30.5.2014

Mustikka-murupiirakka

Murupintainen mustikkapiirakka
Tämän murupiirakan ohjeen sain muutama vuosi sitten ystävältäni ja silloin tein tätä raparperitäytteisenä. Olin vappuna maalla ja leivoin ison pellillisen mustikkapiirakkaa perheelleni pakastimesta löytyneistä marjoista. Raparperi tai mustikka, tai mikä tahansa muu, sopii mainiosti täytteeksi. Ainakin punaherukkaa pitää kokeilla... Ohje on erittäin iso, joten tavalliseen piirakkavuokaan tehtynä tästä riittää 1/3. Nytkin tätä piirakkaa tuli niin paljon, että pakastin osan myöhempiä herkkuhetkiä varten. 

iso pellillinen

12 dl vehnäjauhoja
4 ½ dl sokeria
3 tl leivinjauhetta
3 tl ruokasoodaa
3 tl vaniljasokeria
375 g voita sulatettuna
2 kananmunaa
3 dl piimää

täyte
½ l mustikoita (raparperia, omenaa, punaherukkaa...)
2 ½ dl sokeria
750 g maitorahkaa
3 kananmunaa
3 tl vaniljasokeria
½ dl sitruunamehua

Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon sulatettu voi, nypi seos käsin murumaiseksi. Jaa taikina kahteen osaan eri kulhoihin. Lisää toiseen kulhoon kananmunat ja piimä, sekoita tasaiseksi ja kaada leivinpaperilla vuoratulle syvälle uunipellille. Levitä mustikat (tai pilkotut raparperit, viipaloidut omenat tai muut marjat) pohjataikinan päälle. Voit painella marjoja varovasti taikinaan. Täytettä saa olla todella reilusti, että sen huomaa myös paistetusta piirakasta. Sekoita muut täytteen ainekset keskenään ja kaada vuokaan mustikoiden päälle. Murenna jäljellä oleva taikina piirakan päälle murukerrokseksi. Paista 175-asteisessa uunissa noin 40 minuuttia, tai kunnes piiras on kypsää ja muru on saanut hieman väriä, muttei ruskistunut. Tarjoa halutessasi kaverina vaniljajäätelöä, vaniljakastiketta tai kermavaahtoa.

Ihanaa! Piirakka oli erittäin mehevää ja maukasta. Kuten kuvasta huomaa, piirakka on todella muhkeaa ja riittoisa. Tästä saa näppärästi tarjottavaa vaikka isompiinkin kahvikesteihin, karkeasti arvioiden ainakin 30 palaa. Jääkaapitus tai pakastaminen ei tätä piirakkaa säikäytä ja se säilyy hyvänä jääkaapissa muutaman päivän. Täytteestä riippuen mausteeksi voi laittaa mm. runsaammin sitruunaa, kanelia tai kardemummaa. Kannattaa ehdottomasti kokeilla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti