30.11.2015

Seitansalami

Seitansalamin voi viipaloida ohueksi ja tarjota carpaccion tapaan
Arkiston aarre vuodelta 2009! Osallistuin tuolloin vegaaniruokakurssille, jossa teimme erilaisia vegaanisia ruokia ja leivonnaisia. Sieltä käteen jäi tukku ohjeita, joihin ei sen enempää ole tullut palattua, mutta ideoita sitäkin enemmän. Esimerkiksi erilaiset soijatuotteet kuuluvat kuivakaapin vakiokalustoon. Nyt kun Heiliin tarvittiin jouluaiheista kasvisjuttua, päätin kaivaa tämän reseptin naftaliinista ja kuvatkin löytyivät vanhimmalta ulkoiselta kovalevyltä hetken etsimisen jälkeen. Muistan tämän salamireseptin olleen ehkä kurssin parasta antia, sillä tämä oli todella hyvää. Aiemmin haasteeksi ehkä nousi se, että raaka-aineiden etsiminen Joensuusta oli melko työlästä, mutta esim. Punnitse & Säästä -kaupasta näitä erikoiselta kuulostavia aineksia saa helposti hankittua. Ohje on vegaaninen.

2 pötkylää

2½ dl gluteenijauhoa
1½ dl soijarouhetta
1½ dl gramjauhoja (kikpapu- tai hernejauho)
(½ dl oluthiivahiutaleita)
¼ tl kanelia
2 tl paprikajauhetta
¼ tl jauhettua jeeraa
¼ tl sinappijauhetta
½ tl mustapippurijauhetta
1/8 tl cayennepippurijauhetta
1/8 tl maustepippurijauhetta
4 rkl tomaattipyrettä
2 rkl soijakastiketta
½ dl oliiviöljyä
3 valkosipulinkynttä
1 tl suolaa
2½ dl vettä

Sekoita kuivat aineet huolellisesti keskenään. Sekoita nesteet keskenään ja lisää sitten kuivien aineiden joukkoon. Sekoita, kunnes massa on tasaista ja lisää tarvittaessa vettä ruokalusikallinen kerrallaan. Jaa taikina kahtia ja muotoile kummatkin pitkäksi pötköksi folion tai leivinpaperin sisällä. Nosta pötköt saumakohta alaspäin uunipellille ja paista 150-asteisessa uunissa noin 1½ tuntia. Jäähdytä pötköt ja kääri ne tiukasti muovikelmuun. Anna maustua jääkaapissa yön yli. Leikkaa pötköt ohuiksi salamia muistuttaviksi siivuiksi. Tarjoile ne leivän päällä tai lämpiminä pannulla paistettuina pääruokana. Valmiista seitansalamista voi valmistaa myös italiansalaatin kaltaista ruokaisaa salaattia, kun leikkaat seitanin suikaleiksi, sekoitat sen pastan ja vihannesten sekä majoneesi- tai kermaviilikastikkeen kanssa sekaisin.
Resepti on lähtöisin Vegaia-lehdestä (2/2006).

Kannattaa ehdottomasti kokeilla, resepti on helppo toteuttaa ja lopputulos on oikein kiva. Maistuu myös lihansyöjälle. Ohueksi siivutettuna seitansalami sopii vaikkapa leivälle tai salaatin osaksi ja balsamicokastike tuo siihen kivaa hapokkuutta. Pahoittelut kamalista kuvista ja tuo alla oleva, Heiliinkin päätynyt kuva, on ehkä maailmanhistorian rumin ruokakuva. Eikä taustalla näkyvä yläasteen kotitalousluokan oranssi pöytätaso ainakaan helpota... 

Seitansalamipötköt uunista tulleina ja jäähdytettyinä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti