29.10.2013

Tyrni-vaniljapannacotta

Ihanan raikas tyrni-vaniljapannacotta
Tänä vuonna vanhempieni tyrnipensaat tuottivat ennätyssadon ja tätä kirpakkaa marjaherkkua on miunkin pakastimessani useita kiloja. Osa sadostani on vielä oksineen päivineen pakastettuna, sillä kaikesta herkullisuudestaan huolimatta tyrni on melkoisen raivostuttava kerättävä piikkiensä ansiosta. Suunnitelmissa on keittää osa tyrnistä hilloksi tai hyytelöksi talven varalle, osan syön kiisselinä ja osa päätynee jossain vaiheessa kakkuihin. Nyt ensimmäisenä kuitenkin halusin yhdistää kirpeän tyrnin kermaiseen pannacottaan ja lopputuloksena olikin näyttävät ja juhlavat jälkkärit. Pannacotta on nimittäin yksi lempparijälkkäreistäni ja rakastan myös tyrnin makua, joten näiden kahden yhdistäminen ei ole muuta kuin silkkaa herkullisuutta :)

6 annosta

Vaniljapannacotta
2 dl kuohukermaa
3 dl maitoa
1 vaniljatanko
½ dl sokeria 
2 liivatelehteä

Tyrnikiille
300 g tyrnimarjoja
2½ dl vettä
3/4-1 dl sokeria
2 liivatelehteä

koristeluun tyrnimarjoja

Mittaa kerma ja maito kattilaan, lisää sokeri ja vaniljatangosta raaputetut siemenet sekä koko vaniljatanko. Keitä miedolla lämmöllä koko ajan sekoittaen noin 15 minuuttia. Laita pannacottaan tulevat liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 5 minuutiksi. Ota kattila pois liedeltä, purista liivatteista vesi pois ja lisää liivatelehdet kermaseokseen. Sekoita tasaiseksi ja jaa pannacotta kuuteen maljaan, anna jäähtyä hieman. Peitä maljat kelmulla tai foliolla ja siirrä jääkaappiin jähmettymään.

Mittaa kattilaan vesi ja tyrnimarjat. Keitä marjoja noin kymmenen minuuttia. Paseeraa marjat tiheän siivilän läpi toiseen kattilaan ja mittaa joukkoon sokeri. Kuumenna seos kiehuvaksi ja anna sokerin sulaa joukkoon. Jäähdytä liemi. Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen viideksi minuutiksi ja purista liivatteista vesi pois. Ota pieneen kuppiin tilkka tyrnilientä ja kuumenna se mikrossa kiehuvaksi. Liota joukkoon liivatteet ja sekoita tyrniseos tasaiseksi. Anna jäähtyä hetki välillä sekoitellen ja jaa tyrniliemi tasaisesti maljoihin pannacottan päälle. Laita jääkaappiin jähmettymään vähintään kolmeksi tunniksi tai kunnes myös tyrnikerros on hyytynyt. Koristele valmiit annokset juuri ennen tarjoilua tyrnimarjoilla. Herkuttele!

Täydellinen jälkiruoka! Tyrni tuo väriä ja kirpakkaa makua muuten niin pehmeään ja mietoon pannacottaan. Tämä sopisi hyvin vaikkapa juhlavan illallisenkin lopetukseksi, itse mietin jo Itsenäisyyspäivää... Osaako muuten joku kertoa, kuinka tässä voisi estää vaniljansiementen painumisen pohjalle? Pannacottan jäähtyttäminen kattilassa ja hieman hyytyneenä siirtää vasta laseihin? Olisi kiva saada vaniljaa tasaisesti massaan, eikä jäämään pelkästään pohjalle. Onneksi keittämisvaiheessa maku kuitenkin leviää tasaisesti joukkoon. Jos käytössäsi ei ole tyrnimarjoja, niin voit lusikoida pannacottan päälle nokareen kaupasta saatavaa tyrnihyytelöä tai keittää valmiista, laimennetusta tyrnimehusta (n. 3-3,5dl) kiilteen. 

Tyrni-vaniljapannacottan voi koota joko vesilaseihin tai viinilaseihin
perinteisten jälkiruokamaljojen sijaan
Kauniin annoksen saa muutaman sentin pannacottakerroksella
ja sitä ohuemmalla tyrnikerroksella
Tyrnipensas on kaunis, mutta piikikäs!

Nappaan joka aamu pakastimesta shottilasillisen (4cl) verran jäisiä tyrnejä syötäväksi, niin tuleepa heti aamusta nautittua kunnon c-vitamiinipommi. Olen työntänyt tyrnejä niin kiisseliin, turkkilaisen jogurtin päälle, erilaisiin smoothie-juomiin, "jääpaloiksi" veden joukkoon ja napsinut sellaisenaan. 


Näin hurjaa satoa tuottivat pensaat!

Kuten alussa mainitsin, tänä vuonna oli ennätysmäinen sato tyrnissä! Oksat oikein notkuivat oranssina ja satoa tuli jo yhdestä oksasta ihan hirmuisesti. Tämä upea oksa tovereineen oli vallannut jääkaappini erään työpäivän aikana. Keittiössä oleva ruokapöytäni on sitten oikeastikin pieni, sillä tämä isohko oksa täytti sen melkein kokonaan. Kiitos äiti ja isä ihanista tyrneistä! :)

10 kommenttia:

  1. Pidän tyrnistä, tämä on varmasti taivaallista!

    VastaaPoista
  2. Tämä oli ihanaa, kannattaa ehdottomasti kokeilla! :)

    VastaaPoista
  3. Ihan täydellinen jälkiruoka...todella näyttävän näköistä! Sinulla on kyllä onnea, kun pihastasi löytyy tyrniä! Liityin lukijaksi kun sinulla on hienoja reseptejä :)

    VastaaPoista
  4. Nämä puskat kasvaa maalla mummolan pihassa, itselläni ei ole pihaa :) mutta onneksi vanhemmat pitävät lapsensa marjoissa! Mukava kuulla, että blogini miellyttää, tervetuloa vaan! :)

    VastaaPoista
  5. Kerrohan "resepti" millä saa noin marjaisan sadon tyrneistä :)Meillä on ikivanha rintamamiestalo ja pihassa on tyrnipensaita...Mutta kertaakaan ei olla satoa saatu näiden n.20 vuoden aikana kun ollaan tässä asuttu :( muutamia vuosia sitten istutettiin varulta se toinen "sukupuoli"mutta ei vaan näy marjan marjaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti kommenttini tulee ehkä liian myöhään, mutta tiesitkö että tyrni vaatii sekä tyttö että poikapuskaan pihaasi, ennen kuin se voi tuottaa satoa. Taitappa oksa puskaastasi ja astele puutarhakauppaan. Osaavat sanoa kumpi puskas sinulla on.

      Poista
  6. Mulla ei kyllä itselläni ole mitään havaintoa tyrnien sielunelämästä, kun ovat porukoiden projekti. Voisko olla vääränlainen maaperä, kaipaisko ne jotain lannoitetta tai oisko ne voineet tulla tiensä päähän? Harmi juttu, ettei teillä tule satoa :( ymmärtääkseni noille ei ole tehty sen kummempaa, kuin istutettu ja pidetty ympäristö vapaana heinästä ja laitettu lintuverkot tms satoa suojaamaan.

    VastaaPoista
  7. Luin tuon tyrnipannakottaohjeesi. Pitää kokeilla. Suuri ihmetykseni aihe oli kuitenkin se että olit repinyt pensaasta pois tuon kokonaisen ison oksan. Nyt siinä oli todella paljon.... ensivuonna ei ainoatakaan tuossa oksassa. Marjat pitää poimia yksitellen käsin jotta pensas ei viottuisi.

    VastaaPoista
  8. Minä en ole tyrnipensaita pilkkonut, vaan sain nuo vanhemmiltani. Oli pakko leikata osa oksista, sillä muuten marjat olisi jääneet keräämättä osittain. Sato oli niin runsas ja samalla vähän harvennettiin. Kyllä niitä marjoja poimittiin kädet verillä yksitellen ihan jo tarpeeksi :)

    VastaaPoista
  9. Ihana jälkiruoka.Tein jouluaterialle.Tykättiin.

    VastaaPoista