7.1.2017

Naudan paahtopaisti, uunijuurekset ja pippurikastike

Roséksi paistetun paahtopaistin lisukkeena maistuvat herkulliset uunijuurekset ja ihanan samettinen pippurikastike. Nam!

Meillä on ystävien kanssa tapana järjestää kolmen-viiden ruokalajin illallisia säännöllisen epäsäännöllisesti. Syyskuussa keräännyimme noin kymmenen hengen joukolla ystävieni luokse ja kokkailimme yhdessä herkullisen aterian. Olimme suunnitelleet illallista pari viikkoa ja tarjolle piti tehdä mm. täytettyjä broilerinfileitä. Kuitenkin kaupassa silmiin sattui -30% lapuilla varustettuja naudan paahtopaisteja, jolloin liha tuli edullisemmaksi kuin broilerit. Ei paljoa tarvinnut kommunikoida, kun ruokasuunnitelma vaihtui jopa klassikkoksi muodostuneeseen pääruokaan. Kuohuviini-alkumaljojen kanssa nautittiin kinkkutahnalla täytettyjä ruissipsejä, alkuruokana kurpitsakeittoa vuohenjuuston kanssa ja jälkkäriksi oli mehevää omenapiirakkaa. Herkullista ja hyvää!
6 annosta
paahtopaisti
n. 1kg naudan paahtopaisti
mustapippuria myllystä
merisuolaa myllystä
voita paistamiseen
(tuoreita yrttejä)
lihalämpömittari
foliota
pippurikastike
paistoliemi pannulta
4 dl kuohukermaa
100 g mustapippurijuustoa
1 rkl dijon-sinappia
1 rkl hunajaa
merisuolaa myllystä
tarvittaessa mustapippuria myllystä
4 oksaa tuoretta timjamia
(maizena-suurustetta)

uunijuurekset
1 pieni lanttu
4 porkkanaa
4 punajuurta
1 pieni bataatti
1 kokonainen valkosipuli
oliiviöljyä
balsamicoa
mustapippuria myllystä
merisuolaa myllystä
reilusti tuoretta timjamia
reilusti tuoretta rosmariinia
n. ½ dl hunajaa
2 rkl voita viimeistelyyn
Paahtopaisti: Ota liha huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen ruoanlaittoa. Kuumenna paistinpannu kuumaksi, lisää pannulle kunnon nokare voita ja paista talouspaperilla kuivattuun lihaan ruskea pinta. Mausta liha reilulla suolalla ja mustapippurilla. Halutessasi voit laittaa pannulle myös muutaman oksan timjamia ja rosmariinia tuomaan makua. Aseta liha uunivuokaan ja laita siihen paistomittari. Paista 150-asteisessa uunissa, kunnes lihan sisälämpötila on mieleinen. Raa’an paahtopaistin sisälämpö on uunista otettaessa 55-57c, medium 60-63c, medium plus 65c ja kypsä 70c. Peittele vuoka kevyesti foliolla ja jätä vetäytymään reiluksi varttitunniksi. Lihan lämpötila nousee vielä folioituna ja liian tiukka paketti nostaa lämpöä entisestään.
Pippurikastike: Siivilöi paistinpannulta (ja paistoastiasta vetäytymisen jälkeen) liemi kattilaan. Lisää joukkoon kuohukerma ja kiehauta, murustele joukkoon pyöreä mustapippurijuusto ja anna sen sulaa. Mausta kastike dijon-sinapilla, suolalla, hunajalla ja tarvittaessa lisää mustapippuria. Lisää kattilaan tuoreita timjaminoksia. Anna kastikkeen keittyä kasaan miedolla lämmöllä, lisää tarvittaessa tummaa maizena-kastikesuurustetta. Poista timjaminoksat ja tarvittaessa siivilöi kastike. Mikäli kastikkeesta tulee liian paksua, lisää kuohukermaa. Kiehauta kastike juuri ennen tarjoilua. Vinkki: mausta kastike kunnon lorauksella konjakkia, jaloviinaa tai rommia.
Uunijuurekset: Pese ja kuori juurekset sekä kuori valkosipulinkynnet. Paloittele lanttu, porkkana, punajuuret ja bataatti pienehköiksi kuutioiksi. Kaada kuutiot ja kokonaiset valkosipulinkynnet isolle uunipannulle, lorauta päälle oliiviöljyä, balsamicoa, hunajaa ja reilusti mausteita. Sekoita kaikki keskenään ja paista 200-asteisessa uunissa juuri ja juuri kypsäksi, n. 45 minuuttia. Kääntele juureksia välillä, että ne kypsyvät tasaisesti. Kiillota lopuksi kasvisten pinta nokareella voita. Tarkista maku ja tarvittaessa lisää mausteita. Vinkki: uunijuureksiin sopii myös peruna, sipuli ja palsternakka. Jos ruokaan haluaa potkua, mukaan voi hienontaa myös tuoretta chiliä.
Kokoa annokset: asettele lautaselle keko uunijuureksia, lorauta pohjalle kastiketta ns. peiliksi ja nosta päälle muutama siivu ohuehkoksi siivutettua paahtopaistia. Koristele annos tuoreella yrtinoksalla ja halutessasi ripottele lihalle hieman sormisuolaa. Tarjoile välittömästi.
Kyllä tämä vaan on yksi omia lemppariruokia! Lihasta tulee todella mehevää hellästi kypsennettynä, uunijuureksiin saa kunnolla makua tuoreilla yrteillä ja ehdottomasti pitää olla balsamicoa tuomassa särmää. Ja sitten kastikkeet! Olen ehdottomasti kastike-ihminen. Rakastan erilaisia kastikkeita ja niiden tekemistä. Kunnon kastike kruunaa annoksen kuin annoksen. Ystäväni tietävät intohimoni kastikkeisiin ja niitä tehdäänkin suurella intohimolla. Joskus olemme ravintolassa hyvää kastiketta saadessamme pyytäneet ohjeita tai lisäkannullisen ruokaan loroteltavaksi. Minkäs sille voi, kun kastikkeet ovat niin hyviä... Nämä lisukkeet sopivat myös esim. naudan sisä- tai ulkofilepihveille!
Resepti on julkaistu tämän päivän Karjalan Heilin ruokapalstallani.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti