettä. Ainoa miinus tässä on vaara siitä, että lopputuloksesta tulee liian öljyinen peston ansiosta. Tilalla voi toki käyttää myös vaikka tuorejuustoa tai ranskankermaa, johon sekoittaa hieman pestoa. Ylipäänsä näihin sopii täytteeksi kaikki kaappien aarteet, kunhan vain muistaa levittää pohjalle jotain kosteutta tuovaa massaa. 

Paistamista odottavat pienet feta-pestopiiraset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti