11.8.2012

Cheddarmunakas

Kesäinen herkullinen munakas valmistuu hetkessä!

Vielä pari vuotta sitten en osannut tehdä munakasta ollenkaan ja olin vältellyt suunnilleen puoli vuosikymmentä niiden tekemistä, mutta lopulta muutaman epäonnistuneen kokkailukerran jälkeen päätin ottaa munakkaista niskalenkin ja onnistua niiden tekemisessä. Onnistuihan se lopulta, kun olin muutaman kivan reseptin netistä bongannut ja lueskellut, kuinka niistä saa onnistuneita. Nyt syön munakkaita usein ja ovathan ne kätevää, nopeaa ja edullistakin ruokaa. Täytteillä saa kivaa vaihtelua ja toisaalta myös ruokaisuutta. Ainakin juustoa pitää munakkaassani olla!

2 kananmunaa
2 munankuorenpuolikasta kylmää vettä/kermaa/maitoa
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
muutama siivu metwurstia
1 kevätsipuli varsineen
muutama miniluumutomaatti
pieni pala mature cheddaria raastettuna
nokare voita paistamiseen
ripaus pippuria pinnalle

Hienonna metwursti ja leikkaa siivuiksi sipuli varsineen sekä tomaatit (purista siemenet pois ennen viipaloimista). Laita paistinpannu kuumenemaan ja vispaa kananmunien rakenne rikki. Lisää vatkattuihn muniin kaksi kuorenpuolikasta nestettä ja vispaa, mausta suolalla ja pippurilla. Sulata nokare voita ja kaada munamassa pannulle. Vedä hyytynyttä massaa pannun keskelle ja kallistele pannua tarvittaessa, että hyytymätön massa valuu pannun reunoille. Kun massa on hieman hyytynyt, lisää päälle ripotellen metwursti, sipuli ja tomaatit. Raasta pinnalle reilusti juustoa ja anna munakkaan ruskistua hieman pohjasta, mutta jätä massa hieman pehmeäksi mukavan mehevän lopputuloksen saamiseksi. Rouhi pinnalle ripaus mustapippuria ennen tarjoilua.

Ihanaa! Käytin mature cheddaria ja se antoi tosi hyvää makua munakkaalle, ei voi edes verrata kumisulatejuustocheddareihin. Usein kaapistani löytyy metwurstia/leikkelettä ja jotain juustoa, joten ne ovat käytännössä vakiovarustetta munakkaassani. Ja sitten toki aina jotain kasvista ja usein myös yrttejä.  Uusi sipuli on näin kesäisin myös aivan must-tuote kaapissa, joten sitä tulee laitettua joka paikkaan. Koska nykyisin tulee tehtyä usein munakkaita, niin yritän valikoida tänne vain osan niistä ja sellaisia, missä on jotain hieman erilaista ihan tähän "perusversiooni" verrattaessa. Ihan pelkkää munamunakasta en olekaan edes tehnyt, tartteis varmaan joskus kokeilla!

2 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvältä ja kivan värikkäältä, kyllä maistuis! Tuli tuosta juustosta mieleen, että jossakin ruokaohjelmassa kokkailtiin taannoin keittoa cheddarista ja oluesta, sitäkin olisi jännä joskus kokeilla. : )

    VastaaPoista
  2. Cheddar on kyllä ihanaa! Cathedral mature cheddar ja extra mature ovat ainakin sopineet hyvin omiin tarkoituksiini, niin naposteluun viinirypäleiden kanssa kuin leivontaan ja ruoanlaittoonkin. Tätä munakasta ei kehdannut edes lautaselle kipatessa taittaa, kun oli niin nätit värit :)

    VastaaPoista